Eton mess - helppo kesäjälkiruoka

Mansikkakaudesta on tulossa tänä kesänä aikainen ja lyhyt. Muistetaan nauttia nyt ihanista, makeista mansikoista. Mansikat tuntuvatkin olevan tänä kesänä erityisen makeita. Kooltaan ne ovat aina pieniä, mutta niissä tuntuu maku ja makeus tiivistyneen.

Suosikkimansikkani on Sonata. Sonata on kiinteä ja maistuu makeahkolle, lajike kypsyy keskikesällä. Sonata on kiiltävä ja kirkkaanpunainen, marjojen muoto on säännöllisen kartiomainen. Sonataa haemme aina maalle mennessä tai muuten vain ohi ajessa Veikkolasta, jossa on Sonataa viljelevä mansikkatila. Se tunne, kun saa kesän ensimmäisen kotimaisen mansikan suuhunsa - vertaansa vailla!

Mansikat maistuvat tietysti ihan sellaisenaan, mutta niistä saa kivoja jälkiruokiakin helposti. Eton mess, helppo kesäjälkiruoka valmistuu nopeasti. Marenkia voi toki tehdä itsekin, mutta niitä saa myös hyvin valmiina kaupoista. Juhannukseksi tein yhdelletoista hengelle isoon lasimaljaan saman jälkkärin, mutta jokaiselle voi myös koota valmiin annoksen lasiin tai vaikka kauniiseen teekupiin.




kesäjälkiruoka, helppo_jälkiruoka

helppo_jälkiruoka, kesäjälkiruoka
Eton mess

2 dl kermaa
3 rl maustettua tuorejuustoa (appelsiini tai sitruuna tms.)
12 pientä marenkia
tuokkosellinen mansikoita
kurtturuusun terälehtiä ja tuoretta minttua koristeluun

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto, vatkaa muutama kierros jotta kermavaahto ja tuorejuusto yhdistyvät.

Leikkaa mansikat lohkoiksi, poista kannat.

Nostele juomalasiin tai annoskulhoon vuorotellen mansikkapaloja, tuorejuusto-kermavaahtoseosta ja marenkeja, koristele ruusun terälehdin ja tuoreella mintulla. Halutessasi voit lisätä kermavaahtoon ripauksen sokeria.





4 kommenttia :

  1. Mansikat ovat kyllä parasta kesällä tuoreena!

    VastaaPoista
  2. Mensikat kuuluu kesään ja kyllä niistä saakin vaikka mitä herkkuja tehtyä.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Sonata on muuten omakin suosikki! Tällä viikolla pitäisi käydä itsepoiminnassa, vedän silloin mansikkaöverit, heh ja n. 8-10 kg menee pakastimeen talveksi.

    VastaaPoista
  4. Herkullinen ja helppo jälkkäri! Ollaan jo käyty täällä maalla mansikkatiloilla, mutta menee vielä muutamia päiviä kuulemma ennenkuin satoa alkaa tulla kunnolla. Nyt vielä herkutellaan tuoreilla mansikoilla.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.