20.12.2020

Speculoos-pikkuleivät

Piparkakkuja en tänä vuonna ole leiponut, mutta niiden lähisukulaisia, hollantilaisia speculoos-keksejä pyöräytin pari pellillistä. Innoittajana oli  hankkimani kuviokaulin, jolle halusin löytää leviämättömän taikinan reseptin. Jos taikina leviää liikaa, kuvio häviää.

"Kun on vasara kädessä, kaikki näyttää naulalta". Tämä rakkaan ystävän lohkaisu vuosien takaa tuli mieleeni taikinaa kauliessa. Aloin kiivaasti miettiä mitä kaikkea kaulimella voisi kaulia, erilaisia kaulittavia juttuja tuli mieleen kohmeisesta jäädykkeestä alkaen; ainakin joulun näkkileipiä sillä on jo kaulittu parikin satsia. Olen ulkoistanut näkkärin teon miehelleni jo vuosia sitten ja hän oli tyytyväinen kun näkkäreitä sai taas vietyä yhden asteen eteenpäin

Kuviokaulimia saa leivonta- ja keittiövälinekaupoista, myös marketeissa olen nähnyt joitain malleja. Muista jauhottaa kuviokaulin kevyesti, ettei taikina tartu siihen.












Speculoos-pikkuleipien maku on kanelinen ja karamallinen, specuooseissa on myös muskottipähkinää, inkivääriä ja kardemummaa. Olen ihastunut taatelijauhoon eli "taatelisokeriin" (välillä ollut ainakin Prismassa ja Ruohonjuuressa), korvasin sillä valkoisen sokerin ja se toimikin hyvin tässä taikinassa


Speculoos-pikkuleivät

1 dl voita

1 valkoista sokeria

2 dl ruskeaa sokeria

1 muna

1 vaniljatangon siemenet

1/4 tl ruokasoodaa

1/2 tl suolaa

2 1/2 tl kanelia

3/4 tl muskottipähkinää

1/2 tl inkivääriä

1/4 tl kardemummaa

4 1/2 dl jauhoja


Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöinen voi ilmavan kuohkeaksi vaahdoksi, 5-10 min. Lisää muna ja vanilja ja sekoita hyvin.

Sekoita toisessa kulhossa ruokasooda, suola, kaneli, muskottipähkinä, inkivääri, kardemumma ja jauhot. Lisää sitten jauhoseos toiseen astiaan voivaahdon kanssa. Sekoita, kunnes jauhot ovat juuri sekoittuneet, älä vatkaa. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa tai ulkona vähintään tunnin ajan.

Lämmitä uuni 190  asteeseen.

Kauli taikina kolmessa erässä ohuehkoksi kevyesti jauhotetulla alustalla ensin tavallisella kaulimella. Viimeistele jauhotetulla kuviokaulimella. Leikkaa muotilla pikkuleipiä. Siirrä uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista 9-11 minuuttia, kunnes pikkuleipien reunat ovat kevyesti ruskistuneet.

Käännöstulokset

11 kommenttia :

  1. Niin kaunis kuvio! Pitää hankkia tuo kaulin jostain ja tehdä vaikka näkkileipää, minkä näin siippasi tekemänä.
    Espressokupposen kanssa ollaan totuttu yleensä napsimaan keksi, joten tämä olisi mainio vaihtoehto kaupan kekseille.
    Ihanaa joulunaikaa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli taas ilmestynyt uusi satsi kuviokaulittuja näkkäreitä. Joudun varmaan kohta kilpailemaan kaulimen käytöstä.

      Poista
  2. Tulipa niistä kauniita pikkuleipiä. Aivan ihana tuon kaulimen kuvio. Itse varmaan käyttäisin kaulinta myös askartelumassan kuvioimiseen, saisi kauniita koristeita kotiin.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain myrkytöntä massaakin tällä voisi tosiaan kaulita.

      Poista
  3. Sieviä pikkuleipiä. Sinulla on kauniskuvioinen kaulin ❤ Minä ostin kuviokaulimen vuosi sitten Strasbourgin joulutorilta. Hyvää pian alkavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoin pitkään parin erilaisen kaulimen välillä, mutta olen tähän kyllä tyytyväinen.

      Poista
  4. Oi miten suloisia pikkuleipiä, kuin minitaideteoksia <3
    Sydämellista jouluviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse tehdä ihmeitä kun vähän vain kaulii tällä.

      Poista
  5. Kauniit ja herkät. <3 Ihanaa joulua teille Tuuli. <3

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on kaunis kaulin, kuin pitsiä pinnassa:) Sisustuselementti kerrassaan keittiöön:)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.