Gaalaillallisella | Gala dinner

 

 

 








Viime viikolla sain olla mukana kansainvälisessä Electrolux Design Lab -finaalitilaisuudessa Suvilahden Kattilahallissa.
 
 
Taste Experience-gaalaillallisen aikana 1500 kilpailijan joukosta finaaliin selvinneet muotoiluopiskelijat esittelivät työnsä muotoilun ammattilaisista koostuneelle tuomaristolle. Haasteena oli ollut suunnitella tuote, jonka avulla tuetaan lasten elämää ja kasvua terveiksi ja onnellisiksi. Voittajaksi selviytyi Jordan Lee Martin Bloom-konseptillaan, joka yhdistää digitaalisen ja käytännön opetuksen kannustamalla hyviin keittiökäytäntöihin hauskanpidon kautta. Onnellinen voittaja palkittiin 10 000 eurolla ja puolen vuoden palkallisella harjoittelujaksolla Electroluxin kansainvälisessä suunnitteluyksikössä. Hieno alku nuoren miehen uralle!
 
 
Illallisen oli valmistanut Suomen kokkimaajoukkue, joka edustaa Suomea mm. neljän vuoden välein järjestettävissä kokkien olympialaisissa. Minut oli plaseerattu lavan eteen hyvälle paikalle "pahamaineiseen pöytään no 13", jossa istui ruokabloggareita ja -toimittajia. Valaistus oli ruokakuvauksen kannalta haastava sininen. Kaikista värikuvista tuli sinistä mössöä, joten kuvasin loppuillan mustavalkoisia "taidekuvia".


Jotkut harkitsevammat valikoivat jälkiruokapöydän antimista, minä sen sijaan ilmoitin reippaasti kokeille "Minä maistan kaikkea!". Ja tein ihan oikein, huikea makujen sinfonia!
 
 
*kutsu blogin kautta




Last week I attended international Electrolux Design Lab finals in Helsinki. During Taste Experience dinner  the finalists introduced their projects to the design professional jury.

Young designers from around the world were invited to submit new ideas for Electrolux products based on theme Healthy Happy Kids.

The winner of the competition was Jordan Lee Martin with his Bloom concept, a concept that bridges the gap between digital and practical education by encouraging good kitchen habits in a fun way. He receives €10,000 and a six-month paid internship at an Electrolux global design centre.
 
A great start for the young designer's career.


Gala dinner was prepared by The Culinary Team of Finland, Finland’s official team, representing Finland in international culinary competitions. Lightning was very blue, so all color photos were just blue. I ended up taking b/w photos to somehow document the evening.

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Maut olivat ihania, mutta ei mustavalkokuva (tai se sininen valo) tuo annoksia ihan kauneimmillaan esiin.

      Poista
  2. Itseasiassa nämä mustavalkoiset kuvat ovat kivaa vaihtelua.
    Onpa hienon näköinen gaala ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi joskus kuvata mustavalkokuvia muutenkin. Onhan niissä sellasita menneen maailman tunnelmaa.

      Poista
  3. Sääli etteivät kuvausolosuhteet sallineet värillisiä kuvia. Nuo herkut olisi ollut mukana nähdä myös väreissä... Uskon, että nämä maut veivät kielen mennessään... slurps!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo oli vähän hassu upeita annoksia ajatellen, mutta maut olivat kyllä kohdillaan vaikka aina ei sinisessä valossa pystynytkään päättelemään mitä oli suuhun laittamassa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.