Kokkikoulu Espassa kokkailemassa versoista

Olen päässyt kuluneena talvena kokkikouluilemaan pariinkin otteeseen. Muutama viikko sitten sain tilaisuuden olla mukana Mimis versojen ja Kokkikoulu Espan ruokabloggareiden ja -toimittajien kokkailuillassa. Valmistimme noin kolmellekymmenelle hengelle tiimeittäin gourmetillallisen Kokkikoulu Espaa vetävän Suomen kokkimaajoukkueen kapteenin Kristian Vuojärven johdolla.





Kokkikoulu Espa on tyylikkäissä tiloissa aivan Helsingin keskustassa Espalla. Istuimme kolmisenkymmentä henkeä vetävään pitkään pöytään nauttimaan valmistamiamme annoksia.


 Annoksissa käytettiin  Kotipellon puutarhan Mimis-versoja ja kukkia.


 Keittiöissä kävi melkoinen tohina, mutta kokkailun lomassa ehdittiin seurustella ja siemailla hieman juomiakin.  Juotavaa tarjosivat Fiskarsin panimo oluineen ja Arvid Nordqvist viineineen. Maisteltavana oli myös Ägräs distilleryn Ägräs-lonkeroa ja niinikään fiskarsilaista Kuura-siideriä.



Kokkikoulu Espa, itsetehty näkkileipä
Meidät jaettiin sattumanvaraisiin tiimeihin, tiiit valmistivat aina yhden ruokalajin. Meille osui spelttinäkkärin, juustokreemin ja marinoitujen tomaattien valmistus.

Tiimimme oli hieman kapinallinen, toteutimme reseptejä soveltaen. Minä leivoin näkkärin ja lisäsin hieman suolan ja veden määrää. Paistoin 200 asteessa vähintään 12 minuuttia, vaikka reseptissä oli 175 astetta/8 minuuttia. Lopputulos oli aika hyvä, vapaalla kädellä soveltavan kotikokin mieltä lämmitti kun Suomen kokkimaajoukkueen kapteeni kehui kollegoilleen näkkäriä "todella helvetin hyväksi" ja palasi yhä uudestaan napsimaan näkkileipää kulhosta. Näkkäriähän se vain oli, mutta ainakin jotain tällainen huoleton soveltajakokkaaja osaa tehdä hyvin...

Katso resepti postauksen lopusta. Kotona lisäisin näkkäritaikinaan vielä ripauksen fenkolinsimeniä ja kuminaa...









Minttusuolatun Benella-siian ja etikkasienten parina toimi Domaine Marcel Deiss Alsace Blanc Bergheimistä Alcasesta/Alkon tilausvalikoimassa. Vierailimme Bergheimin kylässä viime kesänä Saksan ja Ranskan viinireissullamme.




Lampaan tartarpihviä, pikkelöityä maa-artisokkaa ja keltuaiskreemiä.





Lämmin liharuoka oli Mangalitza-possua thaibasilika-emulsion ja sipuli-rucolapaistoksen kera.




Jälkiruoka; valkosuklaamousse ja mandariinisorbetti, josta tulikin mandariinikastike koristeltiin tietysti Mimis-kukilla.

Olipa hauska ilta ja toinen toistaaan upeampia annoksia!



Tässä vielä lupaamani näkkäriresepti.

Jos kaapissa on pastakone pölyttymässä, tässä on resepti, jossa sitä voi käyttää! Jos pastakonetta ei taloudesta löydy, ei huolta. Taikinan voi myös kaulia.


Spelttinäkkileipä
20 g hiivaa
2 dl vettä
6 dl spelttijauhoja
5 g suolaa

Mittaa aineet kulhoon sekoita voimakkaasti.
Jätä taikina huoneenlämpöön 10 tunniksi.
Mikäli taikina on löysää lisää jauhoja
Kauli taikinasta taikinakoneella ohutta levyä ja stanssaa pyöreiksi kiekoiksi.
Paista uunissa 180 astetta 8 minuuttia

Juustokreemi
0,3 kg kolatun chevreä
½ dl kermaa
0,3 kg creme fraichea
suolaa
Mustapippuria

Lämmitä kerma sulata juusto kermaan.
Vatkaa creme fraiche vaahdoksi. Lisää juustomassa vaahtoon.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä.

Marinoitua tomaattia
0,5 kg tomaattia
2 dl balsamicoa
50 g sokeria
tähtianis
suolaa
Mustapippuria

Mittaa sokeri, anis, balsamico kattilaan ja kiehauta.
Leikkaa tomaatit mieleisiksi paloiksi
Kaada kuuma liemi tomaattien päälle. Anna maustua 2 h.
Siivilöi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Koristeluun

Ketunleipää

Oletko osallistunut koskaan kokkikouluun? Opitko jotain uutta?

10 kommenttia :

  1. Onpa kaunis kattayskin. Näkkärisi on ihan selvästi ollut hitokseen hyvää :)
    Kivaa keskiviikkoa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattaus oli yksinkertainen, mutta tosiaan näyttävä pitkässä pöydässä.

      Poista
  2. Ooooh Tuuli, tuun kyl nyt hulluksi. Voi miksi, voi miksi... no tiedän kyllä miksi en voinut osallistua, harmittaa vaan niin paljon nämä kuvasi nähtyäni. Sä olet ihan huippu kuvaaja!!!! Ja jes, kiinnostuin myös noista näkkäreistä, kiitos reseptistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Ikävä ettet päässyt, mutta tärkeimmät asiat ensin <3 Kyllä niitä kutsuja vielä tulee.

      Poista
  3. On varmasti ollut ihana tilaisuus! Koskaan en ole kokkikoulussa ollut mutta mielelläni joskus kyllä osallistuisin joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tilaisuudet, joissa pääsee itse osallistumaan tekemiseen ovat kyllä kivoja. Ja mikäs oli huippuraaka-aineista kokkaillessa.

      Poista
  4. Voi mitä herkkuja. Sekä suulle että silmälle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raaka-aineet olivat ihan huippuja, niistä oli kiva kokkailla.

      Poista
  5. Espan kokkikoulu oon kiva paikka, pari kertaa päässyt siellä kokkailemaan. Ihania herkkuja olette tehneet ja kiva kun jaoit reseptit täällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espan kokkikoulu on hieno paikka. Olin ihan ekaa kertaa, pari kutsua olen joutunut missaamaan aiemmin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.