Lähdimme viikonloppuna Siipan kanssa kävelylle ja tarkoitus oli samalla ottaa minusta pari kuvaa.
Marraskuun ensimmäinen toikin jo aika syksyisen kelin, vaikka kovin kylmä ei vielä olekaan. Vetäisin kevytuntuvatakin ja kashmirkaulahuivin päälle ja jalkaan uudet Helly Hansenin saappaat*.Viime talven pärjäsin kahta kylmintä viikkoa lukuun ottamatta kevytuntsikalla, enkä sen kylmempää talvea toivo tänäkään vuonna. Näillä saappailla pärjään kyllä talven läpi, niissä on lämmin vuori kylmemmillekin pakkasille ja pitävä pohja erityisesti inhoamilleni liukkaille keleille.
Kohta kolmisenkymmentä vuotta sitten liukastuin pahasti; polvi leikattiin ja vietin kaksi kuukautta nilkasta nivuseen ulottuvassa kipsissä. Polvi saatiin kuntoon mutta muistoksi jäi turvonnut polvi ja 20 cm pitkä leikkausarpi. Onnettomuuden jälkeen olenkin ollut tarkka jalkineiden pitävyydestä talvikeleillä.
Päädyn itse aika harvoin kuviin, yleensä kukaan muu ei kanna kameraa mukanaan kun kaikki tietävät minulla kuitenkin olevan kamera aina mukana. Muistakin tykkään ottaa "salakuvia", tilannekuvia joissa kuvattavat ovat rentoja, kun eivät tiedä olevansa kuvauskohteena. Kuvien perusteella mieheni voisi luulla olevan sinkku, hänestä on paljon enemmän kuvia kuin minusta.
Sitten kun joku muu ottaa kuvia minusta, olen aina jotenkin vaivaantunut ja ilmeeni ovat outoja, jännittyneitä "poseerausilmeitä". Yksi lempikuvista itsestäni on kuva, jossa istun eräällä matkalla veneen pohjalla, hiukset sotkussa, ilman meikkiä ja huolettomasti nauraen. Kuva olikin otettu niin, etten tajunnut olevani kuvattavana. Blogissa olevat kuvat ovat lähinnä itse ottamiani kuvia peilin kautta tai itselaukaisimella.
Sitten kun joku muu ottaa kuvia minusta, olen aina jotenkin vaivaantunut ja ilmeeni ovat outoja, jännittyneitä "poseerausilmeitä". Yksi lempikuvista itsestäni on kuva, jossa istun eräällä matkalla veneen pohjalla, hiukset sotkussa, ilman meikkiä ja huolettomasti nauraen. Kuva olikin otettu niin, etten tajunnut olevani kuvattavana. Blogissa olevat kuvat ovat lähinnä itse ottamiani kuvia peilin kautta tai itselaukaisimella.
Nyt otettiin nelisenkymmentä kuvaa lähimetsässä. Jonkun ihan mukiinmenevän kelpuutinkin niistä, sellaisia, joissa ilmeet tai asennot eivät olleet liian outoja. Näistäkin mieleisin on tuo viimeinen, jossa näytän puuhailevan omiani, enkä katso suoraan kameraan. Vähän vakavalta kyllä näytän.
Osaatteko te olla rentona kuvissa?
*saappaat saatu blogin kautta
On first of Novemberthere was more autumn in the air than in sunny October. I am hoping for mild winter, so I can go trough he winter in my light weight down coats. At least I now have warm winter boots with sturdy soles. I fell badly nearly thirty years ago, had my knee operated and had a long cast for two months. After that I have been very careful on slippery weathers and good sole is always one of the key factors when I choose winter boots.
On weekend I wanted Husband to take some photos of me. I rarely end in photos as I am the one photographing. And if someone photographs me, I have weird expressions on my face... This time Husband took about forty photos of me, in about handful I looked quite ok.
Do you like to be photographed?
*boots received trough blog
On weekend I wanted Husband to take some photos of me. I rarely end in photos as I am the one photographing. And if someone photographs me, I have weird expressions on my face... This time Husband took about forty photos of me, in about handful I looked quite ok.
Do you like to be photographed?
*boots received trough blog
No enpä osaa olla. Eikä asiaa auta yhtään se, että valokuvaa on aina hieman ärsyyntynyt saamasta tehtävästään :) Mutta ehkä liian kriittisesti joskus tarkastelee omia kuviaan. Ihanat kengät ja muutenkin kivat ja kauniit kuvat sinusta <3
VastaaPoistaMieheni kyllä suhtautuu kärsivällisesti kuvaamiseen. Sen verran harvoin hän joutuu olemaan "muotibloggaajan poikaystävä", jolla nimellä kutsun häntä jos pyydän ottamaan kuvan.
PoistaKyllä kuvattavana on aina hirmu vaikea olla. Muutama vuosi sitten kävin voimauttava valokuvauskurssin. Kurssin myötä olen lempeämmin osannut suhtautua omiin kuviin, enkä katso niitä aina niin kriittisesti :)
VastaaPoistaTuossa voisi ehkä olla ideaa minullekin.
PoistaSamoja ajatuksia täälläkin. Viimeksi eilen sain palautetta teini-ikäiseltä tyttäreltäni "ihme ilmeistäni"ollessani seuraamassa hänen balettituntiaan. Omasta mielestäni seurasin vain keskittyneesti ja ihastellen opettajaa ja tyttöjä. Huoh. Näin 40+-iässä kasvojeni alakolmannes roikkuu. Sille ei voi mitään, että ikä tuo ilmeeseen tiettyä valahtamista. Minustakin salakuvat ovat usein parhaita, kun onnitsee vangitsemaan spontaanin ilmeen sopivalla hetkellä. Minusta sinun kuvistasi säteilee tasapainoisuus ja aikuisen ihmisen varmuus itsestään. Sellaisissa kuvissa on luonnetta 100& enemmän kuin kauneusihanteiden mukaisissa "täydellisissä" kuvissa, joissa hymyt ja ilmeet ovat ehkä kohdallaan, mutta sisin kumisee epävarmuuttaan, ehkä tyhjyyttäänkin.
VastaaPoistaTäydellisiä kuvia ei minusta varmaan olekaan, mutta toisaalta mielestäni parhaat kuva itsestäni ovatkin juuri sellaisia, joissa olen hyvinkin epätäydellinen.
PoistaNo en todellakaan osaa olla rentona, sama homma kun sinulla. Vaikka kuvaajana on oma mies niin silti tuntuu, että olen yhtä jäykkä kun rautakanki :D
VastaaPoistaEhkä me jaetaan toisillemme poseerausvinkkejä ensi viikolla.
PoistaKiva asu ja nuo kengät, tuo toppiksen väri pukee sinua!
VastaaPoistaSaman ongelman kanssa painitaan myös täällä, olen vähän huono olemaan kameran toisella puolen! Vaaditaan todella hyvä kuvaaja. joka osaa oikeasti kulmasta ja ohjaten kuvata....niitä ei ole montaa eteen tullut. Ja on itse opiskeltu netistä kaiken maailman vinkit, näin rentoudut, pidät kieltä hampaiden välissä yms. käsi pois keskivartalon läheltä, mutta aina niistä tulee kuvista tulee sellaisia, ettei viitsisi julkaista...
Samaa mieltä että parhaimmat otokset tulevat juuri silloin kun ei tiedä olevansa kuvattavana!
Toppiksen ostin Hulluilta päiviltä. Säät ovat olleet sen verran lämpimiä, että en montaa kertaa ole vielä takkia käyttänyt. Siitä taitaa kuitenkin tulle ihan lemppari ikuisen mustan vaihtoehdoksi.
PoistaTein nuorena naisena mallin hommia, ja poseeraaminen oli kyllä ihan luontevaa. Ja kyllä se taitaa olla edelleen, paitsi jos mieheni kuvaa… Se on kyllä sellainen show tuolloin!!! Hän vain räpsii, eikä kohdista yhtään, räpsimisen lomassa hän nostelee katsettaan kameran yli ja virnuilee. Tuolloin siis joko hekotan kuvissa, tai sitten minulla on vihainen ilme, kun samalla "karjun" LOPETA, NYT RIITTÄÄ, VOITKO KESKITTYÄ!!
VastaaPoistaIhana takki muuten!
Mieheni on kyllä kuvan ammattialinen, mutta en silti osaa olla oikein luonteva. Osa kuvista meni hylkyyn kun hän alkoi juosta kameran kanssa ja naurattaa minua.
PoistaJuu en :) Minusta tulee aina ihan kauheita pönötyskuvia - vaikka itse otan peilinkin kautta, niin kuvia ei kertakaikkiaan voi julkaista :)
VastaaPoistaNämä kuvasi ovat tosi hyviä - ja asusi on ihana! Rento mutta tyylikäs! :)
Ilmeiden lisäksi tulee vielä outoja pönötysasentojakin. Osaisinpa rentoutua kameran edessä.
PoistaMä olen aina ollut linssilude, joten poseeraaminen on mulle helppoa (tiedä sitten onko kuvat eri mieltä) mut ehkä harjoittelu tekee tässäkin mestarin? Sitäpaitsi, kauniita kuvia ja kaunis nainen! Kivaa päivää :)
VastaaPoistaNo näinhän se, harjoittelemalla tässäkin varmasti kehittyy.
PoistaNäytätpä hyvältä! Ja kuten tuolla anonyymi kommentoi edellä, niin minuakin teinari hiillosti siitä miksi näytin niin viralliselta ja topakalta uintikisoissa (olin pääajanottaja ja piti varmistaa, että kaikki 16 ajanottajaa saivat kellonsa käyntiin...)
VastaaPoistaOlen onneton kameran edessä. En tykkää ollenkaan. Mutta sinä näytät tosiaankin oikein hyvältä!
Ties millaisia ilmeitä minulla onkaan ihan ilman kameraakin!
PoistaHyviä kuvia, hienot vaatteet ja myös kuvien maisemat :)
VastaaPoistaMaisemat ovat ihan lähimetsästä Helsingissä.
PoistaKauniita kuvia sinusta ja ihana syystunnelma! Poseeraaminen on ihan kamalaa minusta, jäykistyn saman tien kun tiedän olevan kuvattavana. Kai siihenkin tottuisi jos harjoittelisi ja sopiva kuvaaja tekee paljon :) Oli tosi mukava tavata lauantaina! Toivottavasti törmätään taas!
VastaaPoistaOli kiva tavata. Vielä kerran onnea palkinnosta!
PoistaVoi miten tunnenkaan samastumisen tunteita tämän postauksesi kanssa. Olen koko perhehistoriamme ajan ollut ainoa, joka on valokuvannut, ja syystä meillä on vain satunnaisia otoksia minusta (ja hmmm... kuvista valtaosa on, kun lapset olivat vauva(!)vaiheessa = äiti ja vauva siis). Nyt kun pitäisi ylipäätään tämän somemaailman vuoksi olla edes hiukan useammin kuvissa kuin kerran viiteen vuoteen, tuntuu se ihan kertakaikkisen ylivoimaiselle ja epäluontevalle. Olen jumittunut kameran taakse, en sen eteen.
VastaaPoistaOnkohan tähän olemassa jotain kurssitusta ;)...? Vai kokoonnuttaisiinko me poseerausvajeesta kärsivät joskus vertaisiltaan ;)..?
Hmmm... oliskohan sellainen veraisilta aika piankin tiedossa...
PoistaMullakin on ollut varsinainen kamerakammo joskus mutta mitä enemmän siellä kameran edessä viettää aikaa, sen helpompaa se on. Pitää yrittää kuvaustilanteessa ajatella jotain muuta niin tulee luonnolisemmat ilmeet eikä näytä niin pökkelöltä :-D
VastaaPoistaTäytyy kokeilla tuota muiden asioiden ajattelua seuraavalla kerralla.
PoistaHETI ei aukene, miksi edes noita " minä edestä ja takaa"-kuvia tulisi edes ottaa, saati julkaista
VastaaPoistaNo kun vähän pidempään mietit - minun blogini, minun kuvani. Teen niin kuin tykkäään. Hämmästyttävästi kuitenkin aina palaat tänne blogia selaamaan ja vaivaudut vielä kommentoimaankin...
PoistaSulle olisi haaste blogissani!
VastaaPoistahttp://fabfortysomething.blogspot.fi/2015/11/pohdintoja-haasteeseen
Kiitos Marjukka, käyn kurkkaamassa.
PoistaHyviä kuvia :) ja luonnollisia. Kiva toi kevytuntuvatakki ja väri sopii sulle - unohdin sanoa lauantaina kun nähtiin. Ehkä tänä talvena pärjää myös kevyemmillä talvitakeilla...toivotaan ainakin :D
VastaaPoistaToivotaan niin, en ole kylmän ystävä!
Poista