2.8.2020

Kerrostaloelämää

Kerrostaloelämää kuvataan liian usein ankeaksi ja kolkoksi. Olen itse asunut omakotitalossa, rivitalossa ja useammassa kerrostalossa enkä todellakaan kaipaa rivi- tai omakotitaloon. Olen täysiverinen kerrostaloasuja.

Tässä kodissa olemme asuneen viisitoista vuotta, saman kadun varrella asuin sitä ennen viisi vuotta. 40-luvun lopussa ja 50- luvun alussa rakennetut talot muodostavat kodikkaan vehreän kokonaisuuden.

Hyvin hoidetussa kerrostalossa saa kohtuukorvauksella hoidetut pihat ja yhteiset tilat sekä pesutuvan, saunan, jopa kuntosalin "kaupan päälle". Aamuisin talvella ei tarvitse luoda lumia eikä kesäisin ajaa ruohoa. Isossa taloyhtiössä toimii myös "suuruuden ekonomia" eli korjaukset ja remontit tulevat hieman halvemmaksi kun urakka tehdään isoon yksikköön.

Kultasade kukkii alkukesästä



Luin äskettäin jostain, että suomalaisilla on lähimetsään on matkaa keskimäärin 700 metriä, mutta puolet suomalaisista asuu vain alle 200 metrin päässä metsästä. Rakennettuun puistoon on matkaa keskimäärin puolitoista kilometriä. Meillä on oma puisto pihassa ja metsä alkaa suoraan pihapiirin talojen takaa. Merikin on vain parinsadan metrin päässä. Helsingin keskustakin on vain noin neljän kilometrin päässä. 




Särkynyt sydän voi kukkia jo toukokuussa lämpimillä seinustoilla






Hapankirskkapuu
50-luvun talojen pihassa on useita satoa tuottavia kirsikka- ja omenapuita. Taloyhtiömme on iso, täällä on yhteensä toistasataa asuntoa, mutta isot pihat nurmikenttineen, isoine jalopuineen ja kukkaistutuksineen ovat viihtyisän rauhaisia. 



Istuinryhmä puistomaisella kerrostalon pihalla



Pihalla voi grillata taloyhtiön grillillä ja syödä suurten jalopuiden varjossa. 


Pioni Sarah Bernhardt upea kerrottu kukka

Sarah Bernhard-pionit ovat kesän upeimmat kukag


Kukkaistutuksia tulee vuosittain lisää, talonmiehemme siirtää pihan kukkapenkeistä harvennettuja kasveja uusiin kukkapenkkeihin ja keväällä roskisten vieressä oli laatikko johon asukkaat saivat tuoda parvekkeiltaan kuihtuneita sipulikasveja. Niitä talonmies istutti tulevien keväiden iloksi pihapiiriin. Kesän kauneimmat kukatkin, Sarah Bernhardt-pionit kukkivat pihapiirissä. 




Vadelmasato on parhaimmillaan


Instassa olen puhunut arjen luksuksesta. Kotipihan hapankirsikkapuiden marjat ja vadelmapensaiden sato ovat minulle arjen luksusta. On mahtavaa, että voin poimia aamiaismarjat kerrostalon pihalta.

Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto, elätkö sellaisessa nyt? 

12 kommenttia :

  1. Kerrostalo, ihan ehdottomasti kerrostalo! En jotenkin osaa nähdä itseäni missään muussa vaan näen juuri nuo samat plussat kuin sinäkin tässä asumismuodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asumisen helppous ja taloudellisuus ovat minulle tärkeitä, onneksi löysimme asunnon kivasta yhtiöstä.

      Poista
  2. Jo pidempään meille paras asumismuoto on ollut paritalo, mutta pienellä pihalla :)
    Olemme asuneet myös kerrostaloissa ja silloin tykättiin niistäkin. Konalassa meillä oli kiva koti kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja meillä oli oma piha. Huoneet olivat isot ja piha oli kiva lapsille...paikka vaan oli väärä! Teidän asuinalue on kiva, kun siellä on juurikin noita vanhempia taloja.
    Kaunista iltaa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  3. Olen myös itse kerrostalo ihmisiä, olemme nyt kohta 4 vuotta asuneet omakotitalon tyylisessä rivitalossa enkä oikein välittäisi tämmöisestä asumismuodosta, miestä on kuitenkin vaikeampi
    saada enää kerrostaloasukkaaksi :( :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on samanlaiset ajatukset asuinympäristöstä ja olemme molemmat viihtyneet täällä hyvin.

      Poista
  4. Olen asunut koko ikäni kerrostalossa - ensin Töölössä kun olin alta vuoden ja sen jälkeen viisi ensimmäistä vuotta Etelä-Haagassa. Sen jälkeen kerrostalo elämä on jatkunut Espoossa. Kerrostalossa on omat hyvät puolensa mutta haluaisin kyllä jossain vaiheessa oman pihan/puutarhan, jota hoitaa ja missä voisi laajemmin kasvattaa vaikka vihanneksi ja yrttejä. Parvekeviljely ei ole riittävän suuri minulle. Ehkä hätätapauksessa voisin asua myös rivarissa. Asumisessa tärkeintä minulle kuitenkin on se, että ympäristö ei ole liian kaupunkimainen vaan läheltä löytyy metsää, niitty ja lenkkipolkuja. Meren läheisyys on aina plussaa. Teidän talon pihapiiri on kaunis ja näkee, että sitä myös hoidetaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy onneksi metsää, merta, niittyjä, rauhalisia lenkkipolkuja ja kaikki palvelutkin.

      Poista
  5. Rakastan kerrostaloelämää, siinä on jotain turvallista ja kodikasta. Huutaen muuttaisin vaikka sinne missä asutte, jos olisi niin iso koti mahdollinen, mitä tarvitaan. Mutta aika aikansa kutakin, varmaan kaksin sitten kerrostaloon vielä päädytään ja se tuntuu ihanalta. Kerrostaloasuminen on vielä mahtavan vaivatonta, verrattuna omakotitalon hommiin. Ikinä en itsekseni asuisikaan omakotitalossa vaan mies tykkää kaikista pihahommista ja oma siitepölyallergia rajoittaakin. Mutta joo mies ei ole vielä valmis kerrostaloon, mutta kai se on niin, että kun on suurimman osan elämästään asunut kerrostalossa, niin se on se juttu, se on koti.

    Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

    VastaaPoista
  6. Metsässä asumme mieheni kanssa,suuri,vanha merenpohja peltoaukeana hallitsee maisemaa ja joki virtaa talon vierestä.Tämä on samalla kesäasunto ja aivan täydellinen meille,muualle en muuttaisi!

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä, oikein vihreältä näyttää. Mukava kun on nuo istumapenkitkin. Meillä tulee kerrostaloon ja pihaan aikamoisia uudistuksia ilmeisesti nyt, kun tulee uusi kiinteistöhuolto ja muut. Mukava nähdä sitten lopputulos.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa mukavalta. Meillä on muutto tulossa kerrostaloon. Kovasti odotan sitä, että ei tarvitse esimerkiksi pihoista huolehtia itse, vaan kiinteistöhuolto tekee sen. Toivon myös, että lapset saavat uusia kavereita pihapiiristä. Oli kiinnostavaa lukea, kiitokset postauksesta ja ihanaa kesän odotusta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.