21.4.2019

Viisi viikon varrelta

Pääsiäisterveiset maalta.



Koira, löytökoira

Löytökoira


Löytökoira

Pääsiäinen


Täällä ollaan Tamon kanssa leikkimässä ja pääsiäisherkuista nauttimassa. Aamiaispöydässäkin on ollut babaa ja pashaa.



Puutarha, kevät


Puutarha, kevät
Luonto on riehaantunut lämmöstä, ruoho kasvaa miltei silmissäja kukkapenkitkin jo rehottavat.



Rusakko, luonto
Rusakko, luonto
Viikon eläin on tietysti pääsiäispupu. Rusakkoja näkee taas siellä täällä talven jälkeen jolloin ne tuntuvat häviävän näkymättömiin. Ruohoa puputetaan niin, että aika lähelle pääsee hiipimään.






Pääsiäinen, kattaus

Pitkäperjantaina lounastettiin perinteisesti meillä. Menu koostui pitkälti Lähi-Idän herkuista. Pari reseptiä on tulossa blogiin myöhemmin, maut sopivat hyvin myös kevään muihin juhliin.



Tivolin saapuminen kaupunkiin on aina kevään merkki, mutta toisaalta tivoliviikolla voi olla varma, että kevätsää ottaa takapakkia. Niin tänäkin vuonna, räntää ei onneksi pahemmin sadellut. Heti kun tivoli jatkoi matkaa, sää alkoi lämmetä ja nyt saadaankin nauttia ihanasta kevätauringosta.





Muutakin kuin pääsiäisruokaa on tullut syötyä viikon sisään; viime ssunnuntaina lounastimme Siipan kanssa Italian kauppakamarin kutsumana  ravintola Baccossa Calabrian herkkuja maistellen ja Sillä Sipuli-blogin Merituulin ja Jukan kanssa ruoasta ja matkoista rupatellen. Pizzan päälle voi laittaa vaikka kalaa ja appelsiinia calabrialaiseeen tapaan, tämä menee taas sarjaan "kuulosta oudolta, maistuu hyvältä"!

Miten viikkosi on sujunut, oletko päässyt nauttimaan kauniista säästä? Onko sinulla jotain pääsiäisperinteitä?


9 kommenttia :

  1. On teillä ainakin puitteet ja seura olleet kohdillaan - leikkikaveri mitä parhain;)
    Meillä pääsiäinen sujui perinteisesti - suku oli meillä pitkäperjantaista 1. pääsiäispäivään, syötiin hyvin ja vietettiin aikaa yhdessä. Huomenna levätään;)
    Hyvää pääsiäistä, Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo leikki itsensä ihan väsyksiin, se kun alkaa olla ikämiehiä. Tarmo taitaakin lepäillä seuraavat päivät. Mukavaa uutta viikkoa -ja ekopäästön jälkeistä aikaa.

      Poista
  2. Tuo sinun aamiaispöydän kuvasi on silmiähivelevän kaunis. Minäkin tein pashaa ja tässä sitä juuri aamukahvin kanssa herkuttelin. Täällä pääsiäinen on mennyt suurelta osin ihanista ilmoista nauttien ja ulkona puuhastellessa. Avasimme myös lauantaina grillikauden ja kyllä maistuikin grilliruoat hyvältä pitkästä aikaa. Neljän päivän pääsiäisvapaat tulivat niin tarpeeseen. Olen nauttinut kotona olosta ja kun ei ole tarvinut lähteä mihinkään. Mukavaa pääsiäismaanantaita sinulle, Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomapäivät tulivat tosiaan tarpeeseen, en ole vielä talvilomaakaan pitänyt. Säätkin olivat mitä parhaimmat, saatoimme päästää anoppilan lampaatkin ulos tänään ja tehdä siellä vähän ulkotöitä.

      Poista
  3. Ihan mielettömiä kuvia ja molemmat kattaukset täydellisyyttä jälleen. Mitä ihaninta uutta viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Aamiaiskattaus oli eilen tosiaan aika huikea pashoineen ja baboineen.

      Poista
  4. Sinun anoppilassa on jotenkin aina tunnelma niin kohdillaan <3 Meillä on lomapäiviä vietetty perheen ja suvun kanssa, olo on ihanan rentoutunut.
    Kaunista uutta viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppilassa on aina tunnelmallista, niin tälläkin kertaa.

      Poista
  5. Ihanan näköinen ja kuuloinen pääsiäinen on teillä ollut. Tuo pääsiäispupu näyttää ihan meidän Nöppöseltä :)

    Tässä tuli ihan nälkä kun katseli teidän ruokakuvia!
    Ihanaa viikkoa Tuuli<3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.