Ravintolapäivän tunnelmia | Restaurant day moments










 



 
 
Kälyset namuset -pop up-kahvilamme kälyni Mariian kanssa meni oikein mukavasti. Alku oli aika rauhallinen, mutta iltapäivällä oli välillä jopa pientä ruuhkaa. Puistoissa värjöttelyn sijaan pikku "kahvilassamme" oli herkullisten tarjoiluiden lisäksi mukavan kuivaa ja lämmintä.
 
 
Tarjolla oli suppilovahveropiirakkaa, jauhotonta suklaakakkua, taateli-raakasuklaapommeja ja vanhan ajan vadelmakakkua. Juomana mehua, teetä sekä lattea ja espressoa. Miltei kaikki meni ja asiakkaat (niin ihmiset kuin koiratkin) olivat mukavia. Nimi oli vedonnut useampaankin ja ollut muidenkin mielestä vitsikäs kuin vain meistä. Vadelmakakun kuvat Facebookissa olivat myös kiinnittäneet huomiota. Vetonaulana olivat myös ilmaiset keittokirjat. Karsin keittokirjahyllystä noin 50 kirjaa ja Mariia oli koonnut myös omia vanhoja keittokirjojaan. Kaikelle ei vain ole tilaa tai käyttöä enää. Kirjat tekivätkin hyvin kauppansa.
 
Päivä oli kiva, suunnittelimme jo osallistuvamme uudestaan toukokuussa.
 

 
Our Restaurant day was fun & succesful, I and Mariia planned to attend again in May.
 


10 kommenttia :

  1. Kiitos ihanista tarjoiluista eilen :) Nyt harmittaa etten ottanut Minnietä mukaan eilen kun teillä olisi ollut ihan koirapetikin siellä karvakavereille. Ensi kerralla sitten. Selaisin illalla piirakkakirjaa ja löysin mielenkiintoisen reseptin (niistä ryppysormista huolimatta) :D

    VastaaPoista
  2. Voi mitä tarjottavia, nam! Ihana hauvakin ollu kahvilassa piristämässä.

    VastaaPoista
  3. Voi noita herkkuja - ja onneksi olitte liian kaukana, jotta olisin päässyt mukaan; ekopaastoni takia en olisi pystynyt mitään noista maistamaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä olisi saanut ihan teetä ja kahviakin vain...

      Poista
  4. Voi kuinka ihanan näköistä! Varmasti hyvä päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päivä. Ei kummoisillekaan tuntipalkoille päässyt, mutta sehän ei ollutkaan päätarkoitus

      Poista
  5. Ihanan näköisiä tarjottavia; mitenkähän sitä saisi itsensä liikkeelle täältä Espoosta asti toukokuula ;o)) Sinulla on kiva blogi ja todella kauniita ja hyvin otettuja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Nam näyttää herkulliselta ja vielä Lumomaisen kauniilta. Kunpa asuisin stadissa, että olisin vaan voinut tulla poikkeamaan. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.