Itse tehty mantelivoi | Homemade almond butter





 
 
Pidän paahdetun mantelin mausta, mutta mantelivoita en ole koskaan maistanut. Maapähkinävoita olen kyllä käyttänyt monissa ruoissa. Siihen tutustuin alun perin au pair-vuotenani. Ei tainnut maapähkinävoita olla kovinkaan yleisesti siihen aikaan myynnissä Suomessa. Se oli Amerikan-herkku, jota olin nähnyt vain elokuvissa. En oikein päässyt maapähkinävoi-hilloleipien makuun, mutta myöhemmin olen levitellyt maapähkinävoita ohueksi kerrokseksi leiville, tosin ilman sitä hilloa. Nyt taitaa kuitenkin mantelivoi syrjäyttää maapähkinävoin.
 
Mantelivoiresepteihin olen viime aikoina törmännyt niin Pinterestissä kuin uusissa suomalaissa keittokirjoissakin. Sitä piti siis kokeilla ja luulenkin, että mantelivoista tulee yksi joulun lahjaresepteistä. Teenhän joka joulu jotain kotikeittiössä lahjaksi.


Mantelivoi
 
200 g kuorellisia manteleita
ripaus suolaa
(pari tippaa vaniljauutetta tai veitsenkärjellinen vaniljansiemeniä)

Levitä mantelit uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 8-10 min. Anna manteleiden jäähtyä. Laita mantelit s-terällä varustettuun monitoimikoneeseen ja anna koneen käydä, kunnes mantelit ovat muuttuneet ensin jauhoksi ja lopulta tahnaksi.

Usko saattaa välillä loppua, kun mantelit jauhautuvat vain pienemmäksi muruksi, mutta yhtäkkiä öljyt alkavat irrota ja seos notkistuu voimaiseksi. Tarvitset tähän voimakkaammalla moottorilla varustetun tehosekoittimen tai monitoimikoneen, joka jaksaa pyörittää massaa n. 10min  kuumenematta. Pysäytä kone välillä ja kaavi seosta koneen laidoilta.

Laita valmis tahna purkkiin ja nauti vaikka ohuena kerroksena paahtoleivän päällä, smoothiessa tai hedelmien kanssa.
 
 
 
I like the taste of roasted almonds, but almond butter I hadn't ever tasted even though I had used  peanut butter in many dishes.


Lately I have seen almond butter recipes in Pinterest andt several cookbooks. It decided to try to make it. It was so delicious tha I think that it will be one of my Christmas gift recipes.


Almond butter

200 g of almonds

pinch of salt

(a couple of drops of vanilla extract or a pinch of vanilla seeds)Spread the almonds on cookie sheet and roast at 200 degrees for about 8-10 minutes. Let the almonds cool. Put the almonds in a food processor equipped with S-blade and let the machine run until the almonds first are grounded into flour and finally form paste.


Faith is needed, it seems like that mthe grounded almonds never form butter, but suddenly oils are released and crumbles transform into butter. You need a blender or food processor with a more powerful engine that can run the mass approx. 10min without overheating.


Stop the machine once in a while and scrape the mixture down the sides. Store the prepared almond butter in jar in fridge and enjoy on toast, with fruits or in smoothies.

1 kommentti :

  1. Kiva vaihtoehto sille ainaiselle pähkinävoille :)
    Mukavaa keskiviikkoa Lumo.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.