10.3.2014

Hyvän pizzan salaisuus / Secret of a good pizza

 




 
Kerroinkin jo aiemmin, kuinka halusimme tehdä ykkösluokan pizzaa, kun Siipan siskontytär tuli meille sunnuntaina viettämään.

Avaruusasema-blogista olin aiemmin lukenut, että Museokadun Hella & herkku-puodista saa italialaisia 00-jauhoja. Niitä siis haettiin. Tein taikinankin alla olevalla Avaruusaseman ohjeella. Puolitin ohjeen, sillä saimme kuusi pientä pizzapohjaan, joista riitti vielä perunapizzaan kaksi päivää myöhemminkin. Perunapizzasta tuli muuten ihan loistava, harmi, etten nälissäni tullut kuvanneeksi sitä. Täytyy siis tehdä uudestaankin perunapizzaa.
 
Pizzapohja (8 kpl)
 
6 dl haaleaa vettä
1 dl hyvää oliiviöljyä
1/4 pkt (n. 12 g) tuorehiivaa (tai 3 g kuivahiivaa)
1 rkl sokeria
1 kg “tipo 00″ vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
 
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin käyttää 25 °C vettä, mutta kädenlämpöinen toimi oikein hyvin. Sekoita sitten vettä, oliiviöljyä, hiivaa ja sokeria monitoimikoneessa taikinakoukulla noin 3 minuuttia, siihen asti kun seos on tasaista.
 
Siivilöi jauhot ja suola. Lisää ne sitten hiljalleen veden sekaan samalla koneella sekoittaen. Vaivaa taikinaa sitten hiljaisella teholla noin 15 minuuttia, kunnes se on tasaista ja kimmoisaa. Taikina saattaa näyttää hieman löysältä, mutta niin se pitääkin. Jos se on kuitenkin liian löysää, lisää jauhoja ja jos liian kiinteää niin lisää vettä. Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle ja anna levätä liinan alla 20 minuuttia.
 
Jaa taikina sitten kahdeksaan noin 200 g kokoiseen osaan. Vaivaa paloja käsissäsi ja pyörittele ne palloiksi. Laita ne harvakseltaan öljytylle uunipellille tai vaikka lautasille. Voit kohottaa taikinapalloja huoneenlämmössä 2-3 tuntia, jolloin ne kasvavat noin kaksinkertaisiksi kooltaan. Tämän jälkeen taikinan voi käyttää tai säilyttää jääkaapissa jopa muutaman parin päivän ajan. Parhaan lopputuloksen saa kun kohottaa taikinan jääkaapissa yön yli ja leipoo pizzat vasta seuraavana päivänä.
 
Venytä pizzat käsin (tai kaulitse piirakkakaulimella) tasaisiksi levyiksi runsaasti jauhotetulla pöydällä. Paista mahdollisimman kuumassa uunissa. Paistoaika 275 asteessa on noin 6-7 minuuttia.
 
Tomaattikastikkeen tein kaltatuista tomaateista keittämättä, lisäsin hienonnettujen tomaattien joukkoon valkosipulia, pippuria, suolaa, oliiviöljyä ja tuoretta oreganoa.

Muiksi täytteiksi laitoin esille kinkkua, salamia, herkkusieniä, punasipulia, paprikaa, ananasta, tonnikalaa ja mozzarellaa. Niistä sai sitten jokainen valita mieluisensa täytteet. 
 
00-jauhoista tuli todella upea pohja, se oli kimmoisaa käsitellä ja todella herkullista. Ei ole enää paluuta muihin jauhoihin pizzan teossa...
 
 
I told previously how we wanted to do a first class pizza when Husband's niece spent Sunday with us.

I had previously read from a blog (of course) that Museokatu's Hella & Herkku sells Italian 00 flour, so we shopped there.
 
I made the dough according to Avaruusasema blog's recipe. just halving it. It was enough for our pizza lunch and I even had dough left for a potato pizza two days later.
 
Potato pizza turned out to be fantastic, I have to do it soon again and then take photos.
 
 
Pizza base (8)
6 dl of lukewarm water
1 dl good olive oil
1/4 pack (about 12 g) fresh yeast ( or 3 g of dry yeast)
1 tablespoon sugar
1 kg " tipo 00 " flour1 tablespoon salt
Heat the water to 25 ° C. Stir then water , olive oil, yeast and sugar with dough hook in a food processor for approximately 3 minutes , until the mixture is formed.

Sift the flour and salt. Then add the water slowly stirring. Knead the dough, then stir slowly with mixer for around 15 minutes until dough is smooth and elastic. The dough may look a little loose, but it should be. If it is too loose , add the flour and if too firm add more water. Let rdough est for 20 minutes.

Divide the dough into eight, about 200 g size parts. Knead the pieces in your hands and roll them into balls. Put them in a sparsely oiled cookie sheet or on a plate. Raise the dough balls at room temperature for 2-3 hours, they will double in size. After this, the dough can be used or stored in the refrigerator up to a couple of days. The best results you get when you raise the dough in the refrigerator overnight and then bake the pizzas the next day .

Stretch the pizza by hand on well floured table. Bake in as hot oven as possible for about 6-7 minutes .I made the tomato sauce of scalded fresh tmatoes. I minced tomatoes and added garlic , pepper, salt , olive oil and fresh oregano .

The other fillings were ham, salami , mushrooms, red onions, bell peppers , pineapple , tuna and mozzarella . Then everyone got to choose their favorite toppings for individual pizzas.00- jflours made a really fantastic pia base. I cannot go back to other flours anymore...

2 kommenttia :

  1. Jauho-ostoksille lähdettävä ja sitten pizzaa värkkäämään :).

    VastaaPoista
  2. Hyviä pizza-/tuorepastajauhoja saa myös Stockan Herkusta, De Cecco on merkki ja paketti on sellainen 1kg kokoinen. Käytän niitä itse aina. :) t. uusi blogisi seuraaja

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.