16.5.2021

Viisi viikon varrelta

 Sisältää saatuja PR-tuotteita*

Oi mikä ihana, aurinkoinen ja viimein lämmin viikko on ollutkaan.


Lintukylpylä


Lintukylpylä


Parveke on laitettu miltei kesäkuntoon, vielä puuttuu valosarjoja. Toivottavasti löydämme sopivat. 

Pikkulinnut ovat löytäneet taas kylpemään ja juomaan parvekkeen "kylpylään", parvekkeen kulmaan viritettyyn vanhaan teekuppiin, joka pidetään läpi kesän aina täynnä raikasta vettä. 

Pionikimppu





Pirkka pionit




Pian siirryn kesäksi vain ihailemaan parvekkeen, pihapiirin ja luonnon väriloistoa, mutta yksi pionikimppu oli ostettava vielä. Kyllä nämä Pirkan pinkit pionit todella vaihtavat väriä. Värinvaihtoa on moni somessa ihmetellyt ja toden totta, väri muuttuu kirkkaasta pinkistä haalean keltaiseksi.


Kesäkeittiö

Grillailuilta


Vaikka oli perjantaina töissä ja olikin kiireinen päivä heti aamusta iltakuuteen, tuntui viikonloppu ihanan pitkältä kun torstaina käytiin maalla anoppilassa, perjantai-iltana spontaanisti ystävien kesäkeittiöllä grillaamassa ja lauantaina lähdimme ex tempore staycationille hotelliin. Viestittelin ystävän kanssa, joka oli toisessa keskustahotellissa lähilomalla, mutta päädyimme lopulta viettämään ilta omien puolisoiden kanssa omien hotellien parvekkeilla, molemmilla kun sattui olemaan parvekkeelliset huoneet.

Staycationista tulossa postaus myöhemmin. Muutamassa tunnissa kaupungilla ja hotelliyöpymisellä tuntui pääsevän kauemmaksikin kuin tutuille kulmille kuuden minuutin metromatkan päähän kotoa.

Kun viime syksystä on ollut töiden lisäksi lähinnä kotona, tällaiset pienet irtiotot tuntuvat taas aivan ihmeellisiltä.


Guinot slim Detox cream


Hotellilla oli aikaa hoivailla itseään. Ehdin hieroskella itseeni Guinotin Slim Detox Cremeä*. Ehkei ylellisen tuntuinen voide ihan koronakiloja hävitä, mutta se auttaa siloittamaan selluliittia, vilkastuttaa nestekiertoa ja vähentää turvotusta. Ihokin jäi ihanan pehmeän tuntuiseksi.


Kerrotut tulppaanit

Tulppaanit

Kerrotut tulppaanit

Kevätkukat

Kirsikankukat

Kirsikankukat

Kukkiva koristeomenapuu

Kukkiva koristeomenapuu




Magnolia

Kevät tuntui olevan hetken pysähdyksissä, mutta yht'äkkiä kirsikkapuut kukkivat, tulppaanit ovat auenneet, vanhan kotipihan magnolia kukoistaa ja kotikadun 140 koristeomenapuusta ensimmäinen on puhjennut kukkaan. Tähän ohikiitävään hetkeen koettaa joka vuosi aina takertua tallentaen kukkaloistoa kuviin ja mieleen samalla toivoen, että ajankulun voisi hetkeksi pysäyttää. 


Kuinka viikkosi on sujunut, oletko ehtiny nauttia kevään kauneudesta? 

11 kommenttia :

  1. Ihania juttuja siellä, erityisesti tuo Staycation. Tekisi hyvää itsellenikin!

    Itse olen päässyt kesän makuun mökillä, ja niin happy. Mun intohimohan on saunominen ja uiminen n 2 h putkeen. Ihan parhautta!

    Iloa viikkkoon Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana päästä stayactionille. Vaikka pyörittiin tutuilla kulmilla, mm. ihan työpaikakni vieressä, tuntui kuin olisi ollut reissussa pidemmälläkin.

      Poista
  2. Viikossa on tapahtunut kyllä ihmeitä, ja tuo lämpö! Ihania nuo lintukuvat, noista voisi teettää kauniita postikortteja. Siitepöly on kyllä koetelllut kovasti, mutta nyt näyttäisi menevän ohi, siksi toivon pikku sadekuuroja poudan sekaan, jotta luonto puhdistuu ja hengittäminen helpottuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade tekee luonnolle hyvää ja hyvä kun se on pyyhkäissyt siitepölyäkin pois. Parvekekin pitäisi vielä kerran pyyhkiä siitepölyistä.

      Poista
  3. Todellakin on tullut nautittua näistä ihanista säistä. Tänään jäin jalan takia saikulle ja ilmakin oli heti sateinen ja ukkosti oikein kunnolla.
    Karkkilassa olimme paljon ulkona ja tulipa sitä kuvattua Mian tulppaanejakin :)
    Ihanan kuuloinen staycation teillä on ollut <3
    Kivaa viikkoa sinulle Tuuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa, toivottavasti jalka paranee pian.

      Luonto on nyt niin kaunis. Kunpa tämän ajan saisi hidastettua.

      Poista
  4. Niin kauniita kuvia ja tuo talitinttikuva, oíjoi postikortiksi voisi painattaa. <3 Miniloma varmasti teki hyvää, päätettiin miehen kanssa toteuttaa hieman vastaava pian, pitkän talven jälkeen.

    Ihanaa uutta viikkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi huomasin lahjakortin menevän pian umpeen. Tehtiinkin varaus saan tien, samaksi päiväksi kun ei ehkä olisi ehtinyt muuten käyttää.

      Poista
  5. Ihailen vuodesta toiseen teidän parveke-spatanne ja mietin onko linnut vuodesta toiseen samaa lajia? Ne on niin hellyyttävän ihania.
    Me ei olla taidettu käydä koskaan minilomalla keskustassa, hurautetaan aina mökille - vaikka sielläkin on niin kiva olla, voisi vaihtelu virkistää.
    Olen nauttinut kevään kauneusta ehkä enemmän kuin vuosiin, kun olemme puuhastelleet Kirkkonummen mökillä porukalla, useita päiviä viikossa. Siellä on luonto ympärillä ja linnut laulavat - parasta mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemme, että saattavat jopa olla samat linnut. Pääosin parvekkeella kä kaksi talitinttiä, mutta välillä varpunenkin.

      Näin keväällä huomaa aina, kuinka onkaan kaivannut lintujen laulua.

      Poista
  6. Teillä on kesäisen kauniit parvekeistutukset, ja ajattelin täsmälleen samaa kuin pari muuta kommentoijaa, kuinka tinttikuva olisi kuin postikortiksi sopiva. Minä ainakin ostaisin sellaisen kortin.
    Pikkulinnut ovat oppivaisia. Itselläni on kokemus parvekelaatikkoon ilmeisesti isomman linnun kantamasta talin palasesta, jota en kukkien seassa huomannut ja jota pikkulinnut kävivät nokkimassa. Kun lopulta huomasin ja poistin sen, jatkoivat pikkulinnut käyntejään melko pitkään ja vaikuttivat selkeästi hämmentyneiltä herkun katoamisesta.
    Toivottavasti sinitiaiset ilahduttavat teitä käynneillään läpi kesän!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.