30.5.2018

Korkea marjakakku

Olen viime aikoina kunnostautunut kakkujen leipomisessa muutamaan otteeseenkin. En ole normaalisti kakkujen leipomisesta niin innostunut koska mielestäni niiden tekemisessä ei voi aivan yhtä vapaasti soveltaa kuin muussa ruoanlaitossa. Ostettuani korkean 18 cm kakkuvuoan, olen kuitenkin tehnyt omiin syntymäpäiväjuhliini korkean kakun ja äitienpäiväksi tämän marjakakun. Kevään juhlien aikaan helpohkoja kakkureseptejä ei voi olla liikaa.

Kuohkean kakkupohjan resepti on sama kuin korkeassa syntymäpäiväkakussa, tällä kertaa lisäsin kakkuun kaakaota ja tein vain yhden kakkupohjan, joten kakusta ei tullut yhtä korkea kuin synttärikakusta.


Ajattelin ensin tehdä nakukakun, jossa olisi paljon marjoja päällä, mutta Siippa halusi kuorrutuksen samaa kreemiä kuin syntymäpäiväkakussakin.



täytekakku, leivonta, leipominen

täytekakku, leivonta, leipominen

täytekakku, leivonta, leipominen


Vuoan halkaisija: korkeareunainen 18 cm vuoka



Kakkupohja


2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta

1-2 tl leivinjauhetta

4 huoneenlämpöistä munaa

2 dl sokeria

1 dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota vuoka. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään.

Vaahdota munat ja sokeri isossa kulhossa, kuuma vesi saa munat ja sokerin vaahtotumaan runsaasti. Aloittaessasi vaahdotusta laita vesi kiehumaan (mittaa vettä kattilaan hieman enemmän kuin tarvitset, kiehuessa osa ehtii haihtua pois jos vielä vaahdotat munia ja sokeria veden jo kiehuessa). Muna-sokerivaahto on valmista, kun nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.


Kaada 1 dl vettä mitta-astiaan, lisää vesi 5-6 erässä ja jatka vatkaamista täydellä teholla.


Siivilöi tämän jälkeen jauhoseos munavaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina vuokaan.


Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa kakun pinta paistamisen puolivälissä alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.



Halutessasi todella korkean kakun, tee kaksi kakkupohjaa.


Moussereseptin löysin suositusta Annin uunissa-leivontablogista, alkuperäisestä poiketen käytin siihen maustettua tuorejuustoa.


Marjamousse

150 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

4 liivatetta + tilkka vettä

1,5-2 dl kermaa

2-3 dl soseutettuja marjoja (mustikka, punaherukka, mustaherukka, vadelma tms.)




Vaahdota kerma ja vaniljakastike kulhossa kuohkeahksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (noin 5 minuuttia).

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri keskenään.

Soseuta tai paseeraa tuoreat marjat tai sulatetut pakastemarjat. Lisäsin lisäksi vielä pilkottuja mansikoita soseen joukkoon, jotta kakku sai vielä hieman korkeutta ja mehevyyttä lisää.

Lisää soseutetut marjat edelleen vatkaten tuorejuustoseokseen.

Liota puristetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä.

Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten.

Kääntele tai vatkaa lopuksi sekaan kerma-vaniljavaahto.

Täytä kakku moussella mielellään heti valmiiksi leikatun kakun väliin – mousse hyytyy jääkaapissa.




Kreemi oli sama kuin syntymäpäiväkakussani


Vadelmakreemi


250 g voita

5-6 dl tomusokeria

1 rkl maitoa

3 tl vadelmajauhetta


Anna voin pehmetä huoneenlämmössä tunnin ajan.


Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten


Lisättyäsi kaiken sokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan. Lisää maito, jatka vatkaamista.


Lopuksi lisää vadelmajauhetta lusikallinen kerrallaan. Jatka vielä vatkaamista.


Valmis voikreemi on kuohkeaa ja vaaleaa. Kreemin vatkaamiseen menee noin 10 minuuttia. Kuohkea, vaalea ja notkea kreemi neuvotaan usein resepteissä levittämään kakun päälle palettiveistä apuna käyttäen, sellaisen puuttuessa käytin leveäteräistä, vanhaa isoa ruokailuveistä.


Levitä voikreemi kakkupohjan päälle ensin niin tasaisesti kuin mahdollista. Käytä kakkupohja jääkaapissa 5-10 min jotta kreemi kovettuu kakun pintaan ja toista levitys.


7 kommenttia :

  1. Niin kaunis kakku <3 Myönnän kakkujen teko on kauhun aihe, vaikka kun olen hommaan ryhtynyt, niin monet ovat kyllä onnistuneet, mutta kai olen sitten niistä parista epäonnistuneesta lannistunut. Kakkujen kanssa kun sen reseptin kanssa pitää olla niin tarkkana, kun muuten tykkään vaan räiskiä sinne päin.

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakut eivät ole millään lailla bravuureitani. En minäkään uskalla niiden kanssa pahemmin irrotella kun määriä muuttamalla lopputulos vio olla epäonnistunut. Tähän kakkuun tutkin paljon ersptejä ja muuttein niitä hieman, ihan onnistuneesti. Maku eikä koostumuskaan kärsineet.

      Poista
  2. Oih, miten herkullisen näköinen kakku! Kesällä kakkuja tulee tehtyä kun on tuoreita marjoja ja juhia. Onneksi täytekakuissa voi vähän "koristelulla" piilottaa jos kakun pintaa saattuu tulemaan "kauneusvirheitä". Tulee mieleen se juustokakku, jota tarjoilin sinulle ja Siipalle kerran... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mottoni onkin If you can't make it just fake it! Marjoilla, hedelmillä ja kukilla voi peittää paljon!

      Poista
  3. Onpas komia kakku ja makumaailma - suklaa on niin lempparini! En minäkään ole mikään kakkumestari, mutta aina silloin tällöin rohkaistun leipomaan. Kesällä amistuvat juuri tuoreita marjoja sisältävät kakut! Sellaisen korkean kakkuvuoan olen tainnut jostakin pongata, onnistuisikohan sillä korkean kakun teko, ettei tarvitse kahta eri kakkua tehdä ; )

    VastaaPoista
  4. 'Kevään juhlien aikaan helpohkoja kakkareseptejä ei voi olla liikaa.'
    Tämä oli hyvä :):):)
    Meinaan kyllä tuolla reseptillä kakkuakin tehdä. Kiitos reseptistä ja nauruista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kannattaisi varmaan oikolukea tekstinsä huolellisemmin😂🤣😂🤣

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.