Elämän pikku sattumuksia | Clouds on my silver lining

Tein alun alkaen 7½ vuotta sitten blogin aloittaessani päätöksen, että tämä on hyvän mielen blogi, jossa käyttäydytään hyvin, ei kritisoida muita haukkumisesta puhumattakaan, tuodaan lähinnä ilonaiheita esiin, ei pahemmin valiteta eikä kitistä. Käsittääkseni aika hyvin olen onnistunutkin tässä. Blogini ei tällä periaatteella ole se kärkkäin ja terävimmin reagoiva, mutta eipä se ole tavoitteenikaan.

Kun kuitenkin elää keskiluokkaisen keski-ikäisen elämää, elämään kuuluu vääjäämättä muutakin kuin kaunista ja kivaa, vaikka niitä varjopuolia ei tänne tule pahemmin kirjattuakaan. Kun valtaosa vastoinkäymisistä on kuitenkin satunnaisia ja pikkuruisia, koetan parhaani mukaan lähestyä niitä positiivisesti -tai ainakin turhia harmittelematta.

Tällä viikolla olen työskennellyt erittäin pitkiä päiviä koettaen ajatella jossain vaiheessa häämöttävää vielä pitämätöntä talvilomaa. Täytyy vain sovitella työnantajan menojen kanssa, etteivät työni ole ihan ilman tekijää viikon ajan ja uutta lomaa ala kaipaamaan heti edelliseltä palattuaan. Olen ollut aika väsynyt, luultavasti juuri noiden työpäivien takia. Tänään ei täysi lepo onnistu, mutta en voi siitäkään tosiaan valittaa; on itse aikataulutettua, mieluisaa ja rentoa parisuhdeaikaa Siipan kanssa brunssin ja leffan merkeissä. Huomisen pyhitän levolle ja kotiasussa haahuilemiselle.


Olen sotkenut itseni samana aamuna kahdesti aamupuurolla. Siitä selvisi pyyhkimällä, ei tarvinnut edes kiireessä vaihtaa vaatteita.

Kaupassa käydessäni unohdan vähän väliä ostaa puolet tarvittavasta, niin tälläkin viikolla. Improvisoimalla kuitenkin pärjää, eikä se lähikauppakaan ole todellakaan kaukana jos jotain akuutisti tarvitaan.

Yksi lempilautasistani hajosi, kun astiakaapista singahti lasi sen päälle -särkyen myöskin. En kuitenkaan edes pahemmin jäänyt harmittelemaan, kyseessä oli kuitenkin 0,20€ lautanen, jonka olin ostanut romanttisten ruokakuvien kuvausrekvisiitaksi kirpparilta - ja jo monta kuvaa sen kanssa ottanutkin. Sellaista sattuu ja tämä oli taas yksi varma merkki konmarittamisen akuutista tarpeesta. Ja pari päivää sitten sain yllättävältä taholta kuulla mahdollisuudesta kuvausrekvisiittaan - kylläkin ihan toisenlaiseen -joten ei tavara taida päästä vähenemään vaikka astiakaapista muutama astia puuttuisikin.

Pari viikkoa sitten onnistuin käräyttämään korvalehteni ruvelle ylikuumenneella kihartimella. Tällä viikolla vanha krooninen korvavaivani, joka uusiutuu silloin tällöin, palasi kivuliaammin kuin aikoihin. Joitain vuosia sitten laukkasin eri yleislääkäreillä, joiden mielestä korvassa ei ollut mitään vikaa, kunnes korva äityi viikonloppumatkalla niin pahaksi, että kotiin palattuani menin lopulta oikealle korvalääkärille. Korvalääkärikin hätkähti korvan roisia ja rupista ulkomuotoa. Hän totesi korvassa olevan sinänsä vaaraton, mutta helposti uusiutuva ihottuma. Ahtaassa korvakäytävässä pienikin turvotus ja ärtynyt iho vain tuntuvat monin kerroin pahemmalta kuin muualla iholla. Saamani salva helpottaa yleensä nopeasti, mutta sitä pitäisi laittaa heti kun alkaa vähän kutitella, eikä odottaa kunnes korva on muurautunut umpeen... Lukkiutunut korva, yöllä herättävä vihlonta ja turvonnut poski ovat taas siis ihan omaa syytäni kun en aloittanut hoitoa ajoissa. Koetan ajatella, että voiteella, lääkärin suosittelemalla Koskenkorvan kaatamisella tipottelemisella korvaan (ihan totta, lääkärin mukaan Kossu kuulemma kuivaa ja desinfioi korvaa ihan samalla tavalla kuin 10 mm pulloissa myytävä märkää korvaa kuivaava korvatippa. Eipä sitä siis turhaan sanota Koskisen korvatipaksi!) ja muutamalla Buranalla tämäkin kuitenkin kohta helpottaa. Ei siis rutista tästäkään.

Kun arkiset vastoinkäymiset ovat näitä ensimmäisen maailman pikku ongelmia, ei oikein kehtaa valittaa. Sain hyvän opetuksen parikymppisenä ollessani Töölön sairaalan plastiikkakirurgisella osastolla. Käsivarteen oli nidottu takaisin (jep, ihan nitojalla...) kämmenen kokoinen pala hevosen irti puremaa ihoa. Mutta kuinka olisin voinut itkeä kohtaloani? Käsi toimi, ei sattunut lainkaan, sain parasta hoitoa ja vertailukohtana samalla osastolla oli pari todella pahasti palanutta poikaa sekä tyttö, jonka vasen jalka oli murskaantunut puoli vuotta aiemmin, heillä kaikilla oli takana ja vielä edessäkin monen monta leikkausta. Oma vamma tuntui aika vähäpätöiseltä ja laittoi asioita oikeisiin mittasuhteisiin.

Kun on terveyttä, toimeentuloa ja rakkautta, asiat ovat hyvin.

Kun yleensä kyselen mitä kivaa teille on tapahtunut viime aikoina, nyt kysäisenkin mitä pikku vastoinkäymisiä olette kohdanneet lähiaikoina ja kuinka suhtauduitte niihin?

Just telling how everything isnt's just marvellous all the time. But I can be really grateful that the downsides of my life are mainly just minor hickups I can pass by not worrying about them. Breaking a plate, spilling food on my sweater, infection in my ear... they are nothing. I have health, I have means to support myself, I have love. I have everything.