5.3.2017

Juhlaviikon varrelta | During this (party) week

Tähän viikkoon on mahtunut tavallisen töissä pakertamisen lisäksi erilaista menoa. En edes etukäteen ajatellut, että tässä viikossa olisi mitään kovin kummoista, mutta tästähän tulikin varsinainen menoviikko.


Monet ovat nyt talvilomalla,  ja vaikka itsekin haikalin viikolla heräillessä lomaa, pidän kuitenkin perinteisesti "talvilomani" vasta huhti-toukokuussa. Pari vapaapäivää on tosin tiedossa maaliskuulla.


hampurilainen, gourmet-hampurilainen
Maanantai-iltana olin Siipan kanssa Friends & Brgerin kutsumana maistelemassa burgereita. En koskaan syö perinteisten pikaruokaketjujen hampurilaisia, viime kerrasta taitaa olla 10-15 vuotta. Ne eivät vain maistu. Sen sijaan muutaman kerran vuodessa syön hyvistä raaka-aineista valmistetun, tilauksesta tehdyn "gourmethampurilaisen"Friends & Brgrissa tehdään omassa keittiössä paikan päällä kaikki sämpylöistä alkaen. Useasta maistiaisvaihtoehdosta suosikikseni nousi Classic burger ja lisukkeista vähän yllättävästikin herkullinen vegaaninen kikherne-majoneesi, jossa ei siis ollut munaa lainkaan.

Maistajaiset olivat myöhään ja kävikin kuten epäilin, nukuin huonosti seuraavana yönä syötyäni aika reippaasti myöhään illalla. Olen lueskellut uutta Ruokarytmi-kirjaa, siinäkin neuvotaan pois iltasyömisestä. Syömme yleensä melko myöhään ihan sen takia, että harvemmin tulen työpäivinä aikaisin kotiin. Tässä olisi parantamisen varaa.




On Monday I was invited with Husband to taste Finnish gourmet hamburger chain Friends & Brgrs menu.




lounas, eväät, purkkiruoka
kananmuna, purkkiruoka, lounas




Seuraavana iltana olin menossa kampaajalle vasta seitsemäksi, joten ruokailu olisi jäänyt miltei yöhön jos olisin syönyt vasta kotiin tultuani. Meillä oli 5:2-paastopäivä, joten tein itselleni proteiinipitoisen, sitruunamehulla ja Tabascolla maustetun salaatin pavuista, kurkusta, tomaatista salaatista, kurpitsansiemenistä ja kananmunasta mukaan töissä syötäväksi ennen kampaajalle lähtöä ja söin vielä omenan jälkkäriksi.

Aterioiden määrästä ja niiden väliin jäävästä ajasta ollaan montaa mieltä. Itse syön muutaman aterian päivässä ja paastopäivinä vain yhden. Joidenkin tutkimusten mukaan pätkäpaasto laskee tulehdustasoja ja voi vähentää jopa monien vakavien sairauksien riskiä. Toiset taas vannovat usean pienen aterian nimiin. Yhtä kaikille sopivaa totuutta ei varmasti olekaan, vaihtoehdoista täytyy vain löytää itselleen sopivin.


We are on 5:2 fast since several years. On Tuesday I took a salad in jar with me to work to eat as dinenr before heading to hair dresser at 7 pm.

I generally eat only few times a day and going without food for 24 hours on 5:2 days isn't a problem for me. Some people swear on eating every fe hours, some studies say eating only few times a day is better. There isn't one truth on this, everyone needs to study what's best for them.



bloggaaja, studio pää

Edelliseen värjäykseen en ollut ihan tyytyväinen, se oli liian vaalea, messinkiseen taittava ja yksivärinenkin. Nyt tehtiin viileämpi, luonnollisen tuhkainen väri useasta sävystä. Pituudesta ei tällä kertaa paljoa pätkäisty. Loppusyksystä niska leikattiin ihan lyhyeksi, nyt se saa taas vähän kasvaa kesää kohden. Käyn nykysin iltamyöhään kampaajalla, nytkin löytyi vapaa aika vasta iltaseitsemältä aika kun halusin vielä ennen kampaajani lomaa saada uuden värin. Olen viime vuosina huomannut muutenkin, että kampaajat ja muutkin palvelualan yritykset palvelevat nykyisin paljon myöhempään kuin aiemmin. Kasvohoidostakin olen joskus lähtenyt iltakahdeksalta.


Got a new hair color, love the natural ashy tones. My hair isn't easy to dye as the red undertones turn it brassy really easily, but it turned out fine.





kahvi, paulig, martti ahtisaari

kahvi, paulig


Kävin viikolla myös Stockmannin Herkussa Presidentti Special Blend 2017 -vuosikertakahvin lanseeraustilaisuudessa. Kahvi on yhdistelmä indonesialaisia ja eteläamerikkalaisia kahvipapuja. Esillä oli myös indonesialaisen taiteilijan  Arif Wicaksonin taulut Suomen entisistä presidenteistä, teokset ovat esillä vielä tänään Stockan herkussa ja sen jälkeen vielä Tapiolan Stockalla ja myöhemmin Narinkkatorilla.

On Wednesday I went to see Indonesian artist Arif Wicakson's paintings of former Finnish presidents and to taste new Presidentti Special Blend 2017 coffee at Stockmann Herkku.


viini, antipasto



prosecco, antipasto



viin, antipasto

Viinilehti järjestää Vanhalla
La Doce Vita - italialaisen ruoan ja viinin tapahtuman 10.-11.3. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Kävin kuulemassa hieman etukäteistunnelmia ja maistelemassa proseccoja ja antipastoa Casa Italiassa Bulevardilla. Oi mitkä fantastiset antipastot pöytään olikin kannettu! Casa Italia myy antipastolautasia myös La Dolce Vitassa. Juomana oli Collaboratorion maahantuomia upeita proseccoja, joita on tapahtumassakin tarjolla.

There will be an Italian wine and food event La Dolce Vita at Vanha in Helsinki on 10.-11.2.2017. I attended an info event at Italian deli Casa Italia.



dopp woman helsinki

korkokengät


avajaiset, kuorilaukku

kukka
bloggaajat, dopp helsinki

Italialaisten herkkujen jälkeen kävin vielä Vaasasta Helsinkiin rantautuneen Dopp Woman-liikkeen avajaisissa Yrjönkadun ja Kalevankadun kulmassa. Katselin tuota pikkulaukkua, mutta en ostanut sitä koska laukkuja taitaa olla jo nyt ihan liikaa. Sama logiikka kuitenkin lennähti ajatuksistani kun näin tuon ylemmässä kuvassa olevan kauniin meleeratun vaaleanpunaisen huivin, joka piti ostaa... Aivan kuin huiveja ei minulla olisi vielä enemmän kuin laukkuja. Mutta väri on ihana, samoin laatu.

 Ilta oli muutenkin kiva kun molemmissa tilaisuuksissa tapasin monta bloggaajakaveria. Marjon kanssa olemme jatkuvasti yhteyksissä, vaasalaista Tuulannelia oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Utelimme hänen supersuloisen koiranpentunsa Hansin kuulumisia.


 Evening ended at a clothing store opening. What a great evening, not least to all the blogger friends I met.



Korut, pitsi, edt


Tänä vuonna on useamman ystävän viisikymppiset. Viisikymppisputken aloitti komeasti ystävä, joka vietti merkkipäivää ensin perjantaina satojen! tuttavien voimin ja eilen vielä kotonaan rennolla illallisella lähimpien ystävien kanssa.


On weekend we celebrated a friends birthday first in a huge party among hunderds of friends and the next day in an more intimate dinner party for twenty.


Ensi viikolla onkin sitten luvassa vilkas työtapahtuma kahtena päivänä, mutta muuten rauhallisempaa menoa. Mitä sinun viikkoosi on kuulunut?




14 kommenttia :

  1. Ihanat, juuri sinulle sopivat värit tuossa kuvassa. Näytät kauniilta

    VastaaPoista
  2. No nyt on hiusväri kohdillaan, hyvältä näyttää. Kiva menoviikko sinulla ollut. Täällä viikko oli vähän liiankin työpainotteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tyytyväinen väriin. Onneksi olen aivan keskustassa töissä ja saatan kipaista aivan viime tingassa keskustan tilaisuuksiin. Laitakaupungilta olisi aika mahdotonta, kun ihan normiviikko on yli nelikymmentuntinen ja kiireisimmät sitä pidempiä.

      Poista
  3. Tulinpa vain sanomaan sinulle pitkästä, pitkästä aikaa hei - ja ihana bongata jutusta lisäksesi muitakin tuttuja <3.

    Itselläni viikko on lähtenyt hieman tahmeasti käyntiin, sillä sydän ja ajatukset ovat yhä mainitsemallasi talvilomalla. Ensimmäinen kunnon loma yli vuoteen ei ole jättänyt kylmäksi... Mutta tästä se lähtee taas. Onneksi on ihana työ - ja aurinkokin hei paistaa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Sinulla näyttikin olleen ihana loma! Vaikka kyllä täällä Suomessakin kevättä kohden kelpaa olla, päivät ovat pidenneet harppauksittain.

      Poista
  4. Ihania naisia kaikki kolme kuvissa ja tuo vaaleanpunainen huivi on todella kaunis. <3 Herkut myös. Yhtä upeaa uutta viikkoa Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kovin ihastunut huiviin, se oli tänäänkin kaulassa

      Poista
  5. Ihana aktiiviviikko takana, harmi kun ei kiireiden vuoksi päässyt näihin huipputapahtumiin! Hiusväri näyttää tosi onnistuneelta, todella kaunis. Nyt harmitellaan viime yönä alkaneen vatsataudin kanssa, taitavat alkuviikon suunnitelmat mennä uusiksi...nyyh. Upean aurinkoista maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, vatsataudit ovat inhottavia. Toivottavasti toivut pian.

      Poista
  6. No on sinulla ollut haipakkaa! Täytyy nostaa hattua, että olet ehtinyt noin paljon. MInulla asettaa rajoituksia tämä periferiassa asuminen. Tuntuu, että jos käyn kovasti tilaisuuksissa, tulee kilometrejä ihan liikaa, enkä tahdo jaksaa..... Ihania naisia kuvassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksen yleensä viime tingassa tilaisuuksiin, sillä työpäivät aina venyvät. Kahvia kävin hörppäämässä kesken päivän kun olen töissä muutaman minuutin päässä Stockalta, sitten istuinkin töissä kahdeksaan asti... Aika monta juttua skippaan ihan ajanpuutteen takia. Ystävän synttärikuviot piti toki käydä läpi molempina päivinä, vaikka eilen sitten väsyttikin..

      Poista
  7. Aktiivisuus pitää mielen virkeänä :) Tukan sävy on juuri hyvä nyt ja tuo ostamasi huivi perfect!
    DOPPissa pitää käydä paremmalla ajalla kun avajaisissa oli niin ihmisiä eikä ehtinyt sovittelemaan.
    Hans meidän pitäisi kyllä saada nähdä livenä vai mitä...eiköhän tehdä retki Vaasaan ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.