3.4.2019

Sunnuntai Itä-Lontoossa

Lontoossa oli viime viikonloppuna jo parina päivänä keväistä, parhaimmillaan jopa parikymmentä astetta.

Lontoo

lontoo, magnolia
Tulppaanit, kirsikkapuut ja magnoliat olivat kukassa.


Sunnuntaina suntasin Itä-Lontooseen Spitalfieldsille heti aamusta. Monet liikkeet ja kahvilat olivat vielä  kiinni, joten jatkoin läheisen Brick Lanen suuntaan.



Lontoo, brick_lane

Lontoo, brick_lane

Lontoo, brick_lane

Lontoo, brick_lane

lontoo, brick_lane

Lontoo, brick_lane

Lontoo, brick_lane
Brick Lane on bangladeshilaisten asuinaluetta, aiemmin aluetta on pidetty melkoiseen epämääräisenä. Nyt alue on hipsteröitynyt kahviloineen, panimoineen ja trendikkäine liikkeineen. Sunnuntaina alueella on suositut katumarkkinat.


Lontoo, brick_lane, kahaila_cafe

Lontoo, brick_lane, kahaila_cafe

En ollut lainkaan nostanut käteistä. Muuten kortilla pärjäsi hyvin, mutta markkinoilla hieman harmitti kun monet kojut myivät ainoastaan käteisellä. Meninkin Kahaila-kahvilaan istumaan hetkeksi ja söin herkullisen leivän ja join ihanaa chai lattea.





Brick Lanelta jatkoin Columbia Roadin kukkamarkkinoille. Iltapäivällä kauppiaat myivät kukkia pari-kolme isoa punttia viidellä punnalla. Katu olikin aivan täynnä ihmisiä, siellä oli suorarstaan vaikea edetä.


Colombia_Road, Lontoo

Colombia_Road, Lontoo

Columbia Roadilla oli myös kivan näköisiä kauppoja. Ostin itselleni Vintage Heaven-liikkeestä edullisesti vanhan leivinpellin jollaista olen jo vuosia etsinyt. Ruokastylistien suosima liike oli hienosti kuratoitu väreittäin, mutta siellä oli niin paljon väkeä, että kuvien ottaminen oli mahdotonta.  Nom-liikkeestä hankin soikean käsin muotoillut keramiikkakulhon, jollaista myöskin olen hakenut.




lontoo, colombia_road
 Puikkelehdin välillä sisäpihoille ja sivukadulle, joissa oli väljempää.


Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Lontoo, hackney_city_farm

Eläinten ystävänä sisällytin Itä-Lontoon kierrokseeni myös Hackney City Farmin. Muutaman sadan metrin päässä Columbia Roadilta pohjoiseen sijaitsee pieni kotieläintarha. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, mutta myös aikuisia. Seurasin etenkin yhtä noin kolmekymppistä trendikkään näköistä miestä, joka silitteli ponia ja jutteli sille hiljaa viitisentoista minuuttia yhteen mittaan.


lontoo,ottolenghi, spitalfields

lontoo, ottolenghi, spitalfieldsHyppäsin bussiin ja palasin vielä Spitalfieldsille iltapäivällä. Sirullista luottokorttia voi käyttää julkisessa kätevästi liikenteessä maksamiseen eikä erillistä matkakorttia tarvita. Busseissa leimataan vain sisään, metrossa sisään ja ulos. Googlen karttaohjelmalla oikeat bussilinjatkin oli helppo valita.

Kiertelin hetken Spitalfieldsin markkinoita ja kävin lopuksi kakulla ja proseccolasillisella yhden suosikkikokkini Yotam Ottolenghin ravintolassa.

Lontto, mäyräkoira

Olin ajatellut ehtiväni enemmänkin päivässä, mutta toisaalta, miksi olisin kiirehtinyt muualle kun minulla oli mukava päivä rauhassa kierrellen Itä-Lontoossa. Matkathan ovat nauttimista, eivät suorittamista varten.

11 kommenttia :

  1. Oi joi, näyttääpä ihanan keväiselle. Kivoja alueita nuo itä-Lontoon tienoot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät Lontoossa oli tosiaan paljon pidemmällä, yhtenä päivän hätyyteltiin kahtakymppiä.

      Itä-Lontoosta löytyi monta todella kivaa aluetta

      Poista
  2. Ihana tuollainen farmikäynti. Aloin miettiä, että mitä mies sille ponille jutteli?
    Jos nyt pääsisin Lontooseen, haluaisin ehdottomasti käydä jollain perinteisellä teehuoneella siemailemassa teetä ja syömässä pieniä kurkkuvoileipiä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies varmaan höpötteli sille kuinka kaunis ja hieno poni onkaan. Oli joetnkin liikuttavaa, kun tyyppi oli niin trendikäs ja voola ja silti sulaa vahaa ponin kanssa.

      Olin äitini kanssa Lontoossa kaksitoista vuotta sitten. Repäsimme silloin kunnolla ja menimme Ritziin teelle, oli upea kokemus eikä ihan vienyt vararikkoonkaan.

      Poista
  3. Oi, sinulla on ollut niin ihana sunnuntaipäivä ♥ Kuvista välittyy ihana lontoolainen tunnelma. Itse tykkäisin istua noissa ihanissa kahviloissa ja nauttia kiireettä kupillisen kuumaa katsellen samalla ohikulkevia ihmisiä. Vanha uunipelti on itselläkin hankintalistalla. Hienoa, että sinä löysit nyt omasi. Mukavaa loppuviikkoa sinulle, Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa uunipeltiä olen metsästänyt jo vuosia ruokakuvia varten, Lontooseen saakka piti mennä jotta sellaisen löysi. Onneksi kurkkasin pöydän alle, siellä ne parhaat aarteet yleensä antiikkiliikkeissä ovat!

      Poista
  4. Miten alkoikaan Lontoonmatkahammasta kolottamaan! Upeita kuvia ja voi miten pitkällä kevät siellä onkaan!
    Kivaa loppuviikkoa, Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja. Keväinen Lontoo oli tosiaan hurmaava. Vajaa kolme päivää ei vain tuntunut riittävän oikein mihinkään, kyllä kaupunkiin on vielä palattava.

      Poista
  5. Vautsi vau, kiva sunnuntaipäivä sinulla on tosiaan ollut, kiitos kun sain nauttia tas retkestäsi valokuvien muodossa :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Lontoo maisemia - haluan tuonne ja pian! Edellisestä reissusta on varmaan jo kuusi vuotta. Olen mennyt Brick Lanen kautta taksilla ja se kyllä näytti silloin hieman epämääräiseltä. Nyt todella trendikkältä hispteri paikalta. Nuo koirakengät ovat ihanat ja tuo cityfarmi. Jännää, että Lontoosta löytyy kukko, kanoja, aasi, hevonen.. :D

    VastaaPoista
  7. Lontoo kuume sen kun kasvaa, ihan mielettömät kuvat. Nuo koirakenkulit olis just eikä melkein mageet. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.