Viisi viikon varrelta

Kuluneella viikolla on ollut upeita luonnonilmiöitä. Kuuluipa viikkoon myös hieno kellarilöytökin, joka sai muistelemaan menneitä..


Susikuu, verikuu, superkuu




Viikon luonnonilmiö on superverisusikuu. Heräsin ensimäisen kerran viiden maissa, kuu oli vastapäisen talon yllä, kolmasosaltaan varjossa. Uudelleen seitsemältä herätessäni en kuuta nähnyt, ajattelin sen jo edenneen läheisen mäen taakse. Kahdeksan jälkeen kuu tulikin talon takaa esiin. Silloin tuli kiire kulkea kapeaa polkua talon takana olevalla kalliolla olevaan näköalatorniin. Muutaman kuvan ehdin komeasta punertavasta, suuresta kuusta saada.


Merisavu, sumu, talvisumu


Toinenkin luonnonilmiö pisti kaivamaan kameran esiin pakkasessa. Nyt meri on jo sen verran jäätynyt, ettei merisavu ollut ihan yhtä komea kuin viime vuoden tammikuussa, jolloin kovat pakkaset tulivat meren ollessa vielä aivan auki. Kullankeltaisessa aamuauringossa merestä nouseva höyry oli kuitenkin muutaman kuvan arvoinen.


Aamiainen


Viikon mielenkiintoisin aamiainen tarjoiltiin japanilaisen kosmetiikkamerkin Shiseidon aamiaistilaisuudessa; japanilainen sämpylä pikkelöityjen vihanneseten ja riisin kera. Tuli heti mieleen kesäreissumme maut. Tilaisuudessa esitellystä kevään kosmetiikasta lisää myöhemmin.


Punaviini, viinilöytö


Viikon löytö on ehdottomasti viinilaatikko;

Kellarin ylähyllyllä olleessa pahvilaatikossa ei sitten ollutkaan vanhoja joulukoristeita vaan aikoinaan italialaiselta bisneskumppanilta tilattua v. 2001 Chiantia kuusi pulloa... Ainakaan ensimmäinen, häräntähäntäpadan kaveriksi avattu pullo ei ollut korkkivikainen.

Kävin kerran viinitilalla Toscanassa työmatkalla kun omistaja järjesti illalliset 20 hengelle. Käytiin katsomassa ensi 200 v. vanhaa ulkouima-allasta, kotikappelin Michelangelon oppipoikien maalaamaa alttaritaulua ja viinikellarissa kavuttiin muurinpätkän yli, joka oli Rooman valtakunnan ajoilta. Mukaani kellarista sain viinipullon syntymävuodeltani. Illallisen jälkeen ihailin upeita kattomaalauksia sekä vitriinissä olevaa astiastoa, jossa oli Napoleonin ja Josephinen kuvilla koristeltua astiasto. “Kyllä, se on Napoleonin asiasto, sain sen edullisesti” totesi isäntämme… 

Olen tässä viime aikoina miettinyt muitakin vuosien takaisia tapahtumia, täytyy täällä blogassakin kertoa mm. siitä kun uin Rio Granden yli... mutta siitä sitten toisella kertaa.



Nyt ulkoilemaan ja sitten elokuviin katsomaan Green bookia.  Raikasta pakkaspäivää!

Ehditkö nähdä superverisusikuun?

12 kommenttia :

  1. Minä en ehtinyt näkemään superverisusikuuta, mutta olen ihastellut siitä otettuja kuvia somessa. Huikea. Huikea on myös sinun toinen luontokuvasi merisavua höyryävästä merestä. Sinun viikkoosi on mahtunut mielenkiintoisia makuja ja mikä löytö kellarinhyllyltä, wau!

    Kirpeää sunnuntaita Sinulle, Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superverisusikuu oli upea, onneksi ehdin nähdä sen.

      Poista
  2. Harmittaa kun en saanut hyvää kuvaa superverisusikuusta. Kun olimme Minnien kanssa lenkillä näin sen kyllä mutta yhtään onnistunutta kuvaa en tullut. Ehkä karvakaverin nuuskimisen innokkuus ja vastaantulleet koiruudet ovat osa syyllisiä.

    Piditkö Green book leffasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Green nook olk hyvä elokuva; pidin tarinasta, näyttelijöistä, musiikista ja maisemista. Kannattaa mennä katsomaan.

      Poista
  3. En ehtinyt minäkään näkemään kuuta, ja täytyy myöntää etten ollut edes lukenut sen ilmaantumisesta, joten oli aikamoinen yllätys, kun kuvia alkoi sitten ilmaantumaan someen.
    Usvakuvasi on todella upea, lähes yliluonnollinen!
    Uskomaton löytö on kerran osunut omalle kohdallenikin, kun löysin muutama vuosi sitten 150 mk kirjahyllyssä olleen kirjan välistä. Mitään tietoa ei silti ole siitä, olenko ostanut kirjan kirppikseltä ja raha on entisen omistajan vai olenko itse kenties 'säästänyt' sinne rahaa, heh. Rahat on nyt säästössä lapsenlapsille muistoksi markka-ajoista.
    Teillä on tiedossa mukavia viininmaisteluhetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuljin Kauppatorin läpi tuntia myöhemmin, merisavu oli jo hälvennyt. Onneksi ehdin tuonkin ilmiön näkemään.

      Poista
  4. Ihan mielettömiä kuvia ja nuo kuu ja usva kuvat wow Tuuli. <3 Kiva oli nähdä ja hei tiistaina taasen. Pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna taas nähdään!

      Viime viikko oli kyllä upea luontoviikko!

      Poista
  5. Ehdin juuri ja juuri nähdä kuun töihin kävellessä, mutta en saanut siitä yhtään hyvää kuvaa. Aikamoinen löytö nuo viinit :) Rio Grande tarina on pakko kuulla!
    Ihanaa iltaa sinulle ja mukavaa alkavaa viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
  6. Viime viikko oli kyllä erikoinen, liekö tuo verikuun vaikutusta! Minä löysin omasta vaatehuoneesta herkkukätkön, tuliaiskassi joltain risteilyltä noin puolentoista vuoden takaa, laatuskumppa, suklaata ja kasvonaamio! En siis käsitä ollenkaan, miksi se oli unohtunut sinne, mutta löytö oli päivää ilostuttava. Ihanaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, hieno löytö sinullakin! Kyllä se varmaan oli se kuu, joka paljasti kätköjä!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.