Pari vuotta sitten hankin pokkareiden jälkeen Sonyn NEX-3-minijärkkärin. Siippa ennusti, että nälkä kasvaa syödessä ja niinhän sinä sitten kävikin. Olen hankkinut kolme linssiä ja viimeisen puolen vuoden aikana aloin myös haaveilla siirtymisestä seuraavaan kameraan. Seurasin Sonyn A6000-rungon hintoja ja viimein viime viikolla huomasin hinnan tippuneen alle kuudensadan. Halvin myyjä oli vielä suomalainen Verkkokauppa, josta kameran sai heti ja samalla pystyin vähän tukemaan kotimaista kauppaa. Saman tien tein ostopäätöksen ja noudin kameran rungon vielä samana iltana kotimatkalla.
Olen tyytyväinen ostokseeni ja olenkin ahkerasti harjoitellut uudella kameralla kuvaamista. Juhannuksena tuli kuvattua paljon lampaita, luontoa, ruokia ja vierailulla olevaa ystäväperhettä.
Juhannuspäivä Siippa huomasi ruokapöydässä vihkisormuksensa hävinneen. Aika nopeasti älysimme huolellisesti käydä ottamiani kuvia läpi. Aivan onnen kantamoisena kuvissa, joissa hän pyöritti siskontyttöään, sormus oli ensin sormessa ja alle minuutin päässä otetussa, miltei samasta kohdasta kuvatussa kuvassa se jo puuttui. Pystyimme rajaamaan katoamiskohdan melko tarkasti. Juuri siinä sattui vain kasvamaan pitkää ruohoa ja olihan painava kultasormus saattanut lennähtää metrien päähän. Niinpä sitä etsittiinkin kuin neulaa heinäsuovasta. Katsoin kuvia vielä katoamispaikalla ja totesin, että voimme rajata noiden kahden kuvan välin vähän pienemmälle alalle kuin olin ensin ajatellut. Juuri kun totesin, että "paikan on oltava juuri tässä" ja osoitin maahan, heinikkoa polvillaan haravoinut kälyni tunsi sormuksen sormissaan täsmälleen kohdassa, jota olin osoittanut!
Sormuksen valmistanut kälyni kultaseppämies totesi, että pelkkä kulta vastaavaan sormukseen olisi maksanut vähintään tuhat euroa. Kamera siis maksoi alle viikossa itsensä takaisin. Ilman kuvia sormusta olisi tuskin löydetty, katoamisen ja sormuksen häviämisen havaitsemisen välillä kun oli noin tunti ja Siippa oli ehtinyt kulkea laajalti ympäri pihamaata, istuttaa pari taimea, heittää Tarmolle keppiä ja leikittää lapsia. Hänellä ei ollut edes käsitystä milloin sormus oli kadonnut; heti aamusta vai vasta iltapäivällä.
Mitä tästä opimme? Kuvaaminen kannattaa aina! Toinen opetus on, että painon pudotessa myös sormet kapenevat. Siipan sormus on hänelle aivan liian löysä ja omanikin ovat vähän väljät. Sormukset lähtevätkin pienennettäviksi heti tällä viikolla.
Last week I bought a new camera, Sony's A6000.
I have practiced with the new camera during the past week and took lots of photos of nature, food, & friends during Midsummer weekend.
On Saturday Husband suddendly noticed that his wedding ring was missing. He had no idea when he had seen the ring the last time.
Thanks to my photos we could limit the place. There were photos of him playing with his niece. There were pictures taken almost in the same place, less than minute between them. In the first photo he still had his ring, in the next one it was gone.
The problem was that there was long hay growing at the place and the ring could have fallen meters away. It really was like looking for a needle in the hay stack. My sister in law was one her knees in the grass when I looked at the photos once more and said pointing at the ground "It must have been right here where the ring fell of". Right then she felt the ring in her fingers!
My sister in law's husband, a gold smith who had made the ring, told that the worth of gold alone was at least 1000€, so in less than a week my camera paid off!
The lesson learned? It pays off to take lots of photos! Another lesson is that also fingers get narrower when loosing weight. Husband's ring is way too big for him now and also my rings are too loose. They will be made smaller still this week.
Monta hyvää opetusta;)
VastaaPoistaOli aika sattumaa, että vasen käsi peräkkäisissä kuvissa. Aika monta kuvaa oli joissa vasen käsi oli aina jotenkin peitossa tai pois rajautuneena.
PoistaHauska tarina!
VastaaPoistaEmme hermostuneet etsimisen aikana ollenkaan. Seuraavaksi olisi hankittu metallinpaljastin ja etsitty sen avulla.
PoistaMinäkin kadotin aikoinaan aivan pränikän kihlasormukseni leikkiessäni puistossa koiran kanssa - tunsin kyllä, kun se lensi sormesta, mutten iltahämärässä nähnyt, mihin se putosi. Loppujen lopuksi ajoimme auton paikalle, ja etsimme sormusta ajovalojen valaisemana. Juuri, kun olimme jo luopumassa toivosta pitkän etsimisen jälkeen, osui pieni kimallus silmääni ja siellähän se syyllinen oli, paljon pidemmällä, kuin mitä olin osannut ajatellakaan!
VastaaPoistaOpetus tässä tarinassa oli mielestäni se, että karaatteja olisi pitänyt olla paljon enemmän, jotta sormus olisi löytynyt nopeammin.
Olipa tuuri! Sormus voi todella lentää paljon kauemmaksi kuin luulisikaan ja se vain vaikeuttaa etsimistä.
PoistaIhan mahtava juttu! Sormuksen löytyminen ja sattumalta kuvien ottaminen ja uusi kamera ja kaikki:)
VastaaPoistaOma valkokultainen vihkisormukseni putosi vastasataneeseen lumihankeen kadulla, kun rasvasin käsiäni. En löytänyt sitä, vaikka mieskin tuli apuun etsimään. Seuraavana keväänä kuljin poliisilaitoksen ohi sattumalta ja päätin käydä löytötavaratoimistossa kysymässä sormusta. En hetkeäkään uskonut sen löytyneen, mutta siellä oli!
Ihanaa, että sormuksella oli rehellinen löytäjä ja sait sen takaisin.
PoistaOnnea uudesta kamerasta! Olipas kertomus ja kyllähän tässä oli myös todella paljon tuuria mukana, että tuo sormuskäsi näkyi kuvissasi joten pystyit sitten salapoliisinina tutkimaan ja määrittämään alueen. Onni onnettomuudessa siis :)
VastaaPoistaTuuri oli aika uskomaton. Ilman kuvia sormusta tuskin oliso löytynyt.
Poista