9.7.2023

Limoncello spritz itsetehdystä limoncellosta

Limoncello on perinteinen italialainen sitruslikööri, joka valmistetaan sitruunankuorista, alkoholista, sokerista ja vedestä. Limoncello on saanut nimensä pääraaka-aineestaan, sitruunoista ("limone" italiaksi). Limoncellon alkuperäinen kotipaikka on Etelä-Italian Amalfin rannikko. Limoncelloa tuodaankin usein tuliaisena Italiasta, mutta Limoncelloa on helppo tehdä myös itse.

Limoncellon maku on makea ja raikas, mutta samalla hieman hapan ja sitruksinen. Se nautitaan yleensä jäähdytettynä jälkiruokaliköörinä tai ruokailun päätteeksi digestiivinä.

Limoncello on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa raikkaana ja kesäisenä juomana, joka herättää mielikuvia Välimeren aurinkoisista rannoista ja sitruspuista.

Meillä oli häissämme paikkakortteina pienet limoncellopullot, joiden kaulaan oli sidottu nimilappu. Limoncellon teimme itse. Ostin työmatkalla Tallinnassa viisikymmentä pientä viiden senttilitran votkapulloa, joiden sisällön käytimme limoncellon tekemiseen ja alkuperäiset etiketit liotin pulloista pois. Muistan vieläkin, kuinka jonain kevättalvisena sunnuntaiaamupäivänä istuimme ruokapöydän ääressä. Minä liimasin tekemiäni etikettejä, hän maalasi pullojen korkkeja hopeamaalilla. Sitten täytimme pullot limoncellolla isoa injektioruiskua käyttäen ja sidoimme pullojen kaulaan nimilaput. Paikkakorttipullot olivat iso hitti, joista jotkut vieraat puhuivat vielä vuosien jälkeen.

Limoncelloa voidaan myös käyttää monissa eri ruoissa ja juomissa. Sitä voidaan sekoittaa cocktaileihin, kuten Limoncello Spritziin tai Lemon Drop -cocktailiin. Sitä voi myös lisätä jääteehen tai käyttää jälkiruokien, vaikkapa sorbettien tai jäätelön, maustamiseen.

Limoncello Spritz on kuplivan kevyt virkistävä ja kevyt juoma, joka perustuu perinteiseen italialaiseen aperitiiviin, Aperol Spritziin. Limoncello spritz on moderni variaatio, jossa Aperolin tilalle käytetään limoncelloa, mikä antaa juomalle voimakkaan sitruunan maun.

Raikkaan sitruunainen Limoncello Spritz valmistetaan sekoittamalla limoncelloa, proseccoa ja hiilihapotettua vettä. Juoma tarjoillaan lasissa, joka on täynnä jäitä, ja koristellaan sitruunanviipaleella tai mintunlehdillä. Koristelu antaa sille virkistävän ja houkuttelevan ulkonäön.

Juoma on suosittu erityisesti Italiassa, mutta se on levinnyt myös muihin maihin ja tullut suosituksi vaihtoehdoksi perinteisille aperitiiveille. 

Tein pullollisen limoncelloa viemiseksi tällä viikolla. Limoncellon kanssa veimme muutkin Limoncello spritz-ainekset ja ohjeen juoman valmistukseen.

Maista myös alkoholitonta Lime spritziä.

Limoncello spritz itsetehdystä limoncellosta

Itsetehty limoncello

Limoncello spritz itsetehdystä limoncellosta


Limoncello spritz resepti

Limoncello 

3 luomusitruunaa

0,375 l votkaa

2 dl sokeria

3 dl  vettä

 

Kuori sitruunan kuoren keltainen osa, purista mehu.

Kiehauta vesi, lisää sokeri ja anna liueta. Sekoita muut ainekset joukkoon, peitä kannella. Anna seistä huoneenlämmössä peitettynä kolme päivää.

Siivilöi ja pullota. Tarjoa kylmänä sellaisenaan tai käytä cocktaileihin.


Limoncello Spritz


4 cl Limoncelloa

10 cl Proseccoa

kivennäisvettä

sitruunan viipaleita ja minttua koristeluun

jäitä

 

Täytä lasi jäillä.

Mittaa lasiin viilennetty limoncello ja prosecco.

Täytä lasi kivennäisvedellä.

Koristele juoma sitruunan viipaleilla ja mintunlehdillä.


Mikä on sinulle mieluisin kesäjuoma?



2 kommenttia :

  1. Hauska tuliainen tai kesälahja ystävälle! Olen itse löytänyt Limoncellon lukuisilta Italian matkoiltani. Limencello on minusta hyvä kesäjuoma mutta ehkä tällä hetkellä lempparini on ihan Soda Streamilla hapotettu vesi, johon lisään runsaasti erilaisia marjoja sekä syötäviä kukkia antamaan sekä väriä että makua.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa kivan raikkaalta kesäjuomalta.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuuli ❤️

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.