Kylmä kurkku-yrtti-tahinikeitto

Tarjosin raikasta kurkku-yrtti-tahinikeittoa syntymäpäivälounaallani sukulaisille alkuruoaksi. Kylmä keitto on nopea valmistaa, sen voi myös tehdä jopa kaksi päivää aiemmin.


gazpacho,kylmä keitto,kasviskeitto, alkuruoka

gazpacho,kylmä keitto,kasviskeitto, alkuruoka
Tarjosin keiton paahdettujen kikherneiden ja syötävien, kuivattujen ruiskukan terälehtien kanssa.


Kylmä kurkku-yrtti-tahinikeitto

2 keskikokoista kurkkua, kuorittuna ja pilkottuna sormenpään kokoisiksi paloiksi
½ dl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
3 1/2 ruokalusikallista tuoretta sitruunamehua
3 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 tuore ruukkubasilikaa
1 tuore ruukkupersilja
1/2 tl mustapippuria jauhettuna
1/8 tl cayenne-pippuria
1/2 tl hienoa merisuolaa /maun mukaan


4-6 jääkuutioita
½ dl vettä tarvittaessa ohentamaan keittoa


Laita kaikki keiton ainesosat (lukuun ottamatta vettä) blenderiin ja pyöräytä, kunnes keitto on sileä. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Maista ja lisää mausteita tarpeen


Kuminalla maustetut kikherneet

1 purkki kikherneitä valutettuna, huuhdeltuna ja kuivattuna
2 teelusikallista jauhettua kuminaa
1 tl hienoa merisuolaa
2 ruokalusikallista oliiviöljyä tai kurpitsaöljyä



Kikherneet

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kikherneet, kumina, suola ja oliiviöljy. Levitä kikherneet hyvin rasvatulle leivinpellille ja paista uunissa kunnes ne ovat rapeita, noin 15-20 minuuttia. Sekoita kikherneitä paistamisen puolivälissä.

Tarjoile keitto kuivattujen syötävien kukkien tai hienonnettujen tuoreiden yrttien, paahdettujen kikherneiden ja oliiviölytilkan kanssa.

Pidätkö kylmistä keitoista, vai tulisiko keiton aina olla lämmintä?

5 kommenttia :

  1. Näyttääpä hyvältä Tuuli💚Tahini on lempiaineksiani ja sopii niin moneen💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin sinua, kun tunnut olevan "tahiniexpertti". Tähän(kin) se sopii hyvin.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hei, tarkoittaako kumina nimenomaan perus kuminaa vaiko jeeraa tuossa kikhernereseptissä? Keitto taitaa lähteä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, kikhernereseptin olin ottantu jostain ylös aikoja sitten, mutta en enää löydä alkuperäistä lähdettä. Siinä oli kumina, mutta käytin itse jeeraa kun sitä oli kaapissa. Se sopikin hyvin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.