13.4.2018

Korkea täytekakku syntymäpäiväksi


En ole tehnyt kuin muutaman täytekakun -siis koskaan! Kakkuni  -silloin harvoin kun niitä teen- ovat yleensä ilman uunia valmistuvia moussekakkuja. Synttäreilleni halusin kuitenkin tehdä näyttävän korkean kakun. Ostin sitä varten oikein erikseen korkeareunaisen 18 cm vuoan ja tilasin Etsystä vielä ruusukullan värisen Let's eat cake-koristeenkin.



Tapani mukaan en noudattanut mitään ohjetta sellaisenaan, vaan kokosin omanlaiseni kakun eri ohjeita yhdistelemällä ja muokkaamalla. Ei ehkä ihan paras idea improvisoida kun kokematon täytekakkuleipuri rupeaa tekemään syntymäpäiväkakkua, mutta hyvä kakusta tuli!


Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku


Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku,



Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku


Olin varautunut siihen, että joudun tekemään kaksi kakkupohjaa saadakseni tarpeeksi korkean kakun. Selaamieni reseptien mukaan yhden tällaisen korkean "sienikakun" taikinan olisi pitänyt korkeudeltaa riittää näyttävään korkeaan kakkuun, mutta ensimmäisestä kakustani, vaikka aika kuohkea olikin, ei kuitenkaan tullut mielestäni tarpeeksi korkeaa. Leivoin iltamyöhällä siis vielä toisenkin kakkupohjan, josta tuli hieman korkeampi ja rohkeasti kasasin ne päällekkäin. Halkaisin kakut ja täytin välit vadelma-valkosuklaamoussella. Siippa kyllä hieman epäili pysyykö kakku kasassa, mutta siitä tuli varsin tukeva, mutta kuitenkin kuohkea.



Kakku sai jähmettyä yön yli parvekkeella peiteltynä, aamulla kuorrutin sen. En edes lähtenyt tavoittelemaan täysin tasaista kuorrutusta, vaan veitsen jäljet saivat näkyä kuorrutuksen pinnassa. Olisin halunnut koristella kakkua myös syötävillä kukilla, mutta luovuin ideasta kun en kukkia löytänyt kolmesta hyvin varustellusta kaupasta eri puolilta kaupunkia. Kakku sai koristeekseen siis vain marenkeja ja valkosuklaamakeisia sekä Let's eat cake-kyltin.

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku





Leikatusta kakusta en enää saanut hyvää kuvaa, sen verran nopeasti sitä nosteltiin lautasille. Vaaleanpunaiset mousseraidat näyttivät kuitenkin hyviltä. Kakkua saa kuulemma tehdä uudestaankin.







Kakkupohja







Vuoan halkaisija: korkeareunainen 18 cm vuoka

3 dl vehnäjauhoja

1-2 tl leivinjauhetta

4 huoneenlämpöistä munaa

2 dl sokeria

1 dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota vuoka. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.

Vaahdota munat ja sokeri isossa kulhossa, kuuma vesi saa munat ja sokerin vaahtotumaan runsaasti. Aloittaessasi vaahdotusta laita vesi kiehumaan (mittaa vettä kattilaan hieman enemmän kuin tarvitset, kiehuessa osa ehtii haihtua pois jos vielä vaahdotat munia ja sokeria veden jo kiehuessa). Muna-sokerivaahto on valmista, kun nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.



Kaada 1 dl vettä mitta-astiaan, lisää vesi 5-6 erässä ja jatka vatkaamista täydellä teholla.


Siivilöi tämän jälkeen jauhoseos munavaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina vuokaan.


Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa kakun pinta paistamisen puolivälissä alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.



Halutessasi todella korkean kakun, tee kaksi kakkupohjaa.







Vadelmavalkosuklaamousse


150 g vadelman tai appelsiinin makuista tuorejuustoa

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl kermaa

150 g valkoista suklaata



Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi kulhossa. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri toisessa kulhossa. Vatkaa sula valkosuklaa tuorejuustoseokseen. Lopuksi vatkaa kerma vaahdoksi ja taittele varovasti nuolijalla käännellen suklaaseokseen.

Vadelmakreemi


250 g voita

5-6 dl tomusokeria

1 rkl maitoa

3 tl vadelmajauhetta


Anna voin pehmetä huoneenlämmössä tunnin ajan.


Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten


Lisättyäsi kaiken sokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan. Lisää maito, jatka vatkaamista.


Lopuksi lisää vadelmajauhetta lusikallinen kerrallaan. Jatka vielä vatkaamista.


Valmis voikreemi on kuohkeaa ja vaaleaa. Kreemin vatkaamiseen menee noin 10 minuuttia. Kuohkea, vaalea ja notkea kreemi neuvotaan usein resepteissä levittämään kakun päälle palettiveistä apuna käyttäen, sellaisen puuttuessa käytin leveäteräistä, vanhaa isoa ruokailuveistä.


Levitä voikreemi kakkupohjan päälle ensin niin tasaisesti kuin mahdollista. Käytä kakkupohja jääkaapissa 5-10 min jotta kreemi kovettuu kakun pintaan ja toista levitys.



10 kommenttia :

  1. Upea kakku 🎂Tuumi, ja onnea vielä jälkikäteenkin🎁🌺🌹🍾

    VastaaPoista
  2. Söpö kakku! Haluaisin itsekin osata tehdä noita korkeita kakkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli helpompaa kuin uskoinkaan. Oikeita täytekakkuja olen tosiaan tehnyt vain muutaman ikinä ja vähän jännitti mitä kakusta tulee. Pitkänäperjantaina en enää olisi päässyt kakkuostoksillekaan, jos ihan pilalle olisi mennyt.

      Poista
  3. Upea kakku! Nuo korkeat kakut ovat kauniita koskemattomina mutta kun ensimmäinen pala on otettu ne usein "menevät kasaan". Kiva kakkukoriste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pysyi hienosti kuohkeana ja korkeana, vaikka sitä leikattiinkin, "sienikakku" on kuohkea, mutta ryhdikäs. Aion tehdä uudestaankin.

      Poista
  4. No hei wow ja tyylikäs kakku! Kävin muuten googlaamassa niitä meikkejä, mitä vinkkasit, arvaa iskikö hamsterilla "tahtoo" paniikki, no arvasit varmaan. ;)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. Onnea synttärisankarille! Hienon kakun teit, kyllä kelpaa esitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, olin itsekin ihastunut, että kakusta tuli suunnilleen sellainen kuin olin suunnitellutkin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.