Kepeästi kesäaikaan | Light days



 















Torstaina kestitsimme kotona minun sukulaisiani, pyhät olemme viettäneet appivanhempieni luona syöden, ulkoillen ja leväten. Ruokakuviakin on ollut kiva ottaa päivänvalossa ja eri astioilta kuin kotona.


Ruokalistalla täälläkin on ollut lammasta, mutta myös kalapullia. Lasiin olemme kaataneet maistiaisia testiin saamistani Saimaan juomatehtaan oluista. Vaikken varsinainen olutasiantuntija olekaan, maistui lasillinen Saimaa Pilsiä* oivasti kalapullien kanssa. Makutuomareina kanssani toimivat appeni ja Siippa kehuivat oluita oivallisiksi.
 
Kevät etenee, ensimmäiset leskenlehdet ja krookuksetkin kukkivat jo. Keväästä nauttivat myös eläimet. Eilen aamuvarhain appeni tuli huikkaaman että aivan talon vieressä peura oli syömässä lintulaudalta. Harmittavasti Tarmo äkkäsi sen ja karkotti ärhäkällä haukullaan. Hän ei tontilleen villieläimiä kaipaa! Muutaman pikaisen kuvan ehdin ottaa ennen kun peura sulautui metsän siimekseen.



Viikonloppuna siirryttiin myös kesäaikaan. Moni valittaa tunnin siirtymän sekoittavan rytmin, mutta enpä ole kuullut samojen ihmisten valittavan Tukholmaan matkustaessaan olevansa aivan pois rytmistä aikaeron takia. Itse rakastan valoisia iltoja, bloggaajalle ne tuovat aivan uusia ulottuvuuksia, kun myöhempäänkin saa käyttökelpoisia, valoisia kuvia.

Tänään vielä lepäillään ennen lyhkäisempää työviikkoa. Aurinkoista toista pääsiäispäivää!
 
 
Relaxing Easter has  continued at the countryside with good food and outdoor life. Love the daylight saving that started this weekend, light nights give bloggers much more opportunities to take good, well lit photos.
 
 
*saatu testiin blogin kautta



8 kommenttia :

  1. Kyllä on vaan ihanaa kun valoisaa aikaa on vuorokaudessa enemmän.
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin oli niin ihana aamu, aurinko ja pitenevä päivä tuovat kyllä energiaa!

      Poista
  2. Tarmo on terhakka vahtikoira :) pitää peurat ja rosvot poissa nurkista! Ihana orava kuva.

    Leskenlehtiä tiirailen taas tänään josko näkyisin jonkun ojan pientareella... Raaseporista on nähty on sinivuokkoja ja runsaasti. Ystävän Facebook seinällä oli kuvia ja ajattelin ensin, että hän on kaivanut viime kevään kuvia esille mutta olivat kyllä ihan tuoreita. Onko luonto aikaisemmassa kuin viime keväänä?

    Kesäaikaan siirtyminen ei ole minusta yhtään huono juttu - päinvastoin. Ihanaa kun on valoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pääsemme hiippailemaan sisälle saakka anoppilaan tullessamme, eikä umpiunessa makaava Tarmo huomaa mitään... Ei se aina ole ihan paras vahtikoira.

      Kesäaika on paras aika. Oli ihana olla eilen kahdeksan aikaan iltakävelyllä, vielä oi valoisaa!

      Poista
  3. Voi mitä ihania kuvia. Noi kukaat tuossa pöydällä on niiin ihanan näköiset. NIitä jo instassa ihailin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini toi ihanat kukat kiirastorstaina, otin ne pääsiäiseksi mukaan anoppilaan.

      Poista
  4. Tulipa keväinen fiilis kuvistasi! Pitääpä tarkkailla tänään lenkillä ojanpientareita... Kotona kukkapenkistä kurkistaa jo monenlaista vihreää alkua. Ei haittaa minuakaan kesäaikaan siirtyminen, rakastan valoa ja sitä että päivä kestää pidempään sen voimalla ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon sisään luonto ja kukkapenkit yht'äkkiä röyhähtävät. Se on joka vuosi aina yhtä ihmeellistä; ensin on vain musta maa ja hetkessä se on muuttunut versovaksi.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.