Tacopiirakka

Viime aikoina kaikki meksikolaistyyppinen ruoka on houkuttanut. Meillä on syöty niin nachovuokaa, burritoja kuin tacojakin.

Tacot ovat kuitenkin usein aika sotkuisia syödä, niin herkullisia kuin ne ovatkin. Tacopiirakassa voi yhdistää kaikki tacoherkut vähän siistimmin.




Tacopiirakka valmistuu näppärästi rautapannussa. Olin vuosia kaipaillut täysrautaista pannua, jonka voisi laittaa uuniinkin. Minulla on myös isäni ostama kolmisenkymmentä vuotta vanha iso rautapannu, mutta siinä on puukahva, eikä sitä voi laittaa kuumaan uuniin.

Toissa kesänä maalla löysin paikalliselta kesäkirppiksen nurkasta kasan rautapannuja, valitsin niistä tällaisen vähän pienemmän, korkealaitaisen pannun. Maksoin pannusta ja muutamasta ruokakuviin sopivasta parittomasta astiasta viisi euroa yhteensä. Pannu kaipasi vain vähän puhdistusta ja rasvapolton. Se onkin ollut todella hyvä ostos ja on periaatteessa ikuinen käytössä. Ihan parhaita keittiötarvikeostoksia ikinä!






Arki-illan nopeaan iltaruokaan voit hyvin oikoa käyttämällä valmista piirakkataikinaa ja tacomaustetta tai voit sekoittaa itse tacomausteen ja tehdä piirakkapohjan. Jauhelihan sijaan voi käyttää myös Härkistä, Nyhtökauraa tai muuta proteiinituotetta.


Tacopiirakka


1 piirakkapohja
400 g nauhanjauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 pss tacomaustetta
1½ ruukkua jääsalaattia
2 tomaattia pieneksi kuutioituna
1 avokado kuutioituna
2 dl raastettua cheddarjuustoa
2 munaa
200 g creme fraichea

Painele sulatettu piirakkataikina piirakkavuokaan.  Kuumenna uuni 200 C asteeseen.

Paista jauheliha ja sipulisilppu keskilämmöllä kunnes jauheliha on kypsää. Lisää tacomauste, anna jäähtyä hieman.

Sekoita puolet creme fraichesta (100 g) ja kananmunat, sekoita jauhelihan joukkoon ja kaada piirakkapohjan päälle.

Paista 30 min, kunnes piirakkapohja on kypsynyt.

Anna jäähtyä 5 minuuttia. Levitä loppu creme fraiche (100 g) jauhelihan päälle, ripottele juusto ja levitä päällimmäiseksi tomaatti- ja avokadokuutiot sekä revitty salaatti.

8 kommenttia :

  1. Naudan jauheliha on kyllä niin nappivalinta meksikolaiseen ruokaan! Nyt kyllä on listalla ruokaisia ja reheviä makuja, taas niin hyytävän kylmä ulkona. Herkullista helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meksikon maut sopivat näihin kylmiin iloihin hyvin!

      Poista
  2. Tuossa on kyllä kaikki mistä tykkään yhdessä <3 Olen kuule ihan ihastunut nyt avokadoista :D
    Ihanaa viikonloppua sinulle ihana Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado onkin ihanaa, tein eilen avokadobrownieta - tuli todella herkullisia!

      Poista
  3. Kiva - tämä menee kokeiluun. Olen hulluna tacoihin eri muistoissa ja juuri tein tacovuokaa. Juuri tuollainen rautapannu oli isoäidilläni ja tällä hetkellä se löytyy tätini kodista. Olen itse pitkään etsinyt hyvää rautapannu mutta useimmissa on juuri puinen kahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nachovuoka on meillä suosikki, sitä ei vaan turhan usein tehdä - ei ole kuitenkaan mitään terveysruokaa.

      Jos ajat Sammatin läheltä kesäsunnuntaisin, kannattaa käydä Sammatin teollisuusalueella Itumetallissa - tuolla kirppiksellä josta kerroin. Viime kesänäkin siellä vielä oli kasa rautapannuja, maksavat muutaman euron. Vähän huonokuntoisemmankin saa helposti puhdistettua.

      Poista
  4. Ehdottomasti menee testiin, taco vuoat ja erilaiset salaatit ovat niin maukkaita. Mukavaa viikonloppua!

    t. katja www.willalemmelle.blogspot.fi blogista

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.