Suppilovahveropiirakka / Funnel chantarelle pie

 
 
 
 
 

Viime viikonloppuna suutasimme kälyni Mariian kanssa useaankin anoppilan läheiseen sienimetsään, jossa tiesin suppiksia kasvavan. Lauantaina rakeet ropisivat niskaan ja sunnuntaina maa oli huurteessa kipakan pakkasyön jäljiltä. Löysimme kuin löysimmekin kuitenkin ihan mukavasti suppiksia, ne olivat aivan jäässä, mutta sehän ei haittaa. Suppiovahveroita voi kuulemma löytää vielä vähälumisena joulukuunakin vaikka joulupöytään.

Kummallekin riitti sieniä vähän kotiinviemisiksi ja sunnuntain saaliista pyöräytin ison piirakan yhdistelemällä useaa netistä löytämääni ohjetta. Oma taikinani oli ison vuoan takia vähän suurempi kuin alla, mutta piirakan laidat jäivät korkeiksi, alla olevan reseptin pitäisi riittää normaalikokoiseen piirakkavuokaan.

Suppilovahveropiirakka

3 dl jauhoja
125 g voita
2 rl kylmää vetta


Laita uuni lämpiämään, 200 C.
Nypi jauhot ja voi, lisää vesi ja sekoita taikina tasaikseksi. Painele taikina piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin 10 minuutiksi.

Paista piirakkapohjaa 10 min 200 C uunissa.
½ l suppilovahveroita
1 iso punasipuli pilkottuna
2 dl kermaviiliä
2 rl dijonsinappia (tämä oli jotain maustetua versiota anoppilan jääkaapista)
2 munaa
suolaa
pippuria
(rosmariinia)

Hauduta sieniä ja punasipulia kunnes ylimääräine neste on haihtunut.
Sekoita kermaviili, munat, dijonsinappi, suola, pippuri ja rosmariini keskenään.
 
Levitä sieni-sipuliseos uunista otetulle piirakkapohjalle, levitä kermaviiliseos sienien päälle. Paista 200 C uunissa n. 30 min.

Tarjoa lämpimänä salaatin kera.


Last weekend I headed to the wood with my sister in law Mariia. Bothd says were very cold and ground was frosty. We found, however, quite many rozend funnel chantarelles. I took some home and on Sunday made a funnel chantarelle pie.
 My dpugh was larger than below, as I used a big pie dish, but the pie sides were high. The recipe should be enough for a normal sized pie dish .

Funnel chantarelle pie

3 dl flour125 g  butter2 tablespoons of cold water


Preheat the oven to 200 ° C.Mix the flour and butter, add the water and mix the dough evenly. Press the pastry into the pie dish and place in refrigerator for 10 minutes.
Bake the pie base of 10 min in 200 C in an oven.

½ liter of funnel chantarelles1 large red onion, chopped2 dl of sour cream2 tablespoons Dijon mustard2 eggssaltpepper(rosemary)
Simmer the mushrooms and onion until the excess liquid has evaporated.Mix the sour cream, eggs, dijon mustard, salt, pepper and rosemary with each other.
Spread the mushroom - onion mixture on the bottom of the pie taken from the oven, spread the cream mixture on top of the mushrooms. Bake in a preheated oven at 200 ° C for 30 min.Serve warm with salad.

8 kommenttia :

  1. Ihanan näköinen piiras! Itse en sienistä ymmärrä mitään, mutta syön niitä kyllä mielelläni. Anoppi tekee ihanaa sienipiirasta, ja yritänkin aina syksyisin etsiytyä anoppilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään ole mikää sieniexpertti, olen sienestänyt vasta kolmena syksynä. Lähinnä suppiksia, mutta yhtenä syksynä löysin myös hyvän mustien torvisienten esiintymän.

      Poista
  2. Aivan ihana postaus, niin kauniit kuvat :) mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo anoppilan kulunut puupenkki on ihan parhaita kuvausalustoja!

      Poista
  3. Maukkaan näköinen piirakka!

    Huomasin juuri etten itse ottanut yhtään kuvaan valmiista suppisruokalajeista eli mun koko korillisesta on vain metsäkuvia - no PÖH! Hyviä ne kuitenkin olivat sekä piiraassa että kastikkeessa :)

    Täytyy vielä yrittää ehtiä mennä ainakin kerran ennen lumentuloa. Kauniita kuvia taas jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin unohtaa sienestysinnossani sienien kuvaamisenmetsässä!

      Poista
  4. Hirmu huonosti on tänä vuonna löytynyt suppiksia tai mitään sieniä. Edes pommivarma suppispaikka ei antanut kuin kopallisen sieniä, kun normaalisti tullaan lähemmäs 10 kopallisen kanssa pois. Sienestäminen on rentouttavaa, vaikka niitä sieniäkään ei löytyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän sieniä oli "varmoissa" paikoissani kuin aiempina vuosina, mutta kiva oli samoilla metsässä kuitenkin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.