1.4.2018

Pääsiäisen parhaat

Terveisiä pääsiäistunnelmista maalta. Alunperin meidän piti olla täällä anoppilassa vielä huomiseen, mutta taidamme ajaa maanantaille luvatun lumimyräkän edeltä kotiin jo tänä iltana.




Haukka, petolintu, lintu
Anoppilassa on läpi talven ruokittu lintuja auringonkukansiemenillä, mutta myös peurat, oravat, jänikset ja rusakot ovat löytäneet tiensä herkkukattauksen ääreen. Auringonkukansiemeniä tainnut mennä tänä talvena yli 200 kiloa! Kuvien perusteella siemeniä useaan otteeseen pääsiäisen aika syömään tulleella rusakolla näyttäisi olevan vähän kaksoisleukaa...

Lintulaudalla viihtyi myös haukka, joka tiiraili josko pikkulintuja olisi ollut välipalaksi napattavissa.


Tarmo, koira, löytökoira

Koira, tassut, sukat

Pääsiäinen, pääsiäiskoristelu

Pääsiäinen, pääsiäiskoristelu


Kotona en tehnyt varsinaisia pääsiäiskoristeluita. Keltainen pöytäliina ja kukkakiput saivat käydä koristeluista. Maalla anoppini on latellut runsaammin pääsiäiskoristeita esille.

Kukkien sidonta, sitolahti





Kukkien sidonta, kukka-asettelu

Viime viikolla oli Otavalla kokeilemassa kukkien sidontaa järvenpääläisen floristimestari Saija Sitolahden opastamana. Olen jossain tilaisuudessa aiemminkin sitonut pienen vieheen hänen opastuksellaan. Nyt Saijan kanssa sidottiin runsaan boheemeja kimppuja.

Saijalta on juuri ilmestynyt uusi Kukkakirja, jossa on helppoja ohjeita kimppuihin ja kransseihin.
Kukkien sidonta on nyt trendikästä; tyyli on rouhean runsas, boheemi ja vapaakin. Oma "taiteellinen" kimppuni päätyi koristamaan pääsiäispöytää. Taidan vähän tarvita vielä harjoitusta.


 pääsiäinen, pääsiäispöytä, kattaus



Syntymäpäivä, synttärit, queen for a day

Pääsiäisen lisäksi perjantaina juhlittiin sukulaisten kanssa jo etukäteen ensi viikon synttäreitäni. Päivän kuningattarena viritin päähäni kruunupannan.


Kuutamo, täysikuu
Ihanan aurinkoisen lauantain iltana päästiin ihailemaan täysikuun kohoamista metsän ylle. Tänään on kovin sumuista, mutta eiköhän siellä ihan kiva ulkoilusää ole kuitenkin.


Leppoisaa viikonlopun jatkoa, miten teillä on pääsiäinen sujunut?

10 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja erityisen ihana kuva susta Tuuli <3 Olet hyvin kuvauksellinen. Juuri tuollaista peltipääsiäismunaa en ole bongannutkaan, vaikka käyn aina Kluun Fazerilla pläräämässä nuo munat joka vuosi.

    Ääh lumimyräkkää luvassa, tylsää! Mutta hei kuitenkin sydämellistä pääsiäisen jatkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppini keräilee kaikenlaista, "faberget" ovat aina pääsiäisenä esillä

      Poista
  2. Voi miten sympaattinen ja ihastuttava puinen pupunen tuolla kuvissa! Aivan ihana :)
    Mukavaa pääsiäistä! Täällä sitä vietetään rauhallisissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puupupunen on suloinen, se on anoppilassa ympäri vuoden esillä

      Poista
  3. Ihana sinä, mun synttärikaima <3
    Kivasti on löhöillessä mennyt loma, ollaan katseltu ennätysmäärä leffoja.
    Ihanaa huhtikuun alkua <3

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmakuvia! Mekin lähettiin tien päälle jo sunnuntaina ja hyvä niin, nyt on jo aika myräkkä ulkona : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi ole maalta kuin alle tunti Turun moottoritietä pitkin, muta ihan hyvä oli lähteä lumimyräkän edeltä.

      Poista
  5. oikein ihanalta kuulosti pääsisien vietto ja voi mikä rusakko siellä oli pihalla!
    Nuo boohemit kukkakimput ovat kertakaikkisen upeita.
    Ihanaa vikkoa ja synttäreitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusakko kävi syömässä monta kertaa päivän aikana. Pari päivää myöhemmin lintulautaa auringonkukansiemenistä oli ollut tyhjentämässä seitsemän peuraa kerralla!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.