Klementiiniposset on helposti etukäteen valmistettava jälkiruoka

Posset on helppo ja kaikílle maistuva jälkkäri.  Olen tehnyt sitä erilaisina versioina useamman kerran perjantaivieraille, koska possetin voi tehdä aamulla ennen töitä muutamassa minuutissa  ja laittaa jääkaappiin hyytymään päivän ajaksi.

Kauniit tee- tai kahvikupit ovat sopivia tarjoiluastioita. Kahvi tulee juotua mukeista, mutta perintökuppeja voi käyttää muuhunkin kuin kahvin tarjoiluun.


Klementiinit ovat nyt sesongissa, klementiinin sijaan reseptiin voi käyttää vaikka veriappelsiineja.



Klementiiniposset (neljälle)

2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1 dl klementiinimehua
1 klementiinin kuori raastettuna

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Keitä keskilämöllä noin 5 minuuttia sekoitellen.

Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon klementiinimehu. Raasta huolellisesti pestyn klementiinin kuori ja lisää seokseen. Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.   

9 kommenttia :

  1. Ihanan helppoja on posset ja niin hyviä, klementiineistä en ole kokeillutkaan, pitääpä muistaa kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posset on ihanaa mistä tahansa sitruksesta tehtynä, olen tehnyt sitruunata, limetistä ja appelsiiniat.

      Poista
  2. Ihan mahtavan helppo resepti, kiitos, tämä menee ehdottomasti kokeiluun!
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppous on kyllä hyvästä. Harvoin jaksan mitään kovin monimutkaista tehdäkään kun on niin paljon herkullisia helppojakin ohjeita.

      Poista
  3. Oih miten herkullisen näköisiä, aion tehdä kyllä veriappelsiineista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meinasin minäkin, mutta kaupassa ei ollutkaan veriappelsiineja. Klementiineistäkin tehtynä possetista tuli herkullista.

      Poista
  4. Oi miten raikasta ja kiva puoli juuri tuo, että voi etukäteen valmistaa. :)

    Mukavaa pakkaspäivää Tuuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pari kertaa tullut kotiin alle puoli tuntia ennen vieraita perjantaina. Silloin (miltei) kaiken on oltava valmiina.

      Poista
  5. Teen tupla-annoksen heti, 2 desin kerma mihinkään riitä ;)
    Olenko muuten ainoa, jonka sitrushedelmistä yksi tai useampi menee heti pilalle, jos ostan ne verkkopussissa? Aina sama juttu, kaupasta riippumatta, eikä haluttua hedelmää ole aina irtomyynnissä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.