Viisi viikon varrelta

Kevät etenee, sen huomaa niin ruokasesongeissa, luonnossa kuin pukeutumisessakin. Kirsikankukkakausikin on alkanut, sopivasti äitienpäiväksi.





kevätkukka, puutarha, toukokuu

Tulppaani, kevät
Kevät on taas mennyt harppauksi eteenpäin, ensimmäiset kirsikankukat huomasin kotikadulla tiistai-iltana ja ihanan helleaallon myötä hanami on edennyt puistoissa. Olin kirsikkapuita seuraillutkin jo viime viikolla ja miettinyt milloin ensimmäiset puhkeavat kukkaan.

Särkynyt sydän kukkii monessa paikassa vasta toiko-kesäkuun vaihteessa, mutta kotipihassa kasvaa suojaisassa paikassa yksi särkynyt sydän, joka kukkii aina ennen muita.


kattobaari_helsinki, scandic_simonkenttä; Mas_rooftop

kattobaari_helsinki, scandic_simonkenttä; Mas_rooftop


kattobaari_helsinki, scandic_simonkenttä; Mas_rooftop
Kevät näkyy myös kesäterassien aukemisessa. Keskiviikkona Helsingin kattojen ylle avautui hotelli Scandic Simonkentän 8. kerrokseen ympäri vuoden auki oleva Más Rooftop Bar, joka tarjoilee cocktaileja ja muita juomia sekä pientä naposteltavaa tiistaista lauantaihin klo 14–01. Kattobaarin terassi on keskustan korkeimpia ja tarjoaa kolmeen suuntaan kattojen yli aukeavat  näkymät. Vieraiden käyttöön tarkoitetulla kaukoputkella voi tähyillä tarkemmin muun muassa Linnanmäkeä, tuomiokirkkoa ja Uspenskin katedraalia.




Baltic_Princess, auringonlasku, Turun_saaristo

Baltic_Princess, auringonlasku, Turun_saaristo

Auringonlaskuja on ihailtu kuluneella viikolla enemmänkin. Viikon kaunein auringonlasku oli Turun saaristossa, jossa risteilin Baltic Princessillä. Vaikka Helsingin edustan saaret ovatkin kauniita, on saaristoreitti Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan kertakaikkisen upea! Risteilystä tuonnempana myöhemmin.


nektariini, hedelmä, sesonkiruoka

 Sesongin ensimmäiset nektariinit houkuttivat ostamaan muutaman hedelmän. Vielä kilohinta on melko suolainen, mutta kesän edetessä ja hintojen laskiessa käytän nektariineja niin tuorepuuroissa, salaateissa, jälkiruoissa kuin tietysti ihan sellaisenaan.



zoegas, kahvi, kahvikuppi

Viikon kahvi on  tummapaahtoinen ruotsalaisten suosikkikahvi Zoégas, jota maistelin blogikamujen kanssa Hotelli Havenissa Syvän ja pehmeän makuista kahvia saa ainakin Prismoista ja se on ihan arkikahvien hintaluokassa.


teresa_välimäki; johanna_londholm

Helatorstain vapaapäivä oli tervetullut tauko, pitkän talven jälkeen on ollut ihana nauttia näistä toukokuun alun lyhyistä viikoista. Perjantaina työskentelin kotoa käsin, mutta silloinkin oli rauhallisempi päivä kun monet ulkolaiset yhteistyökumppanit olivat vapaalla.

Helatorstain aamiasella selaisin Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirjoittamaa ja Laura Riihelän kuvaamaa uutta Parhaita Ruokahetkiä-ruokakirjaa. Usein ruokaillessa tulee jo mietittyä mitä tulevaisuudessa söisi!


Eikö olekin ollut ihanan keväinen viikko, niin kaunista ja lämpimän kesäistä!

10 kommenttia :

  1. Upeita kuvia ja auringonlaskuja ❤️
    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kevät on täällä ja näkyy myös puissa, pensaissa ja kasveissa. Kiinnitin huomiota hanamiin jo viikolla kun ajoin töihin mutta en valitettavasti ehtinyt pysähtyä siinä teidän nurkilla kuvailemaan. Ehdin jo kokea hanamin Amsterdamissa muutamia viikkoja sitten ja se on aina yhtä kaunista. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanami on ihana aika, mutta vieläkin enemmän rakastan kotikadun koristeomenapuiden ja syreenien kukintaa- Viime vuonna ne kukkivat vasta kesäkuun toisella viikolla, mutta nyt taitaa niidenkin kukinta olla jo ihan käsillä.

      Poista
  3. Onpas teillä kevät jo pitkällä! Ihania kuvia jälleen ja ruokakuvat ovat huippuja.

    Itselläni on nyt ruokajutut jääneet vähän paitsioon, kun en ole ehtinyt kokkailemaan mutta katsotaan jos vaikka nyt kesän myötä innostuisi uudelleen.

    Aurinkoista viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihan täysi kesä. Luonto on röyhähtänyt tämän viikon aikana aivan silmissä.

      Poista
  4. Nautinnollisia kuvia ja kiva, kun mekin nähtiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä. Olisitpa nähnyt noin kolme minuuttia sen jälkeen kun erosimme kuinka kassini hajosi ja kahvipaketit levisivät keskelle liikettä... Ai miten niin sattuu ja tapahtuu...

      Poista
  5. Ihana viikko takana ja paljon kivoja juttuja edessä myös tulevalla viikolla : )
    Siitepöly vaan vaivaa aika rankasti, pitänee lähteä lääkäriin hakemaan vahvempia droppeja, kun silmiä niin kutittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole allerginen, mutta minullakin on nenä vähän tukossa. Tänä vuonna onkin runsain koivun kukinto vuosiin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.