Best bites yllätyspaketti ja tarjouskoodi

Pääsin testaamaan tällä viikolla lanseerattua palvelua, jossa Best Bitesin* asiakkaille toimitetaan kerran kuussa  yllätyspaketti täynnä herkullisia säilyviä elintarvikkeita. Sisällössä painotetaan luomua, Reilua Kauppaa, superfoodeja sekä kotimaisuutta. Paketissa saattaa olla esim. erikoiskahvia/teetä, rouheita, terveellisiä välipaloja, pähkinöitä, herkkuja, jauhoja jne.  Yleensähän kauppaan syöksytään kiireellä ja ostoskoriin tarttuu aina niitä tuttuja, turvallisia tuotteita vaikka uusia, maukkaita tuotteita on olemassa runsaasti.













Kyseessä on maailmalla tuttu mutta Suomessa vielä uusi food subscription box- konsepti. Monelle tutumpia voitavat olla hieman samanlaisella konseptilla toimivat kuukausittain lähetettävät kosmetiikan yllätyslaatikot, mutta Best Bitesin ideana on siis toimittaa yllätysruokatuotelaatikoita.  Yritys esittelee kotiin kuljetettavissa laatikoissa kiinnostavia elintarvikkeita, parhaita paloja niin uutuuksista kuin hyväksi havaituista klassikoista.

Ensimmäisessä laatikossa  suurin osa tuotteista olikin minulle ennalta täysin tuntemattomia; näytepullo Myssyfarmin kylmäpuristettu pehmeän pähkinäinen luomurypsiöljyä, Arctic Warriorsin voikahvit ja geelishotit, Cawston Pressin kupliva omenajuoma, Maya Gold luomukookossiirappi, Nakd Nibblesin hedelmä-pähkinänapostelupalat, Valo 24:n puolukka-pellavansiemenrouhe ja Lazzarettin punainen linssipasta. Arctic superfoodsin eväspatukoita ja Rajamäen viikunabalsamicoa olin maistanut aiemminkin.

Ensimmäisenä pääsivät testiin Nakd Nibblesin hedelmä-pähkinänapostelupalat ja Arctic superfoodsin eväspatukka, jotka söin eilen ja toissapäivänä töissä välipaloina. Kummatkin ovat gluteenittomia, eikä niissä ole lisättyä sokeria. Olen ehtinyt myös maistaa Valo 24:n puolukka-pellavansiemenrouhetta aamupuuron kanssa. Etsin aina uusia makuja tuorepuuroon ja tässä on kiva syksyisen raikas maku.



Kotitalouksille suunnatut paketit maksavat 39,95€/kk, mutta Best Bites tarjoaa lukijoilleni ensimmäisen paketin puoleen hintaan 19,95 € käyttäessäsi kampanjakoodia LUMOBLOG. Etu koskee jatkuvaa tilausta, jonka voi irtisanoa koska vain 1 kk irtisanomisajalla.


*yllätyslaatikko saatu blogia varten testiin


Received for test a new food subscription box from Finnis start up Best Bites.

8 kommenttia :

  1. Monipuolinen paketti. Salted caramel kuulostaa varsin herkulliselta :)
    Ihanaa perjantaita Lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salted caramel oli herkullista ja vei iltapäivän makeannälän hyvin aiheuttamatta kauheaa sokeripiikkiä, jonka jälkeen olisi tullut romahdus

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Näin pähkinäallergisena tästä boxista moni tuote oli valitettavasti ollut minulle sopimaton. Tuo on niin totta mitä kirjoitit, että kiireessä tulee kaupasta napattua mukaan aina ne tutut ja turvalliset tuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos menen väsyneenä kauppaan mulla tulee mieleen vain broileri. Siksi saatan matkalla selata reseptikansiota Pinterestistä idiksiä varten.

      Näistä kiinnostaa tuon linssipastan maku, kauniin väristä on ainakin!

      Poista
  3. Onpa muuten mahtava idea! Tällä tavalla tulisi varmasti kokeiltua uusia tuotteita, eikä nimenomaan niitä tuttuja ja turvallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti vaikka tuo linssipasta olisi jäänyt kokeilematta. Tässä olisi ihan kiva lahjaideakin tilata jollekin ruoasta kiinnostuneelle yksi paketti lahjaksi.

      Poista
  4. OOh tuolla boxissahan oli vaikka mitä kivaa ja itselle uutta. :) Kivaa viikkistä Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylläripajetissa tosiaan oli kaikenlaista minulle uutta ja ideana on myös, että tuotteiden arvo on enemmän kuin laatikon hinta.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.