1.10.2020

Pippurilohi ja aasialainen salaatti

Arjessa kaipaa helppoja, nopeasti valmistuvien ruokien ohjeita. 

Lohi on nyt edullisempaa kuin aikoihin, sitä on tullutkin valmistettua useampaan otteesee viime aikoina. 

Tähän reseptiin käy myös tavallinen mustapippuri, itse käytin hapokasta sichuaninpippuria
Sichuaninpippurissa on vahva, pirskahteleva  jälkimaku, joka tuntuu jännästi hieman puuduttavan suuta.







Pippurilohi ja aasialainen salaatti


4 lohimedaljonkia tai n. 200 g palaa
1 rkl Szechuan- tai mustapippuria
4 rkl riisi- tai sherryetikkaa
4 rkl soijakastiketta

1 pieni varhaiskaali tai jäävuorisalaatti
1 kurkku
250 g punaisia ​​siemenettömiä viinirypäleitä,
1 rl sushi-inkivääriä
Pieni nippu tuoretta korianteria tai thai-minttua- tai -basilikaa


Kuumenna pippureita pannulla sekoittaen noin minuutin ajan.

Murskaa pippurit sokerin kanssa morttelissa. Hiero pippurisokeriseosta lohipaloihin tai -medaljonkeihin molemmin puolin, laita astiaan. Sekoita puolet etikasta ja soijakastikkeesta, kaada kalan päälle. Anna marinoituja jääkaapissa vähintään tunnin ajan, käännä medaljongit kerran marinoitumisen aikana.

Kuumenna uuni 200 ° C asteeseen. Ota lohi marinadista ja laita leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Heitä pois loppu lohen marinadi.  Paista uunissa 12-15 minuuttia. Anna vetäytyä 10 minuutin ajan ennen tarjoilua. 

Revi salaatti karkeasti, hienonna yrtit ja laita suureen kulhoon. Leikkaa kurkku lohkoiksi ja puolita viinirypäleet. Sekoita jäävuorisalaatti, yrtit, viinirypäleet, kurkku ja sushi-inkivääri. Sekoita joukkoon loput etikasta ja soijakastikkeesta. Tarjoile lohen kanssa.

Onko sinulla jotain suosikkilohiohjeita?

3 kommenttia :

  1. Lohi on aina hyvä idea ja maistuu! Meillä savustetaan kesällä lohta melkeinpä viikoittain ja talvella suosikkisunnuntairuoka on uunissa laitettu lohi, johon tulee purjoa, sinihomejuustoa ja vähän kermaa. Ja sitten ikisuosikki, tohottimella pintahiillostettu lohi soijakastikkeen kanssa, nam! Herkullista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kesäisin savustettu lohi on jokaviikkoinen juttu.Talvella uunilohi.Tahtoo vaan olla saman ohjeen mukaan joka kerta.Ihailen uusia reseptejä niitä lukiessani,mutta harvemmin tulee tehtyä eri kaavan mukaan

    VastaaPoista
  3. Kiitos reseptistä, sillä loheen kaivataan aina uusia erilaisia makuvivahteita, aika perussetillä ollaan menty.

    Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.