8.4.2018

Juhlaviikko

Kulunut viikko on kulunut juhlaviikkona synttäritunnelmissa. Tasavuosia on  juhlittu niin perheen kanssa, kaksistaan Siipan seurassa ja ystävien kera yllätysjuhlissa, bisneskumppanit ovat tarjonneet samppanjajustokakkua ja työnantajakin muisti. Julien joukoon on mahtunut arkeakin; lumimyräkkä tuli ja lumet ovat ehtineet sulaakin, olen selvitellyt pääsiäisen aikana kertynyttä työsumaa ja pyörähtänyt Tallinnassa työmatkalla sekä käynyt vielä tasavuosien "kunniaksi" mammografiassa ja ultrassa. Näihin tutkimuksiin kannustan muitakin oman lääkärin ohjeistamalla aikataululla.

Muistikortille on tällä viikolla tallentunut lähinnä kukkia ja juhlaruokia.



Syntymäpäivä



Kevätkukkia, kukkiva puu

Kevätkukka
Kukat
The Cock, ravintola Helsinki

Kevään ihania kukkia on kotona eri puolita saatuna.  Siippa oli etukäteen toimittanut eilisen ylläri-kaveri-illalliselle The Cockiin upean kukista kootun puolitoistametrisen pöytäkoristeen, joka nyt on kotona ruokapöydällä.  Palmunsydänsalaattinikin sointui väreiltään kukkiin.



Hopeakorut, made in Helsinki

Lahjojakin olen saanut, mm. nipun jenejä kesämatkaa silmälläpitäen, lahjakortit kasvohoitoon ja kokkikouluun, äitini lapsena saamat hopealusikat, ylellisen kaulahuivin, samppanjaa,  hopeisen rannekorun, kaulakorun ja riipuksen. Ihanien ystävien ja suvun antamia muistoja upeista juhlista.

Eikä tämä tähän lopu, viikon päästä juhlistetaan hääpäivää ja äidin tasavuosia. Meillä on joka vuosi nämä keväiset juhlaviikot, ne alkavat Siipan syntymäpäivistä muutama päivä ennen omia synttäreitäni ja jatkuvat hääpäivään/äidin synttäreihin. Viime ja tänä vuonna on vain juhlittu tavallista suuremmin, kun molemmilla on tullut pyöreitä täyteen.

18 kommenttia :

  1. Paljon Onnea! Ihania lahjoja ja kukkia olet saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamani kukat ovat olleet aivan ihania, viimeiset lähtivät roskiin vasta tänään.

      Poista
  2. Ihanaa juhlahumua ❤️ Voi tuota kukkien kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihania kukkia sain, kuvasin niitä vielä muistoksikin.

      Poista
  3. Voi mitä juhlan humua sulla on ollut. Ihan mahtavuutta ja vielä kerran paljon onnea Tuuli ihanainen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, on ollut varsinaista humua. Tänään on vielä hääpäiväkin, sitä ei tosin vietetä sen kummemmin.

      Poista
  4. Ihanaa aikuisen naisen ikää sinulle! Voi miten upeita lahjoja oletkaan saanut. Paljon onnea eteenkinpäin tuleviin vuosiisi toivottaa lukija samaa ikäluokkaa

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä Tuuli teille molemmille ja ihania kuvia ja lahjoja ja fiiliksiä ja mitä kaunein kuva susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä varsinaiset juhlaviikot... Tänään on vielä hääpäiväkin.

      Poista
  6. Ihanaa juhlaa olette viettäneet ja paljon onnea myös tuleviin vuosiin.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
  7. Voi, onnea onnen perään <3 Niin kauniita juhlatunnelmia kuvissasi, että noihin voisi uppoutua vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tunnelmia on ollutkin, ystävät ja sukulaiset sekä tietysti Siippani ovat muistaneet.

      Poista
  8. Onnea vielä tätäkin kautta aikuiselle naiselle :)
    Ihania lahjoja ja upean kukkalaitteen Siippa oli hommannut. Hyvä Siippa!
    Hyvä kuva sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo <3

      K sai ottaa "viralliset syntymäpäiväpotretit" maalla

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.