17.1.2018

Salaattigranola

Kaipaatko salaattiin rapean rouskuvaa purutuntumaa? Toki moni rapsakka vihannes tai juures antaa kivaa rousketta, mutta extrarapsakkuutta -ja totta kai makua- tuo itsetehty mausteinen ja hieman suolainenkin salaattigranola.

Salaattigranola maistuu paitsi salaatin lisänä, pari lusikallista antaa uutta makua myös uunijuureksille ja vaikka munakkaalle. Gluteenittoman reseptistä saa korvaamalla ruishiutaleet gluteenittomilla kaurahiutaleilla.

itsetehty salaatin lisäke

itsetehty salaatin lisäke

itsetehty salaatin lisäke


Salaattigranola

Kastike

1 dl oliiviöljyä
2 rl karkeaa dijonsinappia
1 rl hunajaa
1 appelsiinin kuori hienonnettuna
1 rl hienonnettua tuoretta timjamia
suolaa ja pipuria
(chilihiutaleita)

Kuivat ainekset

2 dl ruishiutaleita
1 dl hampunsiemeniä
100 g hasselpähkinärouhetta


Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita hyvin kaikki kastikeainekset isossa kulhossa. Lisää kuivat ainekset, sekoita hyvin. Levitä tasaiseksi kerrokseksi uunipellille. Paista n. 20 min, sekoita puolivälissä paistamista. Säilyy n. neljä viikkoa ilmatiiviissä purkissa.



itsetehty salaatin lisäke

itsetehty salaatin lisäke


Salaattigranolaa tarjosin ensimmäisen kerran paahdettujen porkkanoiden, suikaloidun punakaalin ja fetan kera. Hävikkiruoka sai heti hieman nostetta.


7 kommenttia :

  1. Kiitos, tämä tuli kuin tilauksesta. Olen tässä tehnyt ruokaremonttia ja tämä sopii nyt moneen juttuun antamaan lisämakua.

    Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullinen idea. Tämä menee to-do-listalle ❤️
    Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen niin tykästynyt tähän, että ripottelen vähän joka ruokaan.

      Poista
  3. Hyvä idea - täytyypä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaattigranolasta saa kivaa rouskuvaa purutuntumaa, joa mielesäni pitää olla joka ruoassa. Olenkin ripotellut tätä myös sosekeittojen pinnalle.

      Poista
  4. Loistoidea ja en ymmärrä miksi pidän valmistusta työläänä, ymmärtääkseni ei ole. Mukavaa päivää Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olelainkaan työlästä, ainekset lähinnä sekotetaan keskenään ja uuni hoitaa loout

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.