22.1.2023

Sympaattinen Siena

Palataanpa kesäiseen Italian matkaan, jolloin kävimme mm. Bolognassa ja Firenzessä.  Nythän moni varmaan suunnittelee jo kesän matkoja. Heinäkuisella Italian-matkalla olimme kolme yötä Sienan kaupungissa.

N. 50000 asukkaan Siena Toscanassa sijaitsee kukkulalla 322 metrin korkeudessa merenpinnasta. Saavuimme Firenzestä junalla kaupunkiin, päästäksemme alhaalla laaksossa sijaitsevalta asemalta kaupunkiin otimme taksin. Rata Firenzestä Sienaan ei tainnut olla kovin hyvässä kunnossa. Sienan paikallisjuna Firenzestä oli peruttu ja jouduimme odottamaan tunnin päästä lähtevää seuraavaa junaa. Paluumatkalla juna pysähteli useaan otteeseen ja jatkoyhteytemme Firenzestä Bolognaan oli jo lähtenyt. Saimme Firenzen asemalla kuitenkin helposti vaihdettua lippumme seuraavaan junaan, mutta näihin myöhästelyihin kannattaa varautua eikä suunnitella liian tiukkaa aikataulua.

Sienan asemalla taksiakin sai odottaa paahtavan auringon alla hyvän tovin - parin kilometrin ylämäki matkalaukkuja kanssa asemalta majapaikkaamme ei 38 C helteessä ihan huvittanut. Perille kuitenkin päästiin lopulta taksilla ja pikku hotellissamme oltiin heti todella avuliaita. Meille suositeltiin ravintoloita, joihin ystävällinen isäntäväki teki myös varaukset puolestamme ja saimme myös vinkkejä nähtävyyksistä.

Sienan historiallinen keskusta on sisällytetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Siena on samalla sympaattinen että säväyttävä.  

Siena

Siena


Sienan keskusta jakautuu vanhastaan 17 kaupunginosaan eli contradaan, joista useimmilla on jonkin eläimen nimi ja oma vaakunansa, jossa on kaupunginosan nimikkoeläimen kuva. Me asuimme Aquilessa eli kotkan kaupunginosassa.

Sienan kaupunki on perustettu Etruskien aikaan jo miltei 3000 vuotta sitten. 1300-luvulla se oli yksi Euroopan suurimpia kaupunkeja sekä rikas pankkikeskus, jossa oli paljon kaupunkiin vaurautta tuoneita villakutomoita. Kaupungissa riehui rutto 1300-luvun puolivälissä ja väkiluku pieneni sadastatuhannesta kolmeenkymmeneentuhanteen. Tämän jälkeen kaupungin vaikutusvalta laski, eikä kaupunki juuri kasvanut. Keskiaikainen ydinosa säilyi, sillä siellä ei 1400-luvun alun jälkeen juuri rakennettu uutta eikä purettu vanhaa, historian siipien havina on edelleen aistittavissa kaduilla, kujilla ja aukoilla.



Piazza del Campo Siena


Piazza del Campo Siena


Siena campo

Sienan tärkeimpiä nähtävyyksiä Sienan katedraalin lisäksi on kaupungin keskustassa oleva aukio, 
Piazza del Campo, jonka läheisyydessä, korttelin päässä yövyimme



Muista nähtävyyksistä suosituimpia ovat katedraalimuseo, Museo dell’Opera del Duomo sekä entinen sairaala, Ospedale di Santa Maria della Scala, joka toimii nykyään museo- ja kulttuuritilana.


B&B-Residenza d’Epoca Le Aquile Siena


Majoituimme Sienassa B&B-Residenza d’Epoca Le Aquile Sienaan, joka oli saanut hyvät arviot Tripadvisorissa, Googlessa ja hotellivarauspalveluissa.

Pieni Bed and Breakfast "Le Aquile" sijaitsee Via delle Campanella, Palion kaupungiosan historiallisen keskustassa palatsien, kirkkojen, museoiden ja monumenttien keskellä, vain korttelin päässä Piazza del Campolta.

B&B Le Aquilessa on kaksi kahden hengen huonetta ja kaksi kolmen hengen huonetta. Huoneissa on antiikkihuonekaluja ja puiset kattopalkit. Huoneissa on WiFi, ilmastointi ja lämmitys sekä oma kylpyhuone. B&B-varauksia tehdessä kannattaakin huomioida, onko huoneessa oma kylpyhuone ja löytyykö ilmastointi. Ilmastointi kuumaan vuodenaikaan on must, muuten nukkumisesta ei oikein tule mitään. B&B-nimestä huolimatta aamiaista ei ole tarjolla, mutta oleskelutilassa on yhteinen jääkaappi.

Majapaikkamme sydämellinen isäntäväki antoi paljon hyviä neuvoja, vinkkasi ja varasi ravintolat ja isäntä saattoi meidät vielä viimeisenä aamuna taksitolpalle, jotta varmasti saisimme auton juna-asemalle. 






Sienan keskiaikainen, mustasta ja valkoisesta marmorista rakennettu katedraali on varmasti hienoin kirkko jossa olen koskaan käynyt ja olen kuitenkin ympäri maailmaa käynyt aika monessa kirkossa. Kirkkoa rakennettiin pitkään, mutta pääosa siitä on 1200-luvun alkupuolelta, jolloin eurooppalaiset kaupungit kilpailivat toinen toistaan suuremmilla ja hienommilla kirkoilla. Katedraalin mustat ja valkoiset raidat symbolisoivat Sienan perustajien mustan ja valkoisen hevosen värejä.


Siena katedraali lattia


Siena katedraali

Katedraalin lattia on sen suojaamiseksi peitetty suuremman osan vuodesta. Lattiaan on 
upotettu 56 koristepaneelia, jotka tehtiin vuosina 1369–1547. Käytännöllisesti katsoen kaikki sen ajan tunnetut taiteilijat olivat jossain vaiheessa mukana lattian suunnittelussa. Onneksemme lattia oli näkyvissä juuri vierailumme aikaan, toki koristepaneelit oli rajattu köysillä ettei niiden yli päässyt kävelemään.


Katedraali on on Bond-faneille tuttu myös Qantum of Solace-elokuvasta, jossa näkyy myös Piazza del Campo sekä takaa-ajo Sienan tiilikatoilla. Nähdäksemme maisemat kapusimme Museo dell’Opera del Duomon katolle miltei 40 asteen helteessä, mutta näköalat olivat vaivan arvoiset.


Il Pomodorino Siena


Il Pomodorino Siena


Ensimmäisen illan pizzapaikaksi yöpymispaikkamme isäntäväki suositteli ja varasi Sienan upeimmalla  Il Pomodorinosta pöydän, jonka terassilta näkyi Sienan uppein näköala; katedraalille yli luostarin ja asuintalojen tiilikattojen. Ruoka oli maukasta, mutta ihan loppuun asti ei kuumassa illassa jaksanut syödä. Pomodorinossa ruokalista qr-koodin kautta omaan puhelimeen. Luultavasti perinteisen listankin olisi halutessaan saanut.

Siena Compagnia dei vinatteri


Siena Compagnia dei vinatteri

chianti fonterutoliToisena iltana söimme Compagnia dei Vinatterissa, jonka kesäkurpitsaflania olen jo versioinut blogissakin. Ystävällinen henkilökunta suositteli erittäin laajasta viinivalikoimasta laadukkaan kolmenkympin Chiantin, Toscanassa kun oltiin. Tätä viiniä on näköjään myös Alkossa myynnissä, kolmenkympin viini sielläkin.

Sienasta palasimme junalla Bolognaan, sieltä vuokrasimme auton ja jatkoimme Emilia Romagnan vuoristoon, maaseudulle ja viinitiloille, tästä lisää myöhemmin.

Oletko käynyt Toscanassa, onko sinulla jokin suosikkikaupunki siellä?


4 kommenttia :

  1. Oi miten upeat maisemat. Toscana pitäisi kyllä päästä kokemaan <3

    VastaaPoista
  2. Toscana on kyllä ihana, upeita vahoja kaupunkeja ja kaunista maaseutua.

    VastaaPoista
  3. Tulipa ihan hillitön matkakuume tästä stoorista ja kuvista - Italiaan on päästävä! Toscanassa en ole käynyt, joten sinne aion suunnatta kun sopiva hetki tulee. Onhan oma suosikkileffa juurikin Toscanan auringon alla : )

    VastaaPoista
  4. Oi, miten ihania kuvia Sienasta. Nyt tuli ikävä Italiaan. Vaikka olen Italian melko ristiin rastiin kolunnut niin Sienan läpi olen vain ajanut junalla matkalla Roomaan. Kaunis kaupunki ja paljon nähtävää. Sienan katedraali on upea ja sen haluaisin myös kokea paikan päällä. Nyt tuli muuten nälkä kun katsoin noita ruokakuvia - omnomnom....!!!! Mi piace ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.