10.2.2019

Viisi viikon varrelta

Pakkassäät vaihtuivat tällä viikolla sohjoon. Onneksi edessä on pari päivää vähän keväisemmissä olosuhteissa Keski-Euroopassa.


helsinki, my helsinki, eteläsatama

helsinki, my helsinki, talvinen esplanadi


Alkuviikolla oli Helsingissä vielä "talven ihmemaa", joka jo seuraavana päivänä oli vaihtuntu sohjoksi. Nyt voisi mielestäni jo sulaakin, ainakin niin, että jalkakäytävät eivät olisi nin liukkaita. Kevät on jo kovin mielessä.




Perjantaina vietimme kreetalaista iltaa veljeni ja kälyni luona. Kälyni on loistokokki ja hän oli loihtinut laajan repertuaarin kreetalaisia ruokia.

Olinkin juuri pari päivää aiemmin ajatellut filotaikinaa. 90-luvun lopulla se oli suosittua. Nyt olen taas huomannut filotsikinadta tehtyjä piirakoita Pinterestissä. Täytyy itsekin käydä ostamassa paketti piirakkaa varten.


kirja, lukeminen

Michele Obaman Becoming alkaa olla lopuillaan, Americana jatkuu Elviksen elämänkerralla. Päädyimme matkajuttujen kautta puhumaan Elviksestä ja lopulta katsomaan netistä Elviksen esiintymisiä veljeni ja kälyni luona. Lainasin vielä Elvis-kirjankin seuraavaksi lukemiseksi.

Vaikka äänikirjat ovat nykyisin suosittuja, haluan itse lukea paainettua tekstiä, rauhassa, hiljaisuudessa, omaan tahtiin.

Amos_rex, magritte, taide

Amos_rex, magritte
 Kulttuuriakin mahtui viikkoon; kävimme Amos Rexissa katsomassa perjantaina avautuneen surrealisti Rene Magritten näyttelyn. Vieläkin vähän harmittaa, etten nähnyt aTeam Labin näyttelyä, mutta näinpähän ainakin tämän.


Taidemuseo

Amos Rexlissa piti napata myös supersuosittu instagram-näkymä kattoikkunasta.

Huomenna ovatkin jo erilaiset näkymät, aikaisin aamulla  lähden messmatkalle.Pariisiin

10 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! :) Näyttelyt ovat parhautta. :) Hyvää matkaa Pariisiin, kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiwi läydä museoissa useamjnkin. Pariisissa olen aina välillä käynyt mäyttelyossä. Nytkin Petit Palaisissa olisi ollut mielenkintoinen näyttely, mutta sinne en ehtinyt.

      Poista
  2. Kauniita kuvia <3 Oikein mukavaa Pariisin reissua, siellä taitaa kevät olla jo vähän pidemmällä kuin täällä 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisissa oli viimeisinä päivinä aurinkoista, mutta ei ihan niin lämmintä kuin luvattiin.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. <3 Ihanaa Pariisia vaikka onkin työmatka. Jään innolla odottamaan kuvia sieltä ja niitä ostoksia. Onneksi pian pääsen itsekin tuonne Amos Rexiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa en paljon ostoksia tehnyt ruokajuttujen lisäksi, viime reissulta on vielä kosmetiikkaakin jota yleensä hankin sieltä

      Poista
  4. Kauniit kuvat ja paljon kivoja juttuja viikossasi. Ihanaa Pariisin matkaa, kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin paljoa en kuvia ottanut, mutta huomenna on postaus tulossa

      Poista
  5. Ihanaa, että ehdit Amos Rexiin. Toivottavasti Pariisissa oli jo kevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amos Rex on hieno, sinne on varmasti tulevaisuudessakin tulossa hyvä näyttelyitä

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.