Arjen teoissa rakkaus punnitaan -ARVONTA | Love is in the everyday deeds


Eilen vietimme 11. hääpäivää, yhdessä olemme olleet 14 v. Tarinamme takkuisestakin alkutaipaleesta voitte lukea täältä. Jos tavatessamme olisin tiennyt mitä tiedän nyt, alku ei varmaankaan olisi ollut niin mutkikas.


Mitä tiedän nyt... Olen blogissa aiemminkin kirjoittanut, kuinka arjessa parisuhde punnitaan. Arkeahan elämme kuitenkin jatkuvasti, juhlaa on vain silloin tällöin.  Rakkaus todella näkyy pienissä arjen teoissa; yhdessä kaupassa käydessämme hän kantaa kauppakassit, saan syödä kantapalat leivistä, (sillä todella pidän niistä), metsässä kävellessämme hän ojentaa kätensä kun tulen kalliota alas, hän tulee ovelle vastaan kun saavun kotiin, hän jaksaa nauraa jutuilleni ja naurattaa minua, mutta myös kuunnella huoliani ja surujani. Usein sanotaan, että rakkaus on tahdon asia, hänen kanssaan sen tahdon ylläpitäminen on helppoa.

Hän myös tekee kotitöitä tasapuolisesti emmekä ole niiden jakamisesta edes paljoa keskustelleet, työt ovat jakautuneet aika luonnollisesti. Minä teen ruoat. Ruoanlaitto onkin - yllätys, yllätys- mieluisin kotityöni. Minä myös pesen pyykit, kumpikin silittää omat vaatteensa -hän paremmin kuin minä, kaupassa käymme tasapuolisesti, hän tiskaa sekä yleensä myös imuroi ja pyyhkii pölyt. Kylpyhuoneen puunaaminen on minun erikoisaluettani.

Jonkun mielestä kotityöt ovat pakollisia hommia, ei rakkauden toimia. Eiväthän ne mitään herkkua yleensä ole mutta minä näen niiden sujuvassa suorittamisessa myös ripauksen romantiikkaa. Kun kotihommat hoidetaan ripeästi pois alta, päästään tekemään yhdessä jotain mukavampaa.








En ole yhdessäolovuosien aikana ainakaan alkuaikojen jälkeen pessyt ikkunoitakaan, hän hoitaa senkin! Ei se mitään lempihommaa Siipallekaan ole, mutta hyvillä työvälineillä pääsee kuulemma hyvään flow-tilaan ja puhdasta jälkeä syntyy nopeasti. Niitä vähemmän mieluisia kotitöitä varten kannattaakin olla kunnon välineet, työstä selviää helpommalla ja nopeammin ja homma tuntuu luistaessaan mukavammaltakin.

Sain testiin Sain Siipan testattavaksi Sinituotteen kätevän uuden, irrotettavalla mikrokuituliinalla päällystettävän 360 astetta kääntyvän Tripla-ikkunanpesimen* ja kyllähän sillä näytti pesu näppärästi sujuvan, ikkunat kiiltävät puhtauttaan. Pitkänä miehenä Siippa ei tarvinnut edes pesimeen saatavaa jatkovartta. Pesuprojekti etenikin ripeästi. Suurin homma taisi olla ikkunalautojen tyhjentäminen viherkasveista ja valaisimista sekä pesuveden vaihto ämpärissä, mutta minä toimin näppäränä assistenttina. Ehdin jo kaataa meille lasilliset hääpäiväsamppanjaa Siipan vielä viimeistellessä pesuhommiaan. Sain hetken ihailla miestä työssään ennen kuin pääsimme kilistämään lasilliset hääpäivän kunniaksi ja ihailemaan puhtaita ikkunoita.

Osallistu arvontaan; kerro mieluisin kotityösi -onko sellaista? ja osallistut Sinituotteen Tripla-ikkunapesusetin arvontaan. Palkinto arvotaan keskiviikkona 20.4. klo 21 mennessä osallistuneiden kesken.

*yhteistyö Sinituote



We celebrated our 11th wedding anniversary yesterday. We had a rough start, but the years we have been together have been a smooth sail.

As always, we shared house work also yesterday. Husband washed Windows and I assisted him. He got to test new Sinituote window washer*, and was redy in record time to raise his Champagne glass with me.

*In collaboration w/ Sinituote

46 kommenttia :

  1. Onnea!
    Mieluisinta on pyykin pesu, tykkään järjestellä puhtaat pyykit ja että pyykkikori on tyhjä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Mieluisimpia kotihommia on kaappien siivous ja järjestely. Pyykkiä pesen myös ahkerasti.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina ja onnea teille! :) Minulle mieluisin kotityö on itse asiassa silittäminen, sekä imurointi. Onnekseni mies ei välitä kummastakaan, mutta sen sijaan minun inhokistani pyykinpesusta ja vaatteiden viikkaamisesta, joten meillä jako on niiltä osin selvä ;) Johanna.rosenberg(@)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tykkään eniten pyykin pesemisestä! Pujtaiden pyykkien tuoksu on ihana. :) emmih96(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Pyykinpesu täälläkin lemppari 😊

    VastaaPoista
  6. En osallistu arvontaan, mutta haluan sanoa, että arjen teoissa rakkaus todellakin punnitaan. Pieniä tekoja, joilla on suuri merkitys toiselle.
    Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  7. Rakastan silittämistä! Myös siipani pitää siitä, joten meillä ei pyykkivuoret odottele silitystä :)

    VastaaPoista
  8. Kas vain: meillä on täsmälleen samanlainen työnjako ja sekin luonnostaan muotoutunut! Ruoanlaiton jälkeen mies siivoaa jäljiltäni astiat koneeseen ja aikoina ennen konetta tiskasi ne käsin. Pyykinpesu taas on minusta ihanaa ja pidän vaatteiden viikaamisesta kuivauskaapista siisteihin pinoihin. Mies hoitaa myös suvereenisti siivouksen, minä taas sohvanpesun ja muut erikoisemmat. Eipä ole tarvinnut näistä koskaan riidellä:)

    VastaaPoista
  9. Ehkä se on imurointi, näkee nopeasti tuloksen, että on vaikuttavuutta ainakin vähäksi aikaa.
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  10. Pidän erittäin paljon tiskaamisestA :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Airiina
    Mieluisin kotityö on imurointi, olen ensin puhdistanut ja ladannut robotti-imurin ja laitan sen sitten vain töihin, muut kotityöt ovat kaikki yhtä kamalia.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  12. Onnittelut teille! <3
    Olen vähän erilainen "nuori", sillä pidän vessojen pesemisestä. :D
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  13. Imurointi on mukavaa! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ikkunan pesu on se pakkojuttu, jota inhoan. Saunan ja kylppärin siivous/ pesu on kotityö josta tykkään.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. No, ruoanlaitto on toki lemppari, jos sitä edes kotityöksi voi laskea :D Itsellä "lempi"kotityöt ovat tiskarin ja pyykkärin tyhjääminen.
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Ikkunanpesu ei kuulu lempihommiin, tykkään pyykkäyksestä ja tiskauksesta (koneella) :) Nyt olisi haaveissa vaatekaapin läpikäynti ja kevätsiivous.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Pyykinpesusta tykkään :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Onnea teille! Tykkään kylppärin pesemisestä ja silittämisestä. :)

    VastaaPoista
  19. Hennajenniina
    Onnea teille pitkästä taipaleestanne.
    Mieluisin kotityö lienee pyykinpesu.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Ihana stoori, ONNEA teille <3 Minäkin hoidan meidän ruokapuolen, tosin mies kalastaa ja grillaa! Kumpikin silittää omat vaatteensa ja siivous enemmän miehen harteilla niin kuin ikkunanpesukin...; ) Minä sitten hoidan pyykinpesun!

    VastaaPoista
  21. Ikkunanpesu, sillä siinä huomaa tuloksen heti. Lisäksi järjestelen yleisesti asuntoa koko ajan.
    anu.lahdenpera@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Jostain kumman syystä tykkään silittämisestä.

    VastaaPoista
  23. Minä tykkään pyykinpesusta, mutta ikkunanpesu on inhokkihomma. Olisikohan se miellyttävämpää tuon Sinin setin avulla? Pakko se on joka kevät tehdä, huoh.

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Imurointi on kotitöistä mieluisinta.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. ruuanlaitto on mieluisin kotityö jos sitä voi semmoiseksi kutsua ;)
    hillamaria96@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Pyykinpesu on kivaa =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ruoanlaitto, ja jollei lasketa, puhtaan pyykin otto koneesta. Tuoksut kato, molemmissa. Ja ruokaa laittaessa saa joskus hakata ja purkaa stressiä. vemppuliisa at gmail.com

    VastaaPoista
  28. OIkeastaan kaikki kotityöt ovat ihan mukavia :) Mutta tämä ikkunanpesu keväisin ja syksyin tuottaa pientä hampaiden kiristystä ;) Jos voittaisin tuon sini-setin niin ehkäpä sekin homma alkaisi tuntua mieluisammalta :)

    VastaaPoista
  29. Lämpimät onnittelut <3
    Minulla on aivan ihana aviomies, joka suhteessa. Joskus tuntuu, että hän tekee kaikki kotityöt. Ruuanlaitto, siivous, leipominen - kaikki onnistuu. Jopa pyykinpesu, joka pääasiassa on minun heiniä. Silittäminen on vain ja yksinomaan minun juttu. Vaikka ei kuulu lempi asioihin, saatan silittää parikin tuntia putkeen.

    VastaaPoista
  30. Mieluisinta on pyykin pesu. Mukaan arvontaan! :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  31. En ole mikään kodin hengetär, mutta kotitöistä mieleisin on ehdottomasti pyykinpesu. Lajittelen pyykit tarkkaan ja nautiskelen siitä, että pyykkitelineellä roikkuu vain samansävyisiä vaatteita. Ja voi ihanuus, kun likapyykkikorit joskus harvoin ammottavat tyhjyyttään. :)

    Ripi
    ripi(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Pyykinpesu on lempikotityöni vaikkakin miehen kanssa jaamme kotityöt aika tasan; joskus tuntuu, että mies tekee jopa enemmän:-) Mukana arvonnassa
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  33. Tykkään siivoamisesta, varsinkin imuroiminen on mieluista :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Tykkään siivoamisesta, varsinkin imuroiminen on mieluista :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Pyykkihuoltoa mieluiten... Se tuoksu kun otat puhtaat lakanat ulkoa narulta. On onnea omistaa mies, joka osallistuu kotitöihin!
    Olen onnekas :-)
    Onnittelut sinnekin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen ja mankelointi mieluista puuhaa.

      Poista
  36. Mieluisimmat kotityöni ovat pyykinpesu ja yleinen tavaroiden järjestely :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Olen kova järjestelemään kaappien sisältöä uuteen uskoon. Myös pölyt saavat meillä kyytiä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mä tykkään pintojen pyyhimisestä. Mukava kivassa arvonnassa. / jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Keittiön siivous ehdottomasti!
    johanna.euren(at)elisanet.fi

    VastaaPoista
  40. Ikkunoiden peseminen on raivostuttavimpia kotitöitä silittämisen lisäksi. Onneksi ikkunoita ei tarvitse olla hinkkaamassa viikottain - ja kunnollisilla välineillä työstä tulee siedettävää, joskus lähes juhlaa.

    Onnea ja iloa Lumo ja Hän <3!

    VastaaPoista
  41. Tavaroiden ja paikkojen järjestely.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Keittiön järjestely, jos joku täytyy valita.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Pyykinpesu on minulle se mieluisin kotityö. Enkä anna sitä mielelläni edes muiden perheenjäsenten tehdä, koska minulle on tärkeää pestä vaatteet oikein lajiteltuina. Kaappien järjestäminen puolestaan on se vähiten mieluisa kotityö.
    T. Lea

    VastaaPoista
  44. Paljon onnea! Ihana arjen tarina!
    Minulle on nykyään langennut tämän kaupunkiasunnon siivoushommat. Kesämökillä on isommat korjausprojektit meneillään. Yhdessä teemme kuitenkin monia asioita. Tosin tuo ruokapuoli kuuluu minulle - eikä se ole niitä isompia harrastuksen kohteitani :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  45. Kiitos kaikille osallistujille. Onnetar suosi Anu Lahdenperää.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.