31.8.2018

Kiitos kesälle

Selasin viikonloppuna läpi kesän valokuvia ja blogipostauksia. Millainen kesä 2018 olikaan! Pitkä ja kuuma ainakin, täynnä kaikkea kivaa. Pieniäkään pettymyksiä, huonoa onnea tai pahaa mieltä ei tainnut olla lainkaan.

koristeomenpuu, omenapuu, omenankukat

koristeomenpuu, omenapuu, omenankukat


Kesä alkoi lämpimänä jo toukokuun puolella, kaikki puut kukkivat miltei yhtä aikaa ja niiden oksat notkuivat kukista. Nyt syksyllä saammekin nauttia mm. runsaasta omenasadosta.

Pioni, kesäkukka, puutarhA

Pionikausikin ihastutti, kuten joka vuosi.

kukkakimppu, perjantaipuketti, perjantaipuska

Monien kukkien kukinta kesti vain hetken, mutta muutaman kauniin kimpun ehdin koota.


juhannus, juhannuspöytä, juhlapöytä

Juhannus, juhla

Juhannusta vietettiin maalla perinteisin menoin; syömällä hyvin ystävien ja sukulaisten kanssa. Aattona lounaspöydässä istuttiin tuntikausia.


rypsiporsas
Kokkailin kesän mittaan toki itsekin, mutta pääsin myös useaan kertaan nauttimaan huippuammattilaisten osaamisesta. HK:n mainoksissakin esiintynyt hongkongilainen huippukokki Cheng Kam Fu kokkasi rypsiporsasta.




Taste of Helsinki-yhteistyön tiimoilta pääsin maistamaan monien ravintoloiden taidonnäytteitä. Sääkin oli tapahtuman aikaan kohdillaan.






ravintola_ragu, helsinki_ravintola
Ragussa kävin kahteen otteeseenkin samaisen yhteistyön merkeissä Ragu ei petä koskaan, jumalaisia makuja tarjoava ravintola on ehdottomasti suosikkejani Helsingissä.


taikinakirja, mari_moilanen, jotain_maukasta_ruokablogi

Mari Moilasen Taikinakirjan julkkareita vietettiin Tocassa hieman tavallisesta poikkeavalla tyylillä. Pullien ja kakkujen sijaan tarjolla olikin keittiömestari Gennaro Olivierin luomuksia, joita kirjan reseptit oliva olleet inspiroimassa.


gazpacho, siikaceviche, ceviche, uppomunan_keittäminen


Taste of Helsingissä itse tekemäni vihergazpachon olen toteuttanut kotonakin uudelleen.


salaatti, kesäruoka, mozzarellasalaatti

Helpot salaatit ovat olleet parasta kesäruokaa kuten vaikka tämä kesäinen mozzarellasalaatti.


salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet
Kesäohjelmaani on vuosia kuulunut mm. vadelmien poimintaa, tänä vuonna en löytänyt kymmentäkään vadelmaa. Paahteisen kesän kääntöpuoli näkyi tässä. Villiruokaa päätyi kuitenkin lautaselle, mm. tähän helppoon salaattiin käytin kurtturuusun terälehtiä.




Välillä tunnuin elävän ihan pelkillä mansikoillakin. Kotimaisista mansikoista unelmoin läpi pitkän talven, kausi oli helteistä johtuen harmittavan lyhyt tänä vuonna.


lammas, kesälammas, kotieläin


lammas, laidun, lammaslaidunMaalla käytiin useita kertoja kesän aikana, anoppilan laitumella laiduntavien lampaiden seuraamiseen ei väsy.

Kesäyö, auringonlasku  Lauttasaaren silta

Tämä kesä muistetaan myös trooppisista öistään.


mocktail, cocktail, alkoholiton_drinkki, alkoholiton_cocktail, syreenijuoma, trendikäs_tonic
Lämpimät säät houkuttelivat tekemään ihania alkoholittomia juomia; syreenimocktailia ja alkoholitonta lime-hunajaboolia.

Jäälatte, löyly, eiranranta

Jääkahviakin tuli juotua paljon niin aamuisin kotona kuin kahviloissakin.


Nara, peurapuisto, Japani

 dotombori, osaka



tokio_yanaka, tokio_hautausmaa

Kesän kohokohta on kuitenkin ehdottomasti ollut hartaasti odotettu Japanin-matka. Liputkin varattiin jo tammikuussa. Matka oli paitsi ihana lomamatka, myös symboli erään vuosia taustalla kulkeneen hankalankin ajanjakson onnelliselle lopulle. Matkan aikana käytiin Osakassa, Narassa, Tokiossa ja Jokohamassa.

 Japanissa syötimme peuroja kädestä valtavassa Naran puistossa ja pyörimme Tokion trendialueilla. Osasta yli kahden viikon seikkailua olen jo postannut, mutta jatkoa on tulossa syksyn mittaan. Kannattaa seurata ja poimia matkavinkit talteen, jos olet suuntaamassa Japaniin.

Mitkä olivat sinun kesäsi kohokohtia?


5 kommenttia :

  1. Tuuli, oonko sanonut, että sun kuvat on blogimaailman ihanimmat. Iloista viikonloppua ja ihana oli eilen nähdä. <3

    VastaaPoista
  2. Yhdyn noihin Tiian edellä lausumiin sanoihin. Tuuli, sun kuvat on ihan super mahtavia. Niissä silmä vaan lepää. Huippujuttuja on mahtunut sinun kesääsi ja varmasti sen on kruunannut upeaakin upeampi reissu Japaniin. Kivaa viikonloppua, Tuuli ♥

    VastaaPoista
  3. Todellakin aivan ihania kuvia <3 Kesässä parasta oli sää, uiminen ja kiireettömyys <3
    Ihanaa viikonloppua Tuuli!

    VastaaPoista
  4. Ihana kesä ja ihania kesäkuvia! Paljon lämpöisiä ja myös hikisiä muistoja on jäänyt tästä kesästä mieleen. Tarmon kuva vain puuttui... ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.