12.9.2021

Viisi viikon varrelta

Viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista, mm. ensimmäinen työmatka ulkomaille kahteen vuoteen! 

Matkalle koronarajoitusten jälkeen



Olin tosiaan ensimmäisellä ulkomaan työmatkalla kahteen vuoteen. Kävin Hollannissa sikäläisen yhteistyökumppanin luona. Palaveripäivä oli maaseutukaupungissa 1,5 h Amsterdamista, mutta perjantai-iltapäivänä siirryimme Amsterdamiin, jossa isäntäväki oli järjestänyt ohjelmaa. Lauantaina ehdin hetken olla kaupungilla ennen lentoa takaisin kotiin. Koska sain useamman kyselyn matkustamisesta, rokotustodistuksista yms. julkaistuani instakuvia matkalta, voisin tehdä tästä erillisen blogipostauksen. 


Kaakao ja hollantilaiset voikeksit


Matkalla oli kivaa, mutta kotonakin on ihanaa. Meillähän "kiireinen, muoti- ja media-alalla työskentelevä pariskunta" juuri ja juuri ehti nähdä toisensa kun mies palasi viiden viikon työreissulta toiselta puolelta Suomea keskiviikko-iltana ja minä lähdin torstaiaamupäivällä Hollantiin.




Omena


Pihlajanmarjat


Luonnon herääminen keväällä sykähdyttää joka vuosi sisintä myöden, mutta en ole niinkään syksyfani. Syksyn sato kyllä inspiroi; on kiva kun pääsee poimimaan vähän pihlajanmarjoja näin kaupungissakin ihan lähimetsästä sekä omenoita omasta kerrostalopihasta ja miettimään mitä niistä tekisi. Pihlajanmarjoista tein pihlajanmarjahyytelöä, joka maustetaan rosepippurilla sekä calvadoksella. 



Puhelinmyyntikielto

Useammallakin seuraamallani instatilillä on valiteltu viime aikoina puhelinmyyjistä. Harva ilmeisesti tietää, että suoramarkkinointia voi estää. Itse olen tehnyt puhelinmarkkinointikiellon löytyy netistä ihan puhelinmarkkinointikielto nimellä pari vuotta sitten estin myös pankin sivuilla kumppaneiden mainonnan ja samalla tein vielä väestörekisterin sivuilla omiin tietoihin suoramarkkinointikiellon. Vähän vaikeasti löytyy sieltä se markkinointikieltokohta, mutta kyllä se siellä on.   

Säästän puhelinmyyjienkin aikaa kun ei tarvitse turhaan minulle soitella eikä nyt tule enää mainospostiakaan enää suoraan roskiin heitettäväksi. Sähköpostiakin putsailen aina välillä ja poistan itseni postituslistoilta, joihin en enää halua kuulua tai joita en alunperinkään ole tilannut. 

Värikäs sisustus


Meillä harvoin tapahtuu sisustuksessa mitään uutta. Pyrimme hankkimaan laadukasta, joka kestää vuodesta toiseen niin kunnoltaan kuin ulkonäöltäänkin. Sisutuksessa on paljon kymmeniä, jopa toistasataa vuotta vanhoja huonekaluja.

Miehen poissaollessa siivosin kaappeja ja löysin pari vuotta sitten ostamani H&M:n puuvillasamettityynynpäälliset sekä perulaisen laamanvillapeiton, joka alunperin tuli töihin myyntinäytteenä parikymmentä vuotta sitten. Vaihdoin vaaleammat tyynynypäälliset ja vaalean torkkupeiton syksyksi vähän värikkäämpiin. Ne sopivat hyvin pari vuotta sitten Koh Samuilta ostetun silkkityynynpäällisen kanssa. 

Kierrätyslöytöjä suoraan omasta kaapista siis. 

Oletko jo matkustanut tai haaveiletko matkoista entä oletko tehnyt löytöjä omasta kaapista? 


3 kommenttia :

  1. Tein juuri yhden vaatelöydön omasta kaapistani...olisikohan taas aika siivota kaapit :)
    Teillähän on nyt miehesi kanssa mennyt matkat ristiin. En ole ollut matkoilla pitkään aikaan, mutta toiveissa olisi nyt päästä yhdelle matkalla ensi kuussa.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
  2. Voi että miten riemuitsin tuosta työmatkastasi, se antaa viitteitä sille, että maailma avautuu pikku hiljaa <3

    Täällä vielä mennään kesäisissä "sisustusmerkeissä" syyskuu, lokakuulle voisi kaivella draamaattisemman värisiä kynttilöitä ja tyynyjä jo esille sisustukseen! Ihanaa Joensuun reissua, toivottavasti nautitte yhtä paljon kuin minä <3

    VastaaPoista
  3. Nuo tyynynpäälliset ovat niin ihania. Sait muuten aikaiseksi Amsterdam kuumeen upeilla kuvillasi.

    Oikein ihanaa reissua tänään ja harmi, että jouduin peruuttamaan tuloni. Meillä on appivanhempien kodin tyhjennys, joka saadaan tänä viikonloppuna maaliin. <3

    Halit. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.