27.3.2020

Hävikki-quesadillat

Näinä hamstrauksen aikoina on hyvä muistaa valmistaa ruoat niin, ettei hävikkiä synny. Säilyvimmät raaka-aineet voi säästää myöhemmäksi, helpoimmin pilaantuvat kannattaa syödä ensin.

Me syömme hävikkiruoka-annoksi muutenkin muutaman kerran viikossa kun keittoihin ja  munakkaisiin lisätään tähteitä ja pussinloppuja joita kotoa löytyy. Nyt kun kaupassakäyntiä on harvennettu minimiin, kuivakaappeihin, pakastimeen ja jääkaappiin on tullut kurkittua entistäkin tarkemmin ja kokeiltua erilaisia yhdistelmiä.



Kotoa löytyi kaapista paketillinen tortilloja ja tacomaustetta, pakastimesta pussillinen maissia, jääpalamuotissa pakastettua karamellisoitua sipulia sekä kypsennettyjä mustapapuja pussillinen. Jääkaapissa oli jugurttia sekä juustoraastepussin loppu. Tomaatteja meillä on miltei aina.

4 tortillaa
1,5 dl juustoraastetta

2 dl mustapapuja
2 dl pakastemaissia
tilkka öljyä ruskistamiseen
2 tl tacomaustetta
2 kuutioitua tomaattia tai 1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuna.

Asettele tortillat pöydälle ja ripottele niiden pinnalle juustoraaste. Nosta loput kaksi tortillaa kansiksi.
Paahda quesadillat kuivalla pannulla kohtalaisella lämmöllä yksitellen molemmin puolin noin 2 1/2 minuuttia/puoli niin, että juusto sulaa.

Paahda tacomausteella maustettua maissia öljytilkassa muutama minuutti kunnes maissi ruskistuu hieman, lisää pavut pannulle lämpiämään vielä parin minuutin ajaksi. Sekoita tomaattikuutiot joukkoon lopuksi.

Tarjoile quesadillat vihanneksien kanssa, tarjoa lisänä turkkilaista jugurttia (jonka voi maustaa karamellisoidulla sipulilla) sekä tuoretta korianteria.




3 kommenttia :

  1. Maistuisi kyllä mullekin. Meillä on aina tortillalettuja ja niiden väliin voi laitella vähän kaikenlaista, nam.

    Sydämellistä viikonloppua teille. <3

    VastaaPoista
  2. Nyt alkoi tehdä mieli meksikolaista ruokaa! Kiitos vinkkauksesta sillä voisin itsekin
    tehdä näitä nyt kun aikaa on kotoilla. Onneksi itse en ole juurikaa hamstrannut ruokaa
    joten ei pelkoa hävikistä.

    VastaaPoista
  3. Onpa herkullisen näköinen! Minä aina ostan tortilloita niistä euron tarjouskamppiksista, hih! Siksi niitä on aina kaapissa ja just äsken tehtiin quesadilloja iltaruoaksi viikonlopun ruokajämistä - maistuivat kyllä kaikille!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.