4.10.2020

Viisi viikon varrelta

Sisältää PR-tuotteita/tapahtumia

Nyt ollaan jo lokakuussa, syyskuu tuntui hujahtavan ohi hetkessä!

Syystyyli



Ruska hehkuu nyt parhaimmillaan ja lämpötilatkin ovat olleet varsin mukavat. Syksy on siis parhaimmillaan, vaikken varsinainen syksyn ystävä olekaan. Joka vuodenajasta löytyy kuitenkin omat hyvät puolensa.


Nespresso Vertuo Next









PR-tapahtuma Nespresso

Esplanadin laidalla sijaitseva lasiseinäinen Espan lava muuttui aamun ajaksi salaisten puutarhajuhlien pitopaikaksi kaupungin herätessä ympärillä. Nespresson uuden Vertuo Next-kapselikoneen lanseeraustilaisuus Espan lavalla oli varmasti syksyn kaunein pressitapahtuma.


Aamun aikana tutustuttiin aamiasen ohella uusimpaan Nespresso-kahvikoneeseen Vertuo Nextiin
, jolla voi valmistaa kerralla kokonaisen yli puolen litran karahvillisen laadukasta Nespresso-kahvia alle neljässä minuutissa. Uudella kahvikoneella voi valmistaa kaikkia tuttuja Vertuo-kahveja, ja lisäksi Nespresso tuo valikoimaansa vain Vertuo Next -kahvikoneeseen sopivan Vertuo Carafe Pour-Over Style -kahvin, joka on kaikkien aikojen suurin Nespresso-kapseli. Vertuo Next -kahvikoneella voi valmistaa kahvia jopa kuudessa eri koossa. Valikoimasta löytyy sopiva kahvi niin intensiivisiin espressoihin, isoihin mukeihin kuin jaettavaan kahvikarahviinkin. Vertuo Next -kahvikone on valmistettu 54-prosenttisesti kierrätysmuovista.


Sinebrychoffin taidemuseo näyttelyt



Venetsialaisen 1700-luvun mestari Giovanni Battista Tiepolon ja hänen poikiensa Giovanni Domenicon  ja Lorenzon öljyvärimaalausten, luonnosten ja grafiikan teosten näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa  esittelee Tiapolon taidetta ensimäistä kertaa Suomessa. Varakkaat keräilijät kiinnostuivat jo varhain Tiepolojen taiteesta ja vilkkaan taidekaupan ansiosta teokset löysivät tiensä myös yksityisiin taidekokoelmiin Ruotsissa, Tanskassa ja Venäjällä.

Upeiden teosten melko kompakti näyttely on juuri sopivan kokoinen kulttuurielämys viikonlopun iltapäiväkävelyn lomaan tai työpäivän jälkeen vierailtavaksi. Näyttely on auki 10.1.2021 asti.


tonymoly floria nutra energy cleansing oil



Puhdistustuotteet tuntuvat aina saavan paljon vähemmän huomioita kuin voiteet ja seerumit. Kuitenkin, mikä on sen ihanampaa kuin puhdistaa kasvot päivän jälkeen niin, että liat ja meikit lähtevät kunnolla, mutta iholle ei kuitenkaan jää kiristävää tunnetta? Pääsin PR-toimiston tilaisuudessa puhumaan korealaisen Tonymolyn edustajan kanssa puhdistusöljyistä ja molemmat hehkutimme niitä toisillemme kilpaa. 

Ennen ajattelin puhdistusöljyjen ärsyttävän silmiä ja tukkivan ihoa, mutta on ihana saada yhdellä tuotteella meikit hyvin pois ja ihokin jää pehmeäksi. 

Tonymoly Floria Nutra Energy Cleansing Oil (saatu näyte) on ravitsevaa arganöljyä hyödyntävä, kosteuttava ja ravitseva puhdistusöljy, joka puhdistaa iholta lian, ylimääräisen talin ja öljyisyyden sekä öljypohjaiset meikit. Aivan ihana kaikille ihotyypeille sopiva puhdistusöljy!


Suppilovahveroruoka


Viikon sesonkiruoka on suppilovahveropiirakka. Tein piirakan tällä Valion ohjeella. Mieli teki tehdä maalta poimimistani suppilovahveroista ihan peruspiirakkaa arki-iltana . Lisäsin piirakkaan hieman timjamia ja rakuunaa, mutta muuten noudatin alkuperäistä ohjetta.

Korvapuustipiirakka



Muistathan, että tänään vietetään kansallista korvapuustipäivää. Toisena satokausivinkkinä korvapuustien ja omenien yhdistelmä eli omenainen korvapuustipiirakka, sen voit valmistaa vaikka pakastetaikinasta jollet ehdi taikinaa pyöräyttää

Kuinka viikkosi on sujunut? Aiotko syödä korvapuusteja tänään? Entä oletko käynyt museoissa viime aikoina? 

4 kommenttia :

  1. Onpa kaunis miljöö ollut tuossa kahvitapahtumassa. Tänään söin kahvin kanssa Lidl:n korvapuustin, koska itse en ehtinyt leipomaan. Ei ole tullut käytyä nyt museoissa, viime vuonna kävin yhden näyttelyn katsomassa.
    Syyskuu meni ihan hurjalla vauhdilla ohi. Nautitaan nyt tästä lokakuusta ja toivotaan, että mukavat säät jatkuvat.
    Ihanaa iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Korvapuustipäivä meni vähän ohi, tosin kun illalla selaisin somea, niin olihan siellä kymmenittäin korvapuustin kuvia! Tallinnan Rost -leipomon kaardemummaiset ja kaneliset jättipuustit ovat jääneet ikuisesti mieleen, niissä oli makua ja olihan ne syntisen rasvaisetkin! Yhdestä korvapuustista riitti neljälle : ) Viimeksi tuli käytyä todella hauskassa ja neuvostonostagiaa henkivässä Rantakansan museossa Viimsissä. Energistä uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. KOrvapuusteija tuli syötyä kaksin käsin viikonloppuna, ne on vaan niin hyviä. Tonymolyn tuotteet ovat ihan täykkyjä, kyllä korealaiset osaavat.
    Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan syksyisiä tunnelmia. Toi sun meikkilook on mieletön, vitsi sopii sulle tuo sävymaailma. <3 Nespresson tilaisuus ihan jotain mieletöntä, niin kaunista.

    Nam piirakoille, kyllä maistuisi täälläkin.

    Ihanaa uutta viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.