27.1.2014

Quesadilloja, salsaa ja guacamolea / Quesadillas, salsa and guacamole


 
Viikonlopun ruoasta oli jäänyt yli pari tortillaa, paprika, avokado ja chili, kaapeista, jääkaapista ja pakkasesta löytyi myös  maissia, tomaatteja ja avattu juustoraastepussi. Sipulia ja valkosipulia meillä on aina. Tarvittiin vain korianteria ja meillä olikin meksikolaishenkisen aterian ainekset kasassa.

Quesadillat ovat pannulla paahdettuja tortilloja, joiden välissä on juustoa ja tällä kertaa myös maissia sekä paprikakuutoita. Ne valmistuvat käden käänteessä. Lisäksi valmistin salsaa ja quacamolea.
 
 
Guacamole
 
2 kypsää avokadoa
1/2 punasipuli, hienonnettuna
1-2 chiliä hienonnettuna ja varret & siemenet poistettuna
2 ruokalusikallista tuoretta korianteria hienonnettuna
1 rkl tuoretta limeä tai sitruunan mehua
1/2 tl karkeaa suolaa
Ripaus rouhittua mustapippuria
1/2 kypsä tomaatti pilkottuna, siemenet poistettuna
 
 Leikkaa avokadot kahtia. Poista siemenet. Kaiva avokado kuorista, laita kulhoon.
 
Muussaa avokado karkeasti haarukalla. Lisää hienonnettu sipuli, korianteri, lime tai sitruunan, suola ja pippuri, sekoita haarukalla.
Juuri ennen tarjoilua, pilko tomaatti, lisää guacamoleen ja sekoita.
 

  Tuoresalsa
3 keskikokoista tomaattia hienoksi kuutioiksi leikattuna
1/2 punasipuli, hienoksi kuutioiksi leikattuna
1 chili (siemenet poistettu), hienoksi kuutioiksi leikattuna
Limen mehu
1 dl hienonnettua korianteria
Suolaa ja pippuria maun mukaan
Jeeraa maun mukaan
 
Pilkot tomaatit ja chili. Jätä muutama chilin siemen talteen. Jos salsa ei ole tarpeeksi tulista,  voit lisätä muutaman siemenen tulisuutta antamaan.
Yhdistä kaikki ainesosat keskisuurten kulhoon, jätä hieman . Maista. Jos chilit saavat salsan maistumaan liian tuliselta, lisää vähän silputtua tomaattia. Jos ei ole tarpeeksi tulista, lisää varovasti muutamia chilin siemeniä.

Anna makujen sekoittua tunnin verran ennen tarjoilua.
We had some left over ingredients from weekend cooking, so on Sunday I jsut took what we had at home for a Mexican inspired dinner. I only had to purchase cilantro.

Quesadillas are basically two tortillas toasted on fry frying pan with cheese and optional filling (in this case corn kernels and cubed red pepper) in between two tortillas.
 
Fresh salsa
2-3 medium sized fresh tomatoes (from 1 lb to 1 1/2 lb), stems removed, finely diced
1/2 red onion, finely diced
1 jalapeño chili pepper (stems, ribs, seeds removed), finely diced
Juice of one lime
1/2 cup chopped cilantro
Salt and pepper to taste
Cumin to taste
Start with chopping up 2 medium sized fresh tomatoes. Prepare the chilies. Set aside some of the seeds from the peppers. If the salsa isn't hot enough, you can add a few for heat.
Combine all of the ingredients in a medium sized bowl. Taste. If the chilies make the salsa too hot, add some more chopped tomato. If not hot enough, carefully add a few of the seeds from the chilies, or add some ground cumin.
Let sit for an hour for the flavors to combine.
 
Guacamole
2 ripe avocados
1/2 red onion, minced (about 1/2 cup)
1-2 serrano chiles, stems and seeds removed, minced
2 tablespoons cilantro (leaves and tender stems), finely chopped
1 tablespoon of fresh lime or lemon juice
1/2 teaspoon coarse salt
A dash of freshly grated black pepper
1/2 ripe tomato, seeds and pulp removed, chopped
 
Cut avocados in half. Remove seed. Scoop out avocado from the peel, put in a mixing bowl.
 
Using a fork, roughly mash the avocado. Add the chopped onion, cilantro, lime or lemon, salt and pepper and mash some more.
Just before serving, chop the tomato, add to the guacamole and mix


2 kommenttia :

  1. Ai ai ai, mitä herkkuja ja herkulliset kuvat myös!!
    xx

    VastaaPoista
  2. Tuota tuoresalsan ohjetta pitäisikin kokeille, kiitos siitä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.