Kokeilussa Sannan ruokakassi ja resepti Merguez-makkaraa tomaattikastikkeessa

Yhteistyö Sannan ruokakassi


Pääsin kokeilemaan Sannan ruokakassia - kotiin maanantai-iltaisin toimitettavaa, valmiiksi mietittyä ruokakassipalvelua. Messureissujen(kin) jälkeiset viikot ovat kiireistä aikaa ja päivät venyvät. Tällaisina hetkinä on ihanaa, kun ei tarvitse lähteä työpäivän jälkeen kauppaan ja etenkin kun ei tarvitse miettiä mitä tekisi ruoaksi.



Sannan ruokakassi, ruokakassi-palvelu
Sannan ruokakassi uunilohi



Valitsin ruokakassivaihtoehdoista Maukaskassin, vaihtoehtoina oli myös mm. vegekassi, gluteeniton kuin lasten suosikkikassikin. Kassissa oli niin ainekset kuin reseptitkin kolmeen ateriaan. Joitain, pääosin kuiva-aineita, oletetaan kotoa löytyvän, niistä on lista reseptivihkosessa. (Mm, chilirouhetta, valkosipulia, kasvisliemikuutioita, oliiviöljyä ja voita). Meiltä löytyi kaikki juustokuminaa myöten, mutta tämä lista on hyvä tarkistaa ennen ruoanlaittopuuhia.

Tuoreet raaka-aineet olivat ilahduttavan raikkaita ja tuoreita. Etukäteen oli "huoleni" etten itse pääse valitsemaan ja osa aineksista voi olla vähän kärsineitä. Vihannekset olivat kuitenkin rapsakoita, yrtit terhakan tuoreita ja kalassa sekä makkarassa oli runsaasti myyntiaikaa jäljellä.


Sannan ruokakassi, ruokakassi-palvelu
Sannan ruokakassi paprika-tomaattikeitto

Valmistettavat ateriat olivat merguez-makkara tomaattikastikkeessa salaatin kera, paprika-tomaattikeitto ja naan-leipä sekä tilli-kevätsipulipasta ja uunikirjolohi. Maukaskassin kerrotaan sivuilla olevan suunnattu perheille, joissa arvostetaan maukasta arkiruokaa pienellä vivahteella. Maukaskassin luvataan tuovan monipuolista vaihtelua vaivattomasti. Omaan makuuni ateriat eivät olleet kovin yllätyksellisiä, vaan turvallisen hyvää kotiruokaa. Ruokia voi toki maustaa ohejtta uskaliaamminkin oman maun mukaan.  Olin itse odottanut maultaan jotain selkeästi uutta, mutta tällaisten valmismenujen täytyy tietysti taipua moneen makuun. 

Saamani kassi oli neljälle ja meitä on kaksi syöjää, meidän tarpeisiimme siis vähän suuri, vaikka kaikki ainekset tulivatkin viikon aikana käytettyä. Sivuilta kuitenkin selviää, että kahden hengen Maukaskassinkin voi tilata.

Sannan ruokakassi
Sannan ruokakassi merguez-makkarat tomaattikastikkeessa


Ruokakassin tilaajat saavat seuraavan viikon reseptivihon sähköpostitse toimitusta edeltävänä torstaina, siitä voi etukäteen myös tarkistaa onko kotiin hankittava mausteita tms. Reseptit sähköpostilla sopisi minulle, sillä ruokakassin mukana tulevat painettu reseptivihko oli meillä keittiön tiskipöydällä lojuessaan lentää vahingossa roskiin.

Kenelle sopii - arjen helpotusta etsiville ja heille, jotka eivät jaksa joka ilta keksiä uutta syötävää, mutta haluavat vaihtelua ruokapöytään. Yksistään ruokakassi ei täysin eliminoi ruokakaupassa käyntiä, mutta voi vapauttaa kaupassakäynniltä kerran, pari viikossa.

Tässä vielä yksi resepti viikon ruokalistalta


Merguez-makkaraa tomaattikastikkeessa


½ ruukkua lehtipersiljaa
1 pussi valmista coleslaw-kaalisekoitusta
250 g porkkanoita
75 g turkkilaista jugurttia
400 merguez-raakamakkaraa
50 g juustoraastetta
Arrabiata-valmistomaattikastiketta

Lisäksi kotoa

Riisiä tai muuta vastaavaa lisuketta (meillä oli viestintätoimistosta testiin saatua Risentan hetivalmista punaista ja valkoista kvinoaa).
Hunajaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Juustokuminaa

Keitä 4 annosta riisiä pakkauksen ohjeen mukaan. Meillä oli lisäkkeenä viestintätoimistosta testiin saatua Risentan hetivalmista punaista ja valkoista kvinoaa.

Salaattikastike; sekoita yhteen salaattikulhossa 75 g turkkilaista jugurttia, ½ tl juustokuminaa, 1 tl oliiviöljyä, 1 tl hunajaa ja ½ tl suolaa.

Kuumenna paistinpannu ja valuta tilkaa oliiviöljyä pannuun. Paista merguez-makkarat 2-3 min per puoli. Lisää joukkoon purkillinen tomaattikastiketta ja ½ dl vettä. Anna hautua 4-5 min kunnes makkarat ovat läpikypsiä.

Salaatti; hienonna ½ ruukkua lehtipersijaa karkeasksi silpuksi. Kuori ja raasta 250 g porkkanoita. Sekoita yhteen salaattkulhossa coleslaw-kaalisekoitus, porkkanaraaste, puolet persiljasta sekä kastike.


Ripottele makkarapannuun loput persiljasta sekä juustoraaste. Tarjoile vastakeitetyn riisin/muun lisäkkeen sekä salaatin kera.

Oletteko kokeilleet näitä valmiiksi mietittyjä ruokakasseja?


Viisi viikon varrelta

Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Lämpömittarista ei sitä vielä näe, mutta aurinkoiset ja pidentyneet päivät tuovat jo ihanan kevätfiiliksen.



Tulppaaanit, kevätkukat

Kevätkujat, tulppaanit



Keskellä pimeintä talvea en niinkään kaipaa kukkia, mutta valon lisääntyessä keväiset kimput alkavat houkuttaa. Välillä jopa yksittäinen kukka riittää.


Arctic warriors, hannan soppa




Hiihtoloman -siis niiden hiihtoloman, jotka nyt lomailivat, minä olen ollut perinteiset talvilomaviikot tiiviisti töissä- jälkeisellä viikolla on ollut erilaisia kiinnostavia pressitilaisuuksia ollut miltei joka päivälle -ja jokaisessa on tarjoiltu ihanaa ruokaa. Kaikki keskustassa, joten olen niihin päässyt kätevästi hilpaisemaan ennen tai jälkeen töiden. Ensi viikon olenkin rauhoittanut pitkille työpäiville, tiedossa on parin päivän messut ja pitkä palaveripäivä tavallisen työtohinan lisäksi.

Erottajan Kasinolla tarjoiltiin takkatulen lämmöstä nauttien Arctic Warriorsin tarjoamaa aamiaista*. EU:n investointihankkeden tukemana Lapin luonnosta lähdetään viemään lappilaisia superfoodeja maailmalle. En ollut ajatellutkaan, että saman kasvin hyvien ainesosien pitoisuudet voivat vaihdella rajusti, Lapin luonnossa ja karuissa elinolosuhteissa ravintoaineet kasveissa tiivistyvät ja niiden pitoisuudet voivat olla kymmenkertaisia samoihin Keski-Euroopassa kasvaneisiin kasveiin verrattuna. Ei siis olekaan ihan sama missä kasvaneista kasveista valmistettuja lisäravinteita nauttii.

Hannan soppa-blogin Hanna oli valmistanut tilaisuuteen raikkaat ja  kauniit smoothiet, jotka tietysti oli maustettu Arctic Warriorsin superfoodeilla, mm. kuivatulla kuusenkerkällä. Kuusenkerkkä maustaisi hyvin myös vaikka graavikalaa.



Laitilan kanatarha

Laitilan kanatarha

Laitilan kanatarha


Torstaina pääsin nauttimaan Hans Välimäen loihtima kolmen ruokalajin aasialaisen kananmunamenun Laitilan Kanatarha By Munax After Work -tilaisuudessa* Masu & Säm Asian Bistrossa. Laitilalaiset kertoivat uutuustuotteistaan ja Hans Välimäki kertoi muutamalla sanalla raaka-aineiden merkityksestä onnistuneeseen annokseen. Hön muistutti kananmun kuuluvan klassisen keittiön peruspilareihin, mutta myös mm. aasialaiseen keittiöön muna kuuluu olennaisesti.

Osa vieraista päätti päivällisen munacappuccinoon. Sen jätin nyt väliin väliin, mutta kuulosti sen verran kiinnostavalta, että sitä täytyy kokeilla sitä jossain vaiheessa kotona.


Hakola, stockmann

Hakola, stockmann

Hakola, stockmann

Huonekaluvalmistaja Hakolalla on maaliskuun ajan Stockan 1. kerroksessa pop up shop. Avajaisaamiaisella* järjestettiin workshop jossa tehtiin kranssit oksista, kukista ja verhoilukankaiden ylijäämäpaloista. Tekemästäni tuli aika rönsyävä.

Uusi sohva on haaveissa, mutta kuvan nappasinkin tuolista. Täytyy kuitenkin ajan kanssa käydä testaamassa myös Hakolan sohvat.


Lumo lifestyle


Lumo lifestyle


Löytökoira, adoptiokoira



Orava, luonto, suomen luonto

Orava, luonto, suomen luonto

Tänä viikonloppuna piti vielä olla muuta ohjelmaa, joka siirtyi tulevaisuuteen. Sen sijaan olemme maalla, ulkoilemassa ja Tarmoa hellimässä. Lepoviikonloppu tekee nyt ihan hyvää.

Miten sinun viikkosi on sujunut?

*kutsut blogin kautta

Luau-juhlat Havaijin henkeen

Pidimme jossain vaiheessa joka talvi kesäiset Tiki-juhlat erilaisille ystäväjoukoille, joskus paikalla on ollut kolmisenkymmentä henkeä, joskus muutama pariskunta. Tämä teemajuhlaperinne oli vähän unohduksissa muutaman vuoden, mutta nyt halusimme taas järjestää luaun=havaijilais-henkiset juhlat -ja nimenomaan keskellä talvea tuomaan tuulahduksen kesää pakkasten keskelle. Tällä kertaa eksoottisia cocktaileja kaiverretuista ananaksista ja havailijais/polynesialais-vaikutteista ruokaa oli nauttimassa yhteensä yhdeksän henkeä. 



tiki-juhlat, luau

Isompien ruokajuhlien plaseeraus on aina ollut hieman ongelmallista, sillä meillä on neljän hengen ruokapöytä, johon saa tiukemmin mahdutettua maksimissaan kuusi. Tilaa jatkopöydälle kuitenkin on. Nyt hankimme vanerilevyä ja Ikeasta edulliset pukkijalat. Näin saimme mahdutettua yhdeksän henkeä hyvin.


tiki-juhlat, luau, menu

Olen tainnut joka tiki-juhliin tehdä miltei samat, hyväksi havaitut ruoat. Vieraat eivät kuitenkaan ole panneet pahakseen, vaikka "taas" on tarjottu samaa ruokaa. Uuden jälkiruoan sentään teimme, sen reseptin julkaisen myöhemmin.



tiki-juhlat, luau, juhlat

Ajoitimme juhlien alun jo iltapäivään, tosin yksi pariskunta oli sekoittanut talvilomalla kellonjan lisäksi päivänkin. He hyppäsivät kesken remppahommiensa taksiin kun tajusivat messengerin viestiketjun hälytyksistä, että olikin jo lauantai ja niin päästiin kaikki aloittamaan ruokailu yhtä aikaa.



tiki-juhlat, luau, ananas



tiki-juhlat, luau, dark & stormy, cocktail, drinkki, havaiji-juhlat


Cocktailina tarjosimme helpon Dark & stormyn, joka tarjottiin anaksesta. Ananas antoi omaa lisämakuaan juomaan. Ananaksen hedelmälihan irrottamiseen meillä ihan sitä varten tarkoitettu "sorvi", jolla hedelmäiha irtoaa näppärästi kiekkoina. Ananasta tarjottiin ruoassa, mutta meillä oli täksi viikoksi pari kiloa ananasta jäljelläkin.


Dark & stormy


6 cl ruskeaa rommia
20 cl inkivääriolutta (Ginger beer etnisistä kaupoista tai hyvin varustelluista marketeista)
tippa limemehua

Sekoita ainekset keskenään, tarjoa jäiden kera.





tiki-juhlat, luau, lohisalaatti, havaijilainen ruoka




Lomi Lomi tarkoittaa hieromista; lohi hierotaan maustesekoituksella. Tämä on graavilohisalaatti havaijilaisittain.

Lomi Lomi-lohi

2 dl karkeaa merisuolaa
1 / 2 dl sokeria
1 / 2 nippu tuore korianteria
0,5 kg lohta nahka poistettuna, huuhdeltuna ja kuivattuna

Salaatti

½ nippu hienonnettua tuoretta korianteria
2 luumutomaattia kuutioituna
4 varsisipulia ohuina viipaleina
1 jalapeno hienonnettuna
1 rkl kasviöljyä
2 tl seesamiöljyä
1 limen mehu
Hienonnettuja macadamiapähkinöitä koristeeksi

Sekoita korianteri, suola ja sokeri kulhossa. Hiero lohi korianteri-suola-sokeriseoksella. Kääri tiukasti muoviin ja säilytä kylmässä 24 tuntia.


Seuraavana päivänä huuhtele suola lohesta ja taputtele kuivaksi. Leikkaa kuutioiksi.

Sekoita lohi, korianteri, tomaatit, kevätsipulit, jalapeno ja vihannekset seesamiöljyn ja limemehun kanssa kulhossa. Koristele salaatti hienonnetuilla macadamiapähkinöillä.


 

tiki-juhlat, luau, ribsit






Ribsit  maistuvat monelle, niitä olemme tarjonneet joka tiki-juhlissa.


Maui-ribsit

 
Marinadi



2 rkl fariinisokeria
2 tl Tabascoa
1 dl viinietikkaa
1 dl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta jauhettua inkivääriä


2 kiloa lihaisaa porsaan kylkiriviä (kokonaisina)


Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa. Kaada seos kylkirivin päälle. Marinoi jääkaapissa yön yli.


Paista valutetut kylkirivit uunissa 150C 2- 2 ½ tuntia. Leikkaa yksittäisiksi paloiksi.



Huli Huli on suomeksi "käännä käännä". Varsinkin grillissä valmistaessa kopia käännetään vähän väliä.



tiki-juhlat, luau, kanankoivet


Kiertoilmauunissa ribsien kanssa yhtä aikaa valmistuivat kanannuijat.


Huli Huli-koivet


Marinadi

4 dl ananasmehua
1 1/2 dl soijakastiketta
1 dl ruskeaa sokeria
1/2 dl riisinetikkaa
1 dl ketsuppia
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1 rkl worcestershire-kastiketta

1 kg kanankoipia

1 rkl maissitärkkelystä
1 hienonnettu kevätsipuli koristeluun

Yhdistä kaikki ainesosat paitsi kana, maissitärkkelys ja varsisipuli.

Laita 2 dl marinadia sivuun

Kaada jäljellä oleva marinadi kanan päälle kulhoon, anna marinoitua jääkaapissa 3 tuntia tai yön yli.

Sekoita erilleen ottamasi 2 dl marinadia ja maissitärkkelys. Sekoita ja kuumenna kunnes kastike paksuuntuu.

Valuta marinadi kanankoivista.

Paista uunissa 150 C asteessa noin 1,5 tuntia tai kunnes koivet ovat läpikypsiä. Käännä kaksi kertaa paistamisen aikana ja sivele marinadilla.

Koristele silputulla varsisipulilla.


tiki-juhlat, luau

Polynesialainen salaatti



kastike


1 dl kookosmaitoa
1 dl ananasmehua
0,5 dl oliiviöljyä
4 rl soijakastiketta
3 rl limen mehua
1 rl seesamiöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettua
3 rl fariinisokeria
1 tl inkiväärijauhetta


Laita kaikki kastikeainekset blenderiin ja käytä konetta kunnes kastike on tasainen koostumukseltaan.

Säilytä jääkaapissa.



salaatti


1 ananaksen hedelmäliha kuutioituna
1 pieni punakaali suikaloituna
1 annospaketti ramennuudeleita, heitä maustepussi pois
2 dl paahdettuja macadamiapähkinöitä kevyesti rouhittuna
1 punainen paprika kuutioituna
1 iso tomaatti kuutioituna
1 ruukku korianteria


Paahda ramenrouhetta 175-asteisessa uunissa 10-15 min. Sekoita suuressa kulhossa juuri ennen tarjoilua ananas, punakaali, paprika, tomaatti, korianteri ja macadamiapähkinät sekä kastike. Ripottele paahdettu ramenrouhe salaatin päälle.



tiki-juhlat, luau


Olihan taas kivat tiki-juhlat. Tällaisten isompienkin illallisten järjestäminen sujuu hyvin, kun tekee esivalmisteluja jo edellisenä iltana. Katoimme pöydän, suolasimme kalan, marinoimme lihat ja kävimme ostoksilla jo edellisenä iltana. Vanhalla rutiinilla ja esivalmisteluilla ruoat valmistuivatkin varsin rivakasti.



Pidättekö tällaisista teemajuhlista?