Kurpitsansiemenfocaccia

Olen viime aikoina leiponut vain patalaipää, mutta vanha suosikkini focaccia tuli mieleen kun halusin tehdä vaihteeksi jotain muuta leipää. Jossain vaiheessa leivoin focacciaa useinkin, mutta viime vuosina se on jäänyt vaikka resepti on helppo ja lopputulos herkullinen. Focaccia on ihana vaikkapa juhannuspöydässä.

Kurpitsansiemenet, rosmariini ja oliiviöljy antavat upeaa makua leipään. Lurautan yleensä pataleipätaikinaankin ruokalusikallisen (tai kaksikin) kreikkalaiselta bisneskumppanilta saamaani hänen puutarhansa puiden oliiveista puristettua öljyä antamaan taikinalle extramehevyyttä.



focaccialeipä, focaccia, leivonta, leivän_leipominen


focaccialeipä, focaccia, leivonta, leivän_leipominen

focaccialeipä, focaccia, leivonta, leivän_leipominen

focaccialeipä, focaccia, leivonta, leivän_leipominen
Focaccia-leipä
4 dl vettä

7 g kuivahiivaa

1 tl suolaa

1 tl hunajaa

7,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

4 rkl oliiviöljyä

2 rl kurpitsansiemeniä
1 rl rosmariinia
sormisuolaa
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja hunaja.

Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja oliiviöljy. Alusta taikinaan loput jauhot. Vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneella 10–15 minuuttia.

Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota vähintään puoli tuntia (minä annoin taikinan nousta yön yli viileässä).

 Voitele 20 x 30 sentin kokoinen reunallinen uunivuoka oliiviöljyllä. Levitä taikina vuokaan tasaisesti. Peitä liinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia.

Painele kohonneen taikina pintaan kuoppia, pirskottele oliiviöljyllä ja painele leivän pinnalle kurpitsansiemeniä ja sormisuolaa.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on rapea ja kauniin kullanruskea.

2 kommenttia :

  1. Näyttääpä ihanalta. Focacciaa en ole tehnytkään, maistanut kylläkin :). Pitää pian testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Focaccia on helppo tehdä, kannattaa kokeilla. Se on pataleivän lisäksi yksi luottoleipiäni, onnistuu aina.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.