29.7.2015

Mehevä hedelmä-pähkinäleipä * Delicious fruit & nut bread




 
Barcelonan aamiaisilta tarttui muutamia ideoita mukaan. Niitä oli pikaisesti testattava kotiin palattuamme. Viikonloppuaamiaiselle leivoin hedelmä-pähkinäleipää ja keitin marjojen ja jugurtin kanssa nautittavaksi kookoskvinoaa (resepti tulossa blogiin).
 
Etsin netistä reseptejä, lopuksi yhdistelin niistä omani, kun jauhot loppuivat kesken eikä siirappia ollut ja nostatin taikinaa yön yli suositellun 1-2 tunnin sijaan. Pidän pähkinöistä etenkin paahdettuna, joten paahdoin ne ennen taikinaan lisäämistä. Tämä on siis leipä, ei kuivakakku tai pulla. Sipaisu voita päälle (tai Siipan tapauksessa sipaisu itse tehtyä mansikahilloa) ja suuhun!

Taatelit voit korvata pehmeillä kuivatuilla viikunoilla.
 
Hedelmä-pähkinäleipä
 
1 ½ dl vettä
 1½ dl turkkilaista jugurttia
  puoli pussia hiivaa (n 12 g)
 3 dl vehnäjauhoja
 2 dl spelttijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 rl hunajaa
 ½ rkl suolaa
 50 g kuivattuja pehmeitä aprikoosia paloiteltuna
50 g pehmeitä kuivattuja taateleita paloiteltuna
 100 g pähkinöitä ja siemeniä (hasselpähkinä, saksanpähkinä, manteli, kurpitsansiemen)
 
 
Laita vesi ja jugurtti astiaan ja murenna hiiva joukkoon. Lisää hunaja  ja suola sekä lopuksi kuivat ainekset. Vaivaa koneessa noin 10 min. Paahda tällä välin pähkinät uunissa. Lisää pilkotut aprikoosit ja pähkinät taikinaan. Anna levätä 1 tunti tai yön yli.
 
Kun taikina on levännyt, kaada taikina jauhotulle pöydälle ja taita taikina niin, että siitä syntyy pitkulainen leipä. Nosta vuokaan niin, että taitoskohdat ovat leivän alapuolella.
 
Lämmitä uuni 250 asteeseen.
 
Laita leivät uuniin ja samalla neljä jääpalaa uunin kestävällä lautasella uunin pohjalle. Paista leipää 250 asteessa 25 min ja sen jälkeen vielä 10 minuuttia 200 asteessa.




From Barcelona breakfast joints I grabbed a few ideas for breakfasts at home. For weekend breakfast I baked fruit-nut bread and served it with a bowl of berries and yogurt + coconut quinoa (recipe coming to my blog).
I searched fruit nut bread recipes online and combines them as I ran out of flour, didn't have syrup. I also let dough raise overnight instead of the recommended 1-2 hours. I like especially roasted nuts, so roasted them before adding to the dough. Thin layer of butter on top of a slice (or a thin layer of self-made strawberry jam) crowns the bite.
Dates can be replaced with soft dried figs.


Fruit and nut bread


1 ½ dl of water

 
1½ dl Turkish yoghurt

  
half bag of yeast (12 g)

 
3 dl flour

 
2 dl spelt flour1 dl oatmeal2 tablespoons honey

 
½ tablespoon salt

 
50 g soft dried apricots, finely chopped
50 g soft dried dates, finely chopped

 
100 g nuts and seeds (hazelnut, walnut, almond, pumpkin seed)




Put the water and yoghurt dish and crumble the yeast in. Add honey and salt and the dry ingredients. Knead in machine about 10 minutes. In the meantime, roast nuts in oven. Add the chopped apricots and nuts into the dough. Let rest for 1 hour or overnight.



After the dough has rested, pour the dough on floured table and fold the dough so that it creates an oblong loaf. Place it in the baking mold, so that the fold in underneath the bread.

Preheat the oven to 250 degrees.


Put the bread in the oven and four ice cubes on a plate on the oven bottom. Bake the bread at 250 degrees 25 minutes and after a further 10 minutes at 200 degrees.

5 kommenttia :

  1. Ihanan näköinen leipä ja sopisi varmasti hyvin miehen makeaan aamupalaan. Marokossa aina syövät makeaa aamukahvin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sopivasti makeutta, mutta silti kyseessä leipä, johon voi laittaa halutessaan vaikka juustoviipaleen päälle.

      Poista
  2. Siivoilin tässä keittiön kaappeja ja mietin että mihin käyttäisin pian vanhaksi menevät kuivatut viikunat, tässäpä hyvä idea! Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Riikassa syötiin kanssa yhdessä ravintolassa samantapaista leipää ja se oli todella hyvää. Saatiin valmistajan nimikin mutta harmi vaan sitä ei myyty yleisissä kaupoissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.