Juuston parhaat kaverit; rosmariinikeksit ja viikunahillo | Rosemary bisquits and fig compote for cheese
















Menimme viime viikonloppuna ystävämme luo maistelemaan juustoja ja viiniä. Tein illan suussa juuri ennen lähtöä tuliaisiksi rosmariinikeksejä ja viikunahilloa. Hillopurkki oli vielä lämmin ojentaessani sen isännällemme. Parhaimmillaan hillo on kun maut ovat tasaantuneet, mutta hyvää se oli näinkin.

Kuvan laatu ei ole ihan paras, mutta valoa oli vielä sen verran, että korkeilla ISO-arvoilla pysyin kuvaamaan puoli seitsemän aikaan illalla ilman lisävaloa ikkunalaudalla. Niin se päivä vaan pitenee. Salamaa en edes omista, mieluummin olen kuvaamatta kuin otan salamalla valaistuja kuvia, kuvausvalon käyttäminenkin on mielestäni vähän ärsyttävää, kuvasta ei koskaan tule oikein täysin minua miellyttävää. Ensi viikonloppuna siirrytään kesäaikaan ja päivä pitenee muutenkin harppauksittain. Silloin pääsee myöhempäänkin kuvaamaan luonnonvalossa.


Rosmariinikeksien ohjeen nappasin Omenaminttu-blogista, hillon keittelin muistini mukaan.

Rosmariinikeksit

100 g voita
1 ½ dl ruisjauhoja

1 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

3/4 tl suolaa

2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

2–3 rkl kylmää vettä

(pinnalle suolahiutaleita)



Kuutioi kylmä voi kulhoon.

Lisää jauhot, leivinjauhe, suola ja rosmariini. Sekoita taikina murumaiseksi.

Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Sekoita mahdollisimman vähän.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Ripottele pintaan jauhoja ja kauli ohueksi levyksi.

Painele muotilla taikinasta ympyröitä tai muita kuvioita. Siirrä pellille leivinpaperin päälle, pistele ja ripottele halutessasi pinnalle suolahiutaleita. Paista uunin keski- tai ylätasossa noin 10 minuuttia.



Viikunahilloke

200 g kuivattuja pehmeitä viikunoita
4 dl vettä
2 tähtianista
5 rl hillosokeria

Poista viikunoista kova kärki. Silppua viikunat esim.  ja pane kattilaan yhdessä veden ja tähtianisten kanssa. Anna kiehua tasaisesti poreillen ja kannella peitettynä 15 minuuttia. Soseuta hilloke.

Sekoita hillosokeri joukkoon. Jatka keittämistä ilman kantta ja sekoitellen 10 minuuttia.

Jäähdytä vartti, poista mauste, purkita hilloke puhtaaseen kuumennettuun purkkiini ja siirrä purkit jääkaappiin.



Last weekend we were invited ex tempore for cheese and wine at a friend's new home. I quickly baked rosemary bisquits and cooked fig compote to be served with the cheese.


Rosemary bisquits


100 g butter

1 ½ dl rye flour

1 ½ dl flour

1 teaspoon baking powder

3/4 tsp salt

2 teaspoons finely chopped fresh rosemary

2-3 tbsp cold water

(Salt flakes)







Dice the cold butter in a bowl.


Add  flour, baking powder, salt and rosemary. Mix the dough into crumbs.


Add cold water and mix into a dough. Stir as little as possible.


Heat the oven to 200 degrees.


Pour the mixture into a floured surface. Sprinkle the surface with flour and roll out into a thin sheet.


Press mold the dough into circles. Move to baking paper covered baking sheet on , poke the surface (and sprinkle with salt flakes). Bake in the middle or upper level for about 10 minutes.






Fig compote

200 g dried soft figs

4 cups of water

2 star anises

5 tablespoons jam sugar


Remove the the hard tips of figs. Chop the figs and place the saucepan along with the water and star anises. Let boil for under a lid for 15 minutes. Puree the compote.


Mix in the jam sugar. Continue to cook, uncovered, and stirring regularly for 10 minutes.

Let the compote cool, remove the star anises, por compote in clean jars and store in  refrigerator.




18 kommenttia :

  1. Ihanan näköisiä ja kuuloisia! Viikuna ja rosmariini on kyllä killeri kombo. Kyllä näiden kanssa varmasti juustot maistuisi :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikunahillo maistui hillopurkin saajan mielestä etenkin sinihomejuuston kanssa

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja ♡
    Ihanaa viikonloppua Lumo!

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja. Nyt tiedän mitä vien mukaan pääsiäisenä kun lähdemme sukuloimaan. Kiitos <3

    Olen aina ostanut viikunahillon valmiina, mutta nyt kyllä teen itse.

    Ihanaa ja maukasta viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikunahillon keittäminen on niin helppoa, että se kannattaa tehdä itse. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Viikunahillo on ihanaa, mutta myönnän olevani rosmariinin kanssa vähän vaikea. Yleensä korvaan sen timjamilla (varsinkin kesäaikaan, kun timjamin saa leikattua omalta pihalta puskasta tarpeen mukaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan oikeastaan kaikkia yrttejä, paitsi tilliä. Kekeseihin voi helposti vaihtaa rosmariinin tilalle omaa lempiyrttiään.

      Poista
  5. Parhaita tuliaisia on itsetehdyt herkut! Joskus ystävältä saanut erilaisia suolaisia ja makeita keksejä joululahjaksikin ja kas kummaa miten ne lahjat jääneet juuri erityisesti mieleen. :)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vien usein jotain itsetehtyä herkkua, saajasta ja illan ohjelmasta riippuen päätän mitä teen.

      Poista
  6. Viikunahillo ja brie - nams! Kiva tietää, että rosmariinin voi korvata jollain muulla lempiyrtillään. Tillistä pidän - niin ne maut menevät ristiin :)

    Aurinkoista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että näihin käy hyvin joku muukin yrtti; timjami, oregano tms.

      Poista
    2. Viikunahillo on niin herkullista. Nam. Kiva kun tulit juhlimme.

      Poista
    3. Kiitos kun kutsuitte. Oli niin kivaa ja herkullista ja ihana kirja!

      Poista
  7. No, ehkä olen sanonut tämän jo tsiljoona kertaa blogissasi, mutta en nytkään, taas, kestä. Ihan liian ihania kuvia <3 <3!

    VastaaPoista
  8. Sama juttu, en minäkään kestä, täydellinen maku ja silmä ja maailman ihanimmat kuvat. <3 Kivaa oli nähdä ja aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä. Harmi, että piti lähteä hieman kesken, mutta piti lähteä tekemään tuliaisia sen illan tupareihin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.