Kurpitsarisotto ja ARVONTA | Pumpkin risotto

Kurpitsasta tuli vielä pari vuotta sitten mieleeni lähinnä Pyhäinpäivän kaiverretut kurpitsat ja kammoamani kurpitsapikkelsi.

Muistathan myös osallistua arvontaan, ohjeet alempana.


Sittemmin olen opetellut pitämään kurpitsasta ja alkanut tekemään kurpitsaruokia, vaikkapa myskikurpitsakeittoa tai paahdettua kurpitsaa.

Facebookissa tuli Mari Moilasen huippukokki David Bottalta oppima hokkaidokurpitsaresepti vastaan. Olin jo ostanut myskikurpitsan, mutta minähän muutenkin sovellan reseptejä. Hyvin sopi myskikurpitsakin tähän reseptiin. Tein myös kurpitsakuutioista, kurpitsansiemenistä ja Grana Padano-lastuista höystettä risoton päälle.

Ihan täysin lihatonta lokakuuta meillä ei vietetä, mutta ruokavalio on tiedostamatta ja välillä ihan ajatuksellakin siirtynyt kasvisvoittoisemmaksi. Tällaiset herkulliset annokset eivät lihaa kaipaa.


Kurpitsarisotto

2 dl Carnaroli-riisiä
2,5 dl Proseccoa
125 g voita
n. 2-3 dl kasvislientä
1/2 dl sipulipyrettä
100 g Grana Padano-juustoa
2 dl kurpitsasosetta

Sipulipyre

2 kookasta salottisipulia tai 4 pientä
loraus oliiviöljyä

Kurpitsasose

1 pieni hokkaido- tai myskikurpitsa


Valmista ensi kurpitsasose. Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat vielä halki.  laita palaset 200 asteiseen uuniin ja anna kurpitsanlihan kypsyä 30 minuutin ajan. Kaavi liha kuorista ja soseuta sileäksi tehosekoittimella. Minä kuutioin osan kurpitsasta, pirskottelin hieman öljyä kuutioiden päälle ja paahdoin kuutioita sekä uunissa n. 15 min.

Kuori ja pilko sipuli pieniksi paloiksi. Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja laita sipulit öljyyn kypsymään hyvin miedolle lämmölle kannen alle tunnin ajaksi. Soseuta kypsät sipulit sileäksi pyreeksi sauvasekoittimella.

Valmista risotto. Kuumenna riisiä puukauhalla sekoitellen ilman öljyä kasarissa, kunnes se on kauttaaltaan hyvin kuumaa. Kaada joukkoon prosecco ja sekoittele risottoa vispilällä, kunnes viini alkaa olla imeytynyt. Lisää sipulipuree ja kaksi desilitraa kuumaa kasvislientä. Lisää voi ja ripaus suolaa. Sekoittele reippaasti ja voimakkaasti vispilällä, näin rakenteesta muodostuu kermainen. Lisää raastettu juusto.

Kun kasvisliemi alkaa olla imeytynyt, lisää kurpitsasose ja tarvittaessa hieman kasvislientä. Sekoita, maista maku ja mausta risotto suolalla. Risotto on sopivan kypsää 16-18 minuutissa. Älä ylikypsennä, risoton kuuluu olla löysää ja riisissä tulee olla purutuntumaa.

Tarjoa risotto paahdettujen kurpitsansiementen, kurpitsakuutioiden ja Grana Padana-lastujen kanssa.

Risotosta tuli ihanan kuohkeaa. Kasvissyöjäanoppini oli etenkin ihastunut, lisukkeita vain olisi kuulemma saanut olla annoksen päällä enemmänkin. Risotto oli myös upean väristä, eikö?



Sitten siihen arvontaan! Sain messukeskukselta arvottavaksi Viini ja ruoka-tapahtumaan kaksi pääsylippua, jotka arvon yhtenä pakettina. Voittaja voi siis ottaa ystävänsä mukaan. Viini ja Ruoka järjestetään samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa Messukeskuksessa Helsingissä 26.–29.10.

Viini ja Ruoka -tapahtumassa on mukana 120 näytteilleasettajaa,  ja maistettavana on lähes 700 eri viiniä. Mukana on paljon viinejä, jotka eivät ole Suomessa myynnissä. 

Street food-kadulle ruokarekkansa tuovat mm. Naughty Brgr, Street Gastro, Levant, Quickies Street diner ja Tortilla Company. Ravintoloiden valikoimissa on 60 erilaista annosta. Stockmann Herkku tuo on mukana juustotiskinsä kanssa, Goodio raakasuklaiden, Lidl Market Square -osaston, Atria Meet Meat Tastingin ja Deli Deli ranskalaisten herkkujen.

Sadonkorjuuajan päättymisen kunniaksi tapahtumassa järjestetään myös rypäleenpoljennan SM-kilpailu torstaina 27.10. klo 17.

Osallistu arvontaan kertomalla mikä kuulostaa mielenkiintoisimmalta messuilla. Kirjoita vastaukseesi myös sähköposti-osoitteesi. Arvon sähköisesti toimitettavat liput 19.10.2017 mennessä vastanneiden kesken.





Still some years ago didn't like anything pumpkin related. It mainly amde me to  recall pickled pumpkin from the school cafeteria. In the recent years Ihave learned to like pumpkin and buternut squash. Lately Ihave made toasted pumpkin cubes and pumpkin soup.

Finnish food writer and blogger Mari Moilanen had a hokkaido pumpkin risotto recipe in her blog a year ago which she had adapted the from top chef David Botta.

I replaced Hokkaido pumpkin with butternut squash and toasted pumpkin seeds and butternut squash cubes for garnishing.


Butternut sqush risotto


2 dl Carnaroli rice

2.5 dl Prosecco

125 g butter

2-3 dl vegetable stock

1/2 dl onin puré

100 g Grana Padano cheese

2 cups pumpkin puree



For onion puré

2 big shallots or 4 small

drop of olive oil



For pumpkin puree

1 small butternut squash or Hokkaido pumpkin



Prepare first the buttenut squash or pumpkin. Halve it, remove the seeds and cut half lenghtways.

Put the pumpkin/buttenut squash into 200 C oven for 30 min. Scrape the flesh from skins and puree with hand blender until smooth. Peel and chop the onion into small pieces. Add a spash of olive oil in a saucepan and sautee onions on mild heat under the lid for one hour. Puree the cooked onions with a hand blender.

Prepare the risotto. Heat the rice, stirring with a wooden spoon in a pan without oil until it is very hot throughout. Pour prosecco into risotto and whisk until the wine is absorbed. Add the onion puree and two deciliter of hot vegetable stock. Add the butter and a pinch of salt. Stir briskly and vigorously with a whisk until structure becomes creamy. Add the grated cheese.When the vegetable broth begins to be absorbed, add the pumpkin puree and a little vegetable stock if necessary. Stir, taste and season to taste with salt. Risotto is ready in 16 to 18 minutes. Do not overcook, risotto is supposed to be loose and al dente.





20 kommenttia :

  1. Ehdottomasti kiinnostaa tastingit juuston kanssa että ilman. Olisipa kiva voittaa liput:-) Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  2. Tasting juustoineen.
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä kurpitsarisottoa, pitäisi varmaan itsekin kokeilla. Mukavaa viikonlopputa <3.

    VastaaPoista
  4. Tastingit kera juustojen! Ja toki myös kirjamessut!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kurpitsa on kyllä niim herkkua,ja monipuolista.Risottokin kuulostaa hyvältä🌸

    VastaaPoista
  6. Heh, bongasin tuon rypäleenpoljentakisan jo aiemmin ja ajatuskin siitä saa hymyilemään, joten varmaankin sitten se :D

    hilppa.tuomola (ät) mail.com

    VastaaPoista
  7. Rypäleenpoljentakisa! Varmaan hauskaa katsottavaa :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kurpitsaa olen itse opetellut vasta aikuisiällä syömään.
    Mukana arvonnassa ja jos voitan, annan liput äidilleni ja isäpuolelleni. Ihanaa viikonloppua Lumo <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Goodio-raakasuklaa.
    virpi9(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Street food. Naughty brgr:in burgerit on oikeasti hyviä!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Juusto tastingit :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kurpitsarisottoa en olekaan kokeillut eli kiitos tästä, testiin menee ilman muuta.:)

    Messuilla kiinnostaa kaikki, koska en ole siellä aikaisemmin ollut.
    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Rypälepoljentaa voisi olla hauskaa katsoa😁 ja totta kai tastingit sekä ranskalaiset herkut.

    VastaaPoista
  14. Tastingit ja herkut kiinnostavat messuilla.
    Teen juuri kurpitsarisotttoasi. Lisään mukaan kasan tuoreita yrttejä ja jättikatkaravun pyrstöjä.
    Kristiina

    VastaaPoista
  15. Viinit on ihan ykkösjuttu <3 Ja tietysti hyvä ruoka sen kaveriksi :)

    VastaaPoista
  16. Viinit maistuu aina. Nyt vaan ollut pitkä tauko sillä saralla.
    Risotto menee varmasti kokeiluun, kurpitsa jo odottelee.

    VastaaPoista
  17. Tastingit ja herkut :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ruoka ja viini-messut ovat syksyn kohokohtia. Tastingit Ranskasta tuovat muistot mieleen.
    T. Saskia

    VastaaPoista
  19. Rypäleenpoljenta! :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ruokamessujen tastingit kiinnostavat Kirjamessujen tarjonnan ohella.
    certtu69@yahoo.com

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.