5.2.2017

Luonnonkosmetiikkaa matkalle mukaan | Natural travel cosmetics

Taas on aika pakkailla työmatkalle. Testiin saamani, kätevän kokoiset Tabitha James Kraanin matkakokoinen kuivashampoo* ja Hynt beautyn kokeilusetti savipohjaisista meikkituotteista* lähtevät mukaan huomenna alkavalle messumatkalle Pariisiin.

Olen kokeillut molempia jo kotona ja testannut niiden kestoa pitkinä työpäivinä, sillä matkalle en halua ottaa mukaan tuotteita, joiden toimimisesta omalla iholla ja/tai hiuksissa en ole varma. Kesken pitkien messupäivien ei haihtuneen meikin tai lässähtäneiden hiuksien korjailuun ole pahemmin aikaa.




Kuivashampoo, luomukuivashampoo, luomukosmetiikka

Välillä reissussa aamulla huomaa, että hiukset ovat vähän siltä ja väliltä-tilassa. Eivät likaiset, mutta eivät ihan kuohkeimmillaankaan. Kiire on tietysti kova, kun ennen kahdeksan lähtöä junalle pitäisi valmistautua päivään ja vastata puolen yön jälkeen toisilta aikavyöhykkeiltä tulleisiin sähköposteihin ja käydä aamiaisellakin. Kuivashampoo tulee tässä välillä apuun, sillä saa raikastettua päiväksi hiukset ja venytettyä pesua iltaan asti.

Vaaleiden hiusten Tabitha James Kraanin kuivasampoossa -löytyy myös toinen tummille hiuksille-puhdistavaa tehoa antavat orgaaninen kastanjajauhe, sertifioitu orgaaninen tapiocajauhe ja luonnollinen natriumbikarbonaatti. Hoitavina aineina on kasvien ainesosia, mm. raunioyrttiä, takiaista ja valkoista teetä. Sampoo tasapainottaa talin eritystä ja rauhoittaa päänahkaa. Kullan värinen pullo on ylellisen näköinen, kauniilla pakkauksilla saa kivan luksuksen ripauksen kiireiseenkin aamuun. Tuote myös tekee  mitä lupaa ja kuohkeuttaa mukavasti hiukset.

Kampaajalle täytyy päästä aika pian reissun jälkeen. Olen ollut hyvin tyytyväinen hiusteni värjättyyn/sävytettyyn/raidoitettuun sävyyn viime vuosina, mutta viime kerralla sävystä tuli liian vaalea ja kellertävä. Haluan sävyn taas vähän viileämmäksi ja monisävyisemmäksi.



Luomukosmetiikka, Meikkipuuteri

Hynt cosmeticsin kokeilupakkauksessa on kaksi vegaanista Velluto Pure Powder Foundation meikkipohjaa sävyissä light beige ja medium beige -näitä voi käyttää erikseen tai sekoitella omaan ihonväriin parhaiten sopivan sävyn, Duet Perfecting concealer-peitevoide, Finale Finishing-viimeistelypuuteri, Lumiere Radiance Boosting Powder-korostuspuuteri ja vegaaninen Mini Flat Top Brush-sivellin. Nyt olen käyttänyt ihon vaalealle talvisävylle istuvaa vaaleampaa meikkipohjaa, kun iho saa keväämmällä hieman väriä, vaaleaa ja medium-sävyä voi sekoitella keskenään.

Savipohjaiset tuotteet ovat tunnultaan aika lailla mineraalimeikkienkaltaisia, en ole mineraalimeikkejä käyttänyt vähän aikaan, joten etenkin meikkipohjan levittäminen oli alkuun tarkkuutta vaativaa, mutta lopputuloksesta tuli kuin tulikin kauniin tasainen. Suosikkini Hyntin tuotteista on todella riittoisa peiteväri. Hyvin peittävästä väristä riittää kevyt sipaisu, väri pysyy hyvin, eikä peittävyydestään huolimatta pakkaudu juonteisiin.

Onneksi vilkaisin juuri sääsovellusta puhelimesta - täytyykin vaihtaa ne kaikkein lämpimimmät vaatteet vähän kevyempiin. Pariisiin on nimittäin luvattu kymmentä lämpöastetta.

Mitkä ovat sinun must-kosmetiikkatuotteitasi matkoille mukaan?


*saatu testiin blogin kautta

I am leaving for fairs in Paris next week. I'll take travel size Tabitha James Kraan's dry shampoo* for blonde hair and Hynt' beauty's clay based make up products* with me.

I have already tested all at home as I don't want any unpleasant surprises in form of disappeared make up and flat, bad  hair during long days at fair. All work nicely.

Organic dry shampoo for blonde hair keeps hair fresh on those in-between days when hair is not dirty yet, but not just washed anymore. Ans look at that bottle! It gives a touch of luxury on those busy mornings.

In Hynt discovery kit there are vegan products; 2 Pure Powder Foundations, Perfecting Concealer, Finishing Powder, Radiance Boosting Powder and a Vegan Mini Flat Top Brush. All worked well, but I especially love the concealer. It hides imperfections really well with just a light touch.

What are your favorite travel cosmetic products?

*press samples



12 kommenttia :

  1. Kuivashampoo, kosteusvoide, meikkipuuteri ja ripsiväri pitää aina olla mukana reissussa :)
    Onpa tyylikkään näköisiä pakkauksia näissä tuotteissa. Tuo kuivashampookin kuulostaa todella hyvältä.
    Mukavaa Runebergin päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyulikkäistä pakkauksista tykkään. Hyvä tuote muuttuu vielä vähän paremmaksi kun se on pakattu kauniisti. Näistäkin löytyi heti pari tultetta jatkokäyttöönkin.

      Poista
  2. Matkan pölyt ja mahdollinen rähjääntyneisyys (varsinkin pitkät lennot...) unohtuvat, kun matkassa on laadukasta kosmetiikkaa. Oma must on kuivashampoo ja sitten sellainen superkosteuttava voide tai tehotipat, joka sopivat niin päivä- kuin yökäyttöönkin. Yleensä otan myös matkaan yksittäispakatun naamion tai kuorinnan, on aika ylellistä jos hotellihuoneessa on amme, jossa levätä työpäivän jälkeen ja levittää naamio kasvoille! Kivaa työmatkaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan yleensä jotain hyvä öljyä reissuun mukaan, sillä hoituvat niin kasvot kuin kuivat hiuslatvatkin.

      Naamio kasvoilla kirjoittelen tätä, mutta ammetta ei tuohon pikkuruiseen hotellihuoneen kylppäriin mahdu!

      Poista
  3. Tuo on niin totta, että matkalle tarvitaan mukaan täysosumia eikä silloin halua tehdä kokeiluja, jotka saattavat olla pettymys. Itse en työkseni matkusta, joten lomalla ollessa ei haittaa, jos jotakin ottaa testiin mukaan, mutta kyllä sitä lomallakin haluaa näyttää hyvältä. Hiustuotteet saattavat olla joskus hankalia, sillä erilainen vesi tekee ainakin minulla hiusten laitosta välillä tosi taiteilemista. Yritän täytellä pikkupulloihin suosikkimeikit, mutta usein kannan mukana liikaa ja harvoin kaikkia edes käytän. Ihonhoitotuotteet ovat kyllä sellaisia, joita ei ehkä matkoilla kannata vaihtaa, jotta ei mene iho ihan näpyille.
    Mukavaa matkaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisin (kalkkipitoinen?) vesi saa hiukseni käyttäytymään aina oudosti, mutta ei mahda mitään... Vuosien varrella ja kymmenine messumatkojen kokemuksella olen oppinut jättämään (melkein kaikki) liiat kotiin. Nyt jopa karsin vaatteetkin melkein minimiin, vain yksi paita on varalta ylimääräisenä.

      Poista
  4. En ota koskaan ota mmitään uusia tuotteita ellen ole niitä ehtinyt testailla jo kotosalla. Kannan muutenkin minimaalisen vähän kosmetiikkaa reissuilla mukana ja kaiken pyrin siirtämään mahdollisimman pieniin matkapulloihin. Laadukkaista päivä- ja yövoiteista en matkallakaan tingi ja silmäympärysvoidetta ilman en voisi elää. Kuivashampoota en osaa käyttää tai ne saavat päänahkani kutisemaan. Käyn mieluummin pidemmillä reissuilla vaikka pesettämässä hiukseni kun lähden suihkimaan kuivashampoota niihin. Meikinpoistolappuihin vannon myös reissuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikinpoistopyyhkeet ovat aina matkoilla mukana ja peruskosmetiikka matkapakkausksissa lähtee myös mukaan.

      Hiusten pesettäminen olisi ajallisesti mahdotonta näillä messumatkoilla. Aamulla lähtö kahdeksalta ja paluu kaupunkiin aikaisintaan kuudelta ei jätä aikaa oikein millekään. Eilen sain päivän pakettiin oltuani 21 h hereillä...

      Poista
  5. Oikeasti pyörtyä pöksähdän miten upealta nuo Tabithat näyttää ja minkälaisessa paketissa ne on tulleet, ihanat ja ihanat kuvat muutenkin. Kivaa reissua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos olisi kumma jollei kaltaisesi pakkausfriikin (kaikella rakkaudella <3) sydän sykähtäisi noin upeasti pakatut tuotteet nähdessään!

      Poista
  6. Tuo kuivashampoo on kyllä upea (pakkaus ainakin)! Olenkin odotellut tän arvioita, että onko sisältö yhtä priimaa kuin ulkokuori :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivashampoo toimii hyvin. Ei erotu ihan valtavasti muutamasta suosikistani, mutta pakkaus on kyllä hienoin mitä olen kuivashampoissa nähnyt. Kyllä sillä kelpasi eilen aamulla kohentaa reissussa rähjääntynyttä kuontaloa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.