5:2 paasto; kana-tomaattikeitto / 5:2 fast chicken tomato soup



Tein taannoisia lehtikuvauksia varten uunikuivattuja tomaatteja, mutta kuinka ollakaan, nehän unohtuivat päivän tohinassa jääkaappiin ja kuvaamatta...
 
Käytin niitä erilaisiin ruokiin; mm. pastaan ja tomaatti-mozzarellasalaattiin tuoreiden tomaattien sijaan päätyikin uunikuivattuja, jotka ovat näin talvella maukkaampia kuin tuoreet.
 
Laiton niitä myös paastopäivän keittoon paseeratun tomaatin kanssa. En taaskaan laskenut kaloreitat tarkkaan, mutta yhdessä 500 g purkissa paseerattua tomaattia on 125 kcal ja yhdessä reilussa rintafileessä n. 150 kcal. Nämä kun jakaa kahteen annokseen, jää yhteen 500 kcal annokseen tilaa vielä öljyllekin, jota uunikuivatuissa tomaateissa on jonkin verran.
 
Kana-tomaattikeitto kahdelle
 
1 salottisipuli silputtuna
1 purkki 500 g paseerattua tomaattia
reilu kourallinen uunikuivattuja tomaatteja
oreganoa ja/tai basilikaa
pippuria
suolaa
 
Broilerinrinta pieneksi leikeltynä
 
Kuullota sipuli pienessä öljytilkassa, kaada joukkoon paseerattu tomaatti, uunikuivatut tomaatit (joissa on rosmariinia ja valkosipulia), mausteita maun mukaan ja raaka, pieneksi leikelty broilerin rinta.

Hauduta n. 20 min, kunnes broileri on kypsää.
 
 
I made for the recent magazine photo shoot a big lot of oven dried tomatoes, but forgot them in the fridge!
 
I have now used them for pasta and salads. They give a new twist for example for an ordinary Caprese.
 
I also used them for 5:2 fast day soup. I didn't count calories exactly, but a can of pureed tomato and in on e chicke breast there is ab 275 kcal and these will be divided for two, so there is room in a 500 kcal dinner for oven dried tomatoes that also contain olive oil.
 
Chicken tomato soup for two
 
1 shallot minced
1 can of pureed tomato (500 g)
handful of oven dried tomatoes
oregano and/or basil
salt
pepper
 
a chicken breast cut in small cubes
 
Sautee shallot in small drop of oil, add pureed tomato, oven dried tomatoes (they already contain garlic & rosemary), season to taste and add cubed raw chicken breast.
 
Boil in mdium heat abt 20 min until chicken is done.
 

16 kommenttia :

  1. Ihana resepti ja helppo! Pitäis kokeilla itselläkin samaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän sopivat myös aurinkokuivatut tomaatit purkista antamaan lisämakua noiden uunikuivattujen sijaan.

      Poista
  2. Oijoi,tätä huomenna!Kaapissa on paketti broiskusuikaleita;toimii niillä varmaan myös?
    Ihanaa pakkaspäivän ruokaa!

    VastaaPoista
  3. Oi joi, näyttää niin hyvältä!
    Keitot ovat parhainta talviruokaa, tätä täytyy kokeilla!

    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikein mukavaa, lämmittävää talviruokaa.

      Poista
  4. Pakkaspäivään sopii ihanat keitot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tänäänkin pyöräyttää jonkin lämmittävän keiton.

      Poista
  5. looks delicious! I have tomatoes growing in my garden at the moment. I long to be employed to photograph food!
    Have a wonderful week. I am joining you through Wednesday Around the World.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucky you! We have now freezing cold -15C, so can only dream of garden grown tomatoes...

      Poista
  6. Simple, clean food...the best! Looks wonderful!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I like simple recipes. When you have good ingredients, they don't need much work to make a delicious dish.

      Poista
  7. Looks lovely and tasty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Ovendried (or sun dried) tomatoes give this soup a deep flavour.

      Poista
  8. Näyttää herkulliselta! Mitä luulet, voisko kanan korvata esim. mozzarellalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Reseptejä kannattaa soveltaa, harvoin itsekään teen ihan alkuperäisen reseptin mukaan. Sulava mozzarella tosin kannattanee lisätä keittoon jokaisen lautaselle lopuksi.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.