Poseeraamisen vaikeus | Hard to pose









Lähdimme viikonloppuna Siipan kanssa kävelylle ja tarkoitus oli samalla ottaa minusta pari kuvaa.

 Marraskuun ensimmäinen toikin jo aika syksyisen kelin, vaikka kovin kylmä ei vielä olekaan. Vetäisin kevytuntuvatakin ja kashmirkaulahuivin päälle ja jalkaan uudet Helly Hansenin saappaat*.Viime talven pärjäsin kahta kylmintä viikkoa lukuun ottamatta kevytuntsikalla, enkä sen kylmempää talvea toivo tänäkään vuonna. Näillä saappailla pärjään kyllä talven läpi, niissä on lämmin vuori kylmemmillekin pakkasille ja pitävä pohja erityisesti inhoamilleni liukkaille keleille.

Kohta kolmisenkymmentä vuotta sitten liukastuin pahasti; polvi leikattiin ja vietin kaksi kuukautta nilkasta nivuseen ulottuvassa kipsissä. Polvi saatiin kuntoon mutta muistoksi jäi turvonnut polvi ja 20 cm pitkä leikkausarpi. Onnettomuuden jälkeen olenkin ollut tarkka jalkineiden pitävyydestä talvikeleillä.

Päädyn itse aika harvoin kuviin, yleensä kukaan muu ei kanna kameraa mukanaan kun kaikki tietävät minulla kuitenkin olevan kamera aina mukana. Muistakin tykkään ottaa "salakuvia", tilannekuvia joissa kuvattavat ovat rentoja, kun eivät tiedä olevansa kuvauskohteena. Kuvien perusteella mieheni voisi luulla olevan sinkku, hänestä on paljon enemmän kuvia kuin minusta.

Sitten kun joku muu ottaa kuvia minusta, olen aina jotenkin vaivaantunut ja ilmeeni ovat outoja, jännittyneitä "poseerausilmeitä". Yksi lempikuvista itsestäni on kuva, jossa istun eräällä matkalla veneen pohjalla, hiukset sotkussa, ilman meikkiä ja huolettomasti nauraen. Kuva olikin otettu niin, etten tajunnut olevani kuvattavana. Blogissa olevat kuvat ovat lähinnä itse ottamiani kuvia peilin kautta tai itselaukaisimella. 

Nyt otettiin nelisenkymmentä kuvaa lähimetsässä. Jonkun ihan mukiinmenevän kelpuutinkin niistä, sellaisia, joissa ilmeet tai asennot eivät olleet liian outoja. Näistäkin mieleisin on tuo viimeinen, jossa näytän puuhailevan omiani, enkä katso suoraan kameraan. Vähän vakavalta kyllä näytän.


Osaatteko te olla rentona kuvissa?

*saappaat saatu blogin kautta

On first of  Novemberthere was more autumn in the air than in sunny October. I am hoping for mild winter, so I can go trough he winter in my light weight down coats. At least I now have warm winter boots with sturdy soles. I fell badly nearly thirty years ago, had my knee operated and had a long cast for two months. After that I have been very careful on slippery weathers and good sole is always one of the key factors when I choose winter boots.

On weekend I wanted Husband to take some photos of me. I rarely end in photos as I am the one photographing. And if someone photographs me, I have weird expressions on my face... This time Husband took about forty photos of me, in about handful I looked quite ok.

Do you like to be photographed?

*boots received trough blog

32 kommenttia :

  1. No enpä osaa olla. Eikä asiaa auta yhtään se, että valokuvaa on aina hieman ärsyyntynyt saamasta tehtävästään :) Mutta ehkä liian kriittisesti joskus tarkastelee omia kuviaan. Ihanat kengät ja muutenkin kivat ja kauniit kuvat sinusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni kyllä suhtautuu kärsivällisesti kuvaamiseen. Sen verran harvoin hän joutuu olemaan "muotibloggaajan poikaystävä", jolla nimellä kutsun häntä jos pyydän ottamaan kuvan.

      Poista
  2. Kyllä kuvattavana on aina hirmu vaikea olla. Muutama vuosi sitten kävin voimauttava valokuvauskurssin. Kurssin myötä olen lempeämmin osannut suhtautua omiin kuviin, enkä katso niitä aina niin kriittisesti :)

    VastaaPoista
  3. Samoja ajatuksia täälläkin. Viimeksi eilen sain palautetta teini-ikäiseltä tyttäreltäni "ihme ilmeistäni"ollessani seuraamassa hänen balettituntiaan. Omasta mielestäni seurasin vain keskittyneesti ja ihastellen opettajaa ja tyttöjä. Huoh. Näin 40+-iässä kasvojeni alakolmannes roikkuu. Sille ei voi mitään, että ikä tuo ilmeeseen tiettyä valahtamista. Minustakin salakuvat ovat usein parhaita, kun onnitsee vangitsemaan spontaanin ilmeen sopivalla hetkellä. Minusta sinun kuvistasi säteilee tasapainoisuus ja aikuisen ihmisen varmuus itsestään. Sellaisissa kuvissa on luonnetta 100& enemmän kuin kauneusihanteiden mukaisissa "täydellisissä" kuvissa, joissa hymyt ja ilmeet ovat ehkä kohdallaan, mutta sisin kumisee epävarmuuttaan, ehkä tyhjyyttäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisiä kuvia ei minusta varmaan olekaan, mutta toisaalta mielestäni parhaat kuva itsestäni ovatkin juuri sellaisia, joissa olen hyvinkin epätäydellinen.

      Poista
  4. No en todellakaan osaa olla rentona, sama homma kun sinulla. Vaikka kuvaajana on oma mies niin silti tuntuu, että olen yhtä jäykkä kun rautakanki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä me jaetaan toisillemme poseerausvinkkejä ensi viikolla.

      Poista
  5. Kiva asu ja nuo kengät, tuo toppiksen väri pukee sinua!

    Saman ongelman kanssa painitaan myös täällä, olen vähän huono olemaan kameran toisella puolen! Vaaditaan todella hyvä kuvaaja. joka osaa oikeasti kulmasta ja ohjaten kuvata....niitä ei ole montaa eteen tullut. Ja on itse opiskeltu netistä kaiken maailman vinkit, näin rentoudut, pidät kieltä hampaiden välissä yms. käsi pois keskivartalon läheltä, mutta aina niistä tulee kuvista tulee sellaisia, ettei viitsisi julkaista...
    Samaa mieltä että parhaimmat otokset tulevat juuri silloin kun ei tiedä olevansa kuvattavana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppiksen ostin Hulluilta päiviltä. Säät ovat olleet sen verran lämpimiä, että en montaa kertaa ole vielä takkia käyttänyt. Siitä taitaa kuitenkin tulle ihan lemppari ikuisen mustan vaihtoehdoksi.

      Poista
  6. Tein nuorena naisena mallin hommia, ja poseeraaminen oli kyllä ihan luontevaa. Ja kyllä se taitaa olla edelleen, paitsi jos mieheni kuvaa… Se on kyllä sellainen show tuolloin!!! Hän vain räpsii, eikä kohdista yhtään, räpsimisen lomassa hän nostelee katsettaan kameran yli ja virnuilee. Tuolloin siis joko hekotan kuvissa, tai sitten minulla on vihainen ilme, kun samalla "karjun" LOPETA, NYT RIITTÄÄ, VOITKO KESKITTYÄ!!

    Ihana takki muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on kyllä kuvan ammattialinen, mutta en silti osaa olla oikein luonteva. Osa kuvista meni hylkyyn kun hän alkoi juosta kameran kanssa ja naurattaa minua.

      Poista
  7. Juu en :) Minusta tulee aina ihan kauheita pönötyskuvia - vaikka itse otan peilinkin kautta, niin kuvia ei kertakaikkiaan voi julkaista :)
    Nämä kuvasi ovat tosi hyviä - ja asusi on ihana! Rento mutta tyylikäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeiden lisäksi tulee vielä outoja pönötysasentojakin. Osaisinpa rentoutua kameran edessä.

      Poista
  8. Mä olen aina ollut linssilude, joten poseeraaminen on mulle helppoa (tiedä sitten onko kuvat eri mieltä) mut ehkä harjoittelu tekee tässäkin mestarin? Sitäpaitsi, kauniita kuvia ja kaunis nainen! Kivaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se, harjoittelemalla tässäkin varmasti kehittyy.

      Poista
  9. Näytätpä hyvältä! Ja kuten tuolla anonyymi kommentoi edellä, niin minuakin teinari hiillosti siitä miksi näytin niin viralliselta ja topakalta uintikisoissa (olin pääajanottaja ja piti varmistaa, että kaikki 16 ajanottajaa saivat kellonsa käyntiin...)

    Olen onneton kameran edessä. En tykkää ollenkaan. Mutta sinä näytät tosiaankin oikein hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ties millaisia ilmeitä minulla onkaan ihan ilman kameraakin!

      Poista
  10. Hyviä kuvia, hienot vaatteet ja myös kuvien maisemat :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia sinusta ja ihana syystunnelma! Poseeraaminen on ihan kamalaa minusta, jäykistyn saman tien kun tiedän olevan kuvattavana. Kai siihenkin tottuisi jos harjoittelisi ja sopiva kuvaaja tekee paljon :) Oli tosi mukava tavata lauantaina! Toivottavasti törmätään taas!

    VastaaPoista
  12. Voi miten tunnenkaan samastumisen tunteita tämän postauksesi kanssa. Olen koko perhehistoriamme ajan ollut ainoa, joka on valokuvannut, ja syystä meillä on vain satunnaisia otoksia minusta (ja hmmm... kuvista valtaosa on, kun lapset olivat vauva(!)vaiheessa = äiti ja vauva siis). Nyt kun pitäisi ylipäätään tämän somemaailman vuoksi olla edes hiukan useammin kuvissa kuin kerran viiteen vuoteen, tuntuu se ihan kertakaikkisen ylivoimaiselle ja epäluontevalle. Olen jumittunut kameran taakse, en sen eteen.

    Onkohan tähän olemassa jotain kurssitusta ;)...? Vai kokoonnuttaisiinko me poseerausvajeesta kärsivät joskus vertaisiltaan ;)..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... oliskohan sellainen veraisilta aika piankin tiedossa...

      Poista
  13. Mullakin on ollut varsinainen kamerakammo joskus mutta mitä enemmän siellä kameran edessä viettää aikaa, sen helpompaa se on. Pitää yrittää kuvaustilanteessa ajatella jotain muuta niin tulee luonnolisemmat ilmeet eikä näytä niin pökkelöltä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla tuota muiden asioiden ajattelua seuraavalla kerralla.

      Poista
  14. HETI ei aukene, miksi edes noita " minä edestä ja takaa"-kuvia tulisi edes ottaa, saati julkaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun vähän pidempään mietit - minun blogini, minun kuvani. Teen niin kuin tykkäään. Hämmästyttävästi kuitenkin aina palaat tänne blogia selaamaan ja vaivaudut vielä kommentoimaankin...

      Poista
  15. Sulle olisi haaste blogissani!
    http://fabfortysomething.blogspot.fi/2015/11/pohdintoja-haasteeseen

    VastaaPoista
  16. Hyviä kuvia :) ja luonnollisia. Kiva toi kevytuntuvatakki ja väri sopii sulle - unohdin sanoa lauantaina kun nähtiin. Ehkä tänä talvena pärjää myös kevyemmillä talvitakeilla...toivotaan ainakin :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.