Terveiset kukkivasta Lontoosta

Terveiset Lontoosta!

Lontoo


Olin varannut jo kauan sitten meille Siipan kanssa yhteisen Lontoon-matkan, mutta hänelle tulikin kuukauden työkeikka Hyrynsalmelle. Edullisia lentolippuja ei voinut perua, mutta ehdin jo peruuttaa hotellin kun ajattelin, etten halua lähteä yksin. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin; mikä minua estää lähtemästä itsekseni? Ei mikään, varasin siis itselleni huoneen. Olenhan Pariisissakin olltu lukemattomia kertoja messumatkojen yhteydessä syksyisin pari päivää itsekseni viikonloppua viettämässä. Lontoossakin olen kauan sitten ollut viikon yksin matkalla.



On tietysti parasta matkakumppania ikävä ja erilainen matka kuin meillä olisi yhdessä, mutta nautin kuitenkin keväisestä Lontoosta.  Ja on meillä yhteinenkin matka varattuna loppukesäksi kun Lontooseen pääseminen yhdessä peruuntui, tosin ihan muualle.


Punainen, kevätkukka, lontoo

Lontoo, belgravia


Tämä on muutenkin jännä ajankohta. Varasin liput jo syksyllä superedullisesta tarjouksesta tajuamatta ollenkaan, että Brexitin piti olla 29.3. eli toissapäivänä Muistelin sen olevan myöhemmin keväällä. Vähän jännityksellä ihan viimeiseen saakka seurasin kuinko koko Brexitin kanssa käy, eikä se ole selvää vieläkään. Ensimmäinen aiemmin aikataulutetun Brexitin jälkeinen Finnairin lento iänntti hieman, mutta kone lähti normaalisti kohden Lontoota aamuvarhaisella ja täällä ollaan. Katukuva oli ainakin tänään  ihan normaali.


Lontoo, magnolia, kevät

Lontoo, magnolia, kevät





Lontoo, konditoria
Kevät on Lontoossa jo pitkällä. Magnoliat ja kirsikkapuut ovat osittain  jo kukkineet, mutta viimeisiä kukkivia kirsikka- ja magnoliapuita löytyi vielä ympäri kaupunkia. Olen onnellinen, että näen täällä kuķkivat puut ja sama kukkailo on vielä kotona edessä.


16 kommenttia :

  1. Aivan fantastista. Nyt en muistakaan muuten, olenko ja jos olen, niin milloin käynyt Lontoossa kesällä. Aina joulun aikaan tai kesällä. Onneksi on oma Lontoon reissu maksettuna tai perheen siis, niin kestän katsoa näitä kuvia vailla niin suurta haikeutta. Aiomme viettää yhden päivän Harry Potter studiolla, hih.

    Ihanaa reissun jatkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. siis piti kirjoittaa olenko käynyt keväällä, mieli oli jo kesässä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on tosi kiva. Harry Potter-musikaalikin näköjään pyörii Lontoossa.

      Poista
  3. Iik, miten kaunista! Kiitos näistä herkkukuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihania kukkia. Olin aivan onnessani kun jo junan ikkunasta näin, että magnoliat vielä kukkivat

      Poista
  4. Miten upeita kuvia: ihana ennakkokurkistus kevääseen jota tänne Helsinkiinkin odotellaan.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan kevään kukkaloiston korkea vielä toistamiseen❤

      Poista
  5. Nyt tuli ikävä sekä Lontoota että kevättä. Pääkaupunkiseudulla tänään harmaa ja sateinen päivä.
    Olen ollut pari kertaa juuri keväällä Lontoossa ja ihaillut South Kensightonissa puutarhoja ja kaikkia ihania kukkia. Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoossa olen tainnut olla aina keväisin, niin kaunista aikaa

      Poista
  6. Hienoa, että päätit mennä Lontooseen kuitenkin. Aivan ihanan pitkällä siellä on kevät. Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan rakastunut etenkin noihin magnolioihin, meillä kun niitä näkee vähemmän.

      Poista
  7. Kiva, kun uskaltauduit kuitenkin lähtemään, oli Brexit tai ei! Tytär on myös lähdössä sinne loppuviikosta ja olen ollut vähän, että huh! Kiva kuulla, että kaikki on siellä kuitenkin ok. Ihanan keväisiä kuvia ja onhan se kevät siellä eri lailla edellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brexit ei pahemmin näkynyt niillä alueilla joilla kuljin, mutta onhan koko Brexit-tilanen ihan sekaisin ja puhuttaa vielä vasrmasti vuosia vaikka mihin tilanteeseen lopulta päädyttäisiin.

      Poista
  8. Ihanan startin sait kevääseen Lontoossa ja kaikki tuo loisto on edessä sitten täällä : ) Olin Lontoossa viimeksi n. 8 vuotta sitten ja ajankohta oli toukokuu, silloin oli kevät pitkällä myös Suomessakin, muista kun palattiin kotiin, niin oikein lämmintä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät kukkaloistoineen on niin ihanaa aikaa! Tajusin matkalla, että olen aina ollut Lontoossa keväällä, säät ovat pääsosin suosineet joka matkalla.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.