15.2.2017

Perinteisen pastan sijaan | Eat your veggies in pasta

Kasvissyönti ja vihannesten lisääminen ruokavalion on ollut huikeassa nousussa parin viime vuoden aikana. Kun ei itse ehdi/jaksa tehdä alusta asti, valmisruoistakin löytyy nykyisin lisättyjä vihanneksia. Kasvisten lisääminen elintarvikkeisiin onkin yksi nousevista terveellisistä trendeistä. Kasviksia on niin jugurtissa, leivässä, pastassa kuin jauhelihassakin!


Juureksia voi toki helposti itsekin lisätä ruokiin, jauhelihan joukkoon voi raastaa bataattia, porkkanaa tai perunaa, mutta myös kesäkurpitsa, pavut, linssit ja muut palkokasvit uppoavat miltei mihin vain... Ja paljon muitakin kasviksia voi käyttää ruoan jatkeena ja lihan korvikkeena. Vaihtoehdot ovat loputtomia. Porkkanasämpylät ovat jo kotitaloustuntien klassikko vuosikymmenten takaa, niistä on helppo aloittaa.

Pastankaan ei aina tarvitse olla perinteistä vehnäpastaa. Pastan korvikkeena on viime vuosina käytetty paljon ohueksi suikaloitua kesäkurpitsaa, mutta eihän se ihan "oikeaa pastaa" ole. Terveellisiä  ja enemmän perinteisen pastan makuisia vaihtoehtoja on muitakin, vaikkapa juures- tai linssipastat.


(Root) vegetables have found their ways to many ready groceries lately, they can be found in breads, yoghurts, even mixed with miced meat.

There are also now many alternatives to classic wheat pasta.


linssipasta, avokado, avokadoruoka, pasta
Lazzarettin kauniin oranssit linssifusillit* vaalenevat keitettäessä, mutta maku on oiva, menee ihan tavallisesta vehnäpastasta.

Linssipastasta tein avokado-pestopastaa, avokadon tosin kuutioin suikaloinnin sijaan.


Lentil pasta looks and tastes like normal pasta. Serve with avocado and pesto.


Juurespasta, helppo pastaruoka

Pastellan porkkanapastaa* tarjosin minttupeston, kylmäsavukinkun, paahdettujen kurpitsansiementen ja varsisipulin kera. Toinen nopea vaihtoehto olisi Kodin kuvalehdessäkin julkaistu Parisuhdepasta.

Oletteko maistelleet joitain muita "vaihtoehtopastoja"?

Root vegetables are easy to add in many foods for lightness and source of fibers. Root vegetables are available also in many ready to buy groceries like in carrot pasta. Serve with mint pesto, cold smoked ham, roasted pumpkin seeds and spring onions. Another tasty alternative is Relationship pasta.



*lehdistönäytteitä


4 kommenttia :

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.