Provencen laventelikana ja mustajuuripyree

Kesäiselle lounaalle tein Provencen laventelikanaa, se maistuu myös syksymmälläkin. Olin ottanut ohjeen talteen jostain ruotsalaislehdestä laventelikanan ohjeen, mutta muokkasin sitä kokkaillessani.

Alunperin minun piti tehdä palsternakkapyreetä Provencen laventelikanan seuraksi, mutta kun yleensä hyvinvarustellussa kaupassa ei ollut palsternakkaa enkä jaksanut sitä lähteä metsästämään muualtakaan, vaihtui palsternakka lennosta mustajuureksi.


En ole käyttänyt mustajuurta kuin kerran tai pari aiemmin. Siitä valmistui herkullinen pyree. Herkän kuoren takia mustajuuri myydän multaisena, se parantaa samalla säilyvyyttä. Mustajuuren nimi tulee sen mustanruskeasta kuoresta, malto on lähes valkoinen. Kuoren rikkoutuessa siitä erittyy maitiaisnestettä. 
Mustajuuri tummuu helposti, tämä voidaan estää kuorimalla se kevyesti veden alla. Mikäli et valmista mustajuurta heti kuorimisen jälkeen, laita ne sitruunalla tai etikalla maustettuun veteen tummumisen ja maun menettämisen estämiseksi.

kanaruoka, juurekset, mustajuuri, pyree, laventeli

kanaruoka, juurekset, mustajuuri, pyree, laventeli

kanaruoka, juurekset, mustajuuri, pyree, laventeli




Provencen laventelikana


500 g kanan paistileikettä
2 valkosipulinkynttä
2 dl kuohukermaa
1/2 kanaliemikuutio
1 tl kuivattua laventelia
½ appelsiinin tai sitruunan raastettu kuori ja mehu
tuoretta timjamia
2 rl paahdettuja pinjansiemeniä

Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla kunnes siemenet ovat ruskistuneet hieman.

Poista näkyvä rasva reisipaloista. Ruskista paistileikkeet pannulla voissa. Nosta kana pois pannulta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Hienonna ja kuullota valkosipuli. Sekoita valkosipulin kanssa kerma, laventeli ja sitruunamehu, murenna puolikas kanaliemikuutio joukkoon. Anna kiehahtaa. Lisää kana ja anna kypsyä keskilämmöllä noin viisi minuuttia, kunnes kana on kypsä.

Annostele kana lautasille, ripottele kanan päälle sitruunan kuorta, tuoretta timjamia ja pinjansiemeniä. Tarjoa palsternakkapyreen ja salaatin kera.

Mustajuuripyree


1 valkosipulin kynsi
500 g mustajuurta
50 g voita
2 dl maitoa
2 dl  kuohukermaa
2 tl sitruunamehua
suolaa


Hienonna ja kuullota valkosipuli. Kuori mustajuret juoksevan veden alla ja leikkaa pienempiin paloihin.  Laita sitruunalla maustettuun veteen odottamaan kypsennystä, sitruuna estää mustajuurien tummumista. Lisää kattilaan kuullotettu valkosipuli, selleri, voi, maito ja kerma.  Kiehauta ja hauduta hiljaisella lämmöllä kannen alla, kunnes mustajuuripalat ovat pehmeitä.  Soseuta tasaiseksi soseeksi.  Ohenna tarvittaessa kermalla.  Lisää sitruunamehu ja mausta suolalla.

2 kommenttia :

  1. Taas aivan herkullinen ohje <3 Meillä tänään kanaruokaa, mutta ei kyllä noin kaunista annosta tullut.
    Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika väritöntäjän 4tstä okisi tullut ilman noita tomaatteja. Mutta herkullista ruoasta tuli.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.