Lempiaterimiani / Restaurant silver

 

 

Vanhat aterimet ovat heikkouteni (tai ainakin yksi niistä...). Niitä olisi varmaan enemmänkin, jollei Siippa välillä mutisisi laatikoita avatessaan, kuinka täynnä ne ovat ja tarvitaanko me kaikkea...

Varsinkin ystävien tullessa kylään, haluan kattaa kauniisti: Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sarjaa, vaan aterimet, lautaset ja lasit voivat olla iloisesti vähän erilaisia. Kattauksesta tulee vain hauskempi niin. Kaiken voi "sitoa yhteen" kukilla, kynttilöillä ja servieteillä (tosin servietitkin saattavat olla vaikka vanhoja keskenään hieman erilaisia pellavapyyhkeitä).

Suurin osa aterimista on "ravintolahopeaa" eli terästä ja alpakkaa. Toisaalta ruokaa lapan lautasille arkenakin isolla hopealusikalla. Se on sopivasti käsillä, oikean kokoinen ja ilahduttaa arjessakin, joten miksi säästäisin sitä vain juhlatilaisuuksiin?

Vanhoja haarukoita, lusikoita, veitsiä ja ottimia olen haalinut kirpputoreilta ympäri maailman. Varsinkin kookkaammat, painavat, oikeat vanhat ravintola-aterimet ovat mieleeni, ne tuntuvat mukavalta kädessä ja ovat kestäviä. Pikku kolhut ja kulumatkin vain kertovat omaa tarinaansa.

 

I am fond of old "restaurant Silver". I have bought a mismatched collection few pieces at a time on flea markets around the world. My prettiest dinner table settings have been mismatched, it has neveer bothered me. I rather think it makes the table decoration more interesting than having a perfectly matched tableware. Little dents and signs of use don't bother me either, they just tell their stories.

Most of my "silverware" is of steel, but I daily use a big silverpoon for food serving; it's a prefect size, at hand and gives me joy every day. Why to save it only for parties?