Jäätelöpäivä * An icecream day




 
 
Lauantai oli varsinainen jäätelöpäivä. Olin Essin blogista voittanut kutsun Aino-jäätelön järjestämälle brunssille ja jäätelökuvaus-workshopiin Kaapelille Katri Kapasen valokuvaustudiolla.

Meitä oli toistakymmentä vierasta Ainon iloisen tiimin ja Katrin emännöimässä viihtyisässä tilaisuudessa. Ensin syötiin brunssia (raparperi ja lohi muuten sopivat loistavasti yhteen!), puhuttiin jäätelöstä ja kaikesta muustakin. Sitten syötiin vähän jäätelöä, tietenkin
.

Tuo idea kukkien asettelusta jäätelövohveliin täytyykin napata käyttöön itsekin Minulla on viime kesältä vielä joitain Lidlin jäätelövohveleita, joiden maku voi olla jo mennyttä, muta somistukseenhan ne ovat onnen omiaan!

Saturday was a real icecream day. I attended a brunch and photo workshop arranged by ice cream brand Aino.
 
 




Seuraavana vuorossa oli valokuvaussessio. Ensin Katri näytti meille mallia fiiliskuvan stailauksesta, heijastimien ja varjostimien käytöstä ja näytettiinpä myös kuinka jäätelöpallokasan päällimmäistä palloa saa hieman pillin avulla puhaltamalla sulatettua houkuttelevan näköiseksi, samalla kun alimmaiset pallot pysyvät vielä kiinteinä. Sainkin omiin kuvauksiini taas useita hyviä vinkkejä.
 
After the delicious brunch - and some icecream - Katri the photographer did show how she builds photos. She also gave ideas how to use different reflectors.
 


 



Sitten päästiinkin itse kokeilemaan kuvaamista kolmessa eri valaistusolosuhteessa. Jakauduimme kolmeen tiimiin, minä olin Essin tiimissä. Nelistään valikoimme astioita, tekstiileitä ja muita somisteita ja stailasimme kolme erilaista ympäristöä jäätelöille. Omaan mieleeni oli eniten tuo turkoosipohjainen, mutta oli hauska rakentaa erityylisiä kuvia.

 

Kuvauksen lomassa ja lopuksi syötiin taas jäätelöä. Tulipa testattua kuinka paljon jäätelöä voi syödä. Sanoisin, että kannattaa lopettaa siinä vaiheessa kun vatsa alkaa tuntua sisäpuolelta hyvin kylmältä... Vaikka vielä olisi tehnyt mieli vielä yhtä tuuttia...
 
Olipa hauska päivä!

 
Then it was our time sivide in teams and to buid three different shots in threee different lights. My favorite is the one with turquoise background, but it was fun to play with different ideas and styles..

8 kommenttia :

  1. Voi miten kauniita ja herkullisia kuvia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katrilla oli hyvä varasto eri tyylisiä astioita, kankaita, aterimia jen. Niillä oli hyvä rakentaa kivoja kuvia.

      Poista
  2. Onpa kaunista! Instassa ihailin myös tästä tilaisuudesta otettuja kuvia ja just vohveli "maljakkona" näytti ihastuttavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohveli oli hauska idea, täytyykin ottaa idea käyttöön.

      Poista
  3. Ei ole hellepäivän hommaa tai silloin ainakin pitää olla nopea kuvaaja ;) Ihanan näköisiä kuvia olet saanut otettua ilmeisen hyvässä opissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakuvauksessa on aina vaarana, että ruoka jäähtyy, lämpenee tai jopa sulaa... Koetankin yleensä laittaa kaiken valmiiksi niin, että kuvat saa otettua nopeasti

      Poista
  4. Turkoosipohjainen kuva on suosikkini vaikka kaikki herkullisia :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.